Minä olen vaan niin hyvä

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä, jolle itsenäinen ja oma-alotteinen vastuun kantaminen arjen askareista on ollut aina itsestäänselvyys, täytyy sanoa että kaikille naisille tällainen itseohjautuva mies ei vain sovi, vaikka sellaista itse luulisivatkin kaipaavansa.

Liekö vanhanaikaisten sukupuoliroolien peruja vai mitä, mutta toisilla naisilla on aivan älytön kontrollin tarve noiden arkiaskareiden, kodinhoidon sun muun suhteen. Kaikki pitäisi tehdä juuri silloin ja juuri sillä tavalla, kun nainen sen on mielessään kuvitellut. Itsenäisyyden ja oma-alotteisuuden sijaan mieheltä vaadittaisiinkin siis lähinnä ajatustenlukutaitoa. 

Edellinen pidempi suhteeni kaatui osittain juuri siihen, että oma-alotteisesta tekemisestä seurasi vain 'väärin sammutettu'-tyylistä kiukuttelua ja tarjolla oli vain passiivisen, käskystä toimivan perässähiihtäjän tai sohvalle pysyvästi jumahtaneen ("en sitten tee kun ei kelpaa") äkäilijän rooli.  Kumpikaan ei kuulostanut itselleni oikein luontevalta.

Nykyisessä suhteessa asiat hoituu kuin itsekseen, kumpikin hoitaa oman osuutensa omalla tyylillään. Epäilemättä kumpikin välillä miettii mielessään, että miksihän se juuri nyt tuon tekee tai miksihän se noin tekee, mutta siihen auttaa kun pysähtyy hetkeksi miettimään kokonaisuutta eli että kaikki tarpeellinen tulee kuitenkin tehtyä ja puntit menee suurin piirtein tasan.

Enkä nyt väitä että kaikki naiset ovat tuollaisia kuin exäni, tai edes suuri osa, mutta toisaalta ei maksa mitään hetkeksi pysähtyä miettimään sitä omaakin roolia. Joskus se mitä kumppanilta haluaa ja odottaa on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä omalla käytöksellään 'ruokkii'.

 

Vierailija kirjoitti:

Mua huolestuttaa tuo jo nyt vaikka ei ole vielä niitä lapsia! Itse asiassa se on yksi syy miksi lasten hankinta mietityttää. En haluaisi olla raskaana, synnyttää ja imettää. Kunpa mies voisi hoitaa nuo asiat. Sitten lastenhankinta olisi ihan helppoa!

Mä en edes toivoisi että mies voisi noita tehdä, vaan ihan sitä että mies HUOMIOISI mitä olen joutunut kokemaan. Olisko niin kauheaa esimerkiksi joskus laittaa ruokaa tai siivota kun toinen heiluu naama valkoisena ja siteet pöksyissä synnytyksen jälkeen? Mutta kun ei, miehet ottaa isyyslomankin lomana jolloin HE ITSE lepäävät.

Moni mies oppii saamaan kotonaan äidiltään täysihoidon ja jos sama meno on jatkunut suhteessa ennen lasta, se tuskin tulee muuttumaan lapsen synnyttyä. Poikkeuksiakin on, mutta erittäin harvassa.

Näistäkin asioista pitäisi puhua juurta jaksain jo ennen raskaaksi tuloa eikä vain olettaa ja luulla, että kyllä se mies maagisesti muuttuu lapsen synnyttyä. Ei muutu.

Datingrules kirjoitti:

Vai onko se turn off? Mielestäni jos uhkuu liikaa itseluottamusta, saattaa asettua jopa muiden yläpuolelle. Tapasin miehen jokin viikko sitten ja menimme deiteille. Huomasin keskustelun aikana hänen teeskentelevän kuuntelemista, mutta silti halusi kovasti tavata uudestaan. Läsnäolo oli nolla ja halusi puhua paljon itsestään. Eikä hän ole ensimmäinen laatuaan mitä on tullut tavattua. Itsensä kehuskeleminen ei vaan viehätä. Missä vaiheessa liika itselottamus menee yli? Kokemuksia huonoista deiteistä? Tai muuten vaan vastaavista ihmisistä.

Oliko se Cheek?

47 kirjoitti:

Olen 47v, nainen. Lapset omillaan, olen eronnut vuosi sitten. Ero oli ok, en jumita siinä.

Olen saanut niin liitossa ollessani lähestymisiä kuin nyt etenkin eronneena.

Kuka lähestyy. Todella mitä erilaisimmat miehet.

Ikäluokissa 20-65.

Alotteita tullut niin kahvilassa, bensatankilla, mesessä, whatsapissa, facessa, vapaa-ajan tapahtumissa, koiraa ulkoiluttamassa, deittipalvelussa, avantouinnilla.

Olenko otettu? No en oikeastaan, enemmänkin melko hämilläni.

Kiusaantunut. En ole itse mikään flirtti tapaus. Puhelias mutta en rohkea.

Ulkonäöllisesti olen ilmeisesti ihan nuorekas, kaunista ehkä hiukset ja säteilevä hymy.

Ylipainoa 20kg, mutta kurveissa. Pukeudun itseni näköisesti, naisellisesti mutta en räväkästi. Tukka ponnarilla ja ilman meikkiä jos huvittaa ja taas toisaalta laitettuna kun siltä tuntuu.

Uskon että luonteeni on se mikä edesauttaa lähestymisiä, kuuntelen, kommunikoin, en omaa mitään ihanne ihmisen listaa vastapuolesta, en piittaa kukkarosta enkä statuksista.

Onkohan liian kovaa väittää, että uskon sellaisen sisäisen säteilyn vaikuttavan.

Toki, saan suoria seksi ehdotuksia mutta yleensä annan takaisin huumorilla, jos tyyppi sen kestää. Jos kohtelee mua tavoiteltavana pelkkänä reikänä, niin deletoin niin livenä kuin somessa aika raa’asti.

Eri asia on, jos osaa ilmaista asian fiksusti aikuisen tapaan, että tarjolla ja tarjotaanko, yhteisestä sopimuksesta.

Seksinkin suhteen on vain itse niin sinut, että laatu korvaa määrän. ;)

Sinulla on selvästi elämänkokemusta myös muuten kuin numeron muodossa ja on helppo kuvitella sinut juuri sellaisena sopivan rentona ja itsevarmana henkilönä, jonka kanssa voisi tulla hyvin juttuun.

Tästähän se lähinnä on kiinni, että jaksaa yrittää oppia uutta ja erehtyä ja yrittää uudestaan ja lopulta on oppinut haluamansa asian ja se tyytyväisyys onnistuttuaan säteilee ulospäin kuin huomaamattaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt yli nelikymppisenä minulla olisi vientiä enemmän kuin parikymppisenä. Paljon enemmän. Miehet ovat tosi fiksuja mukavia ehkä 40-50 vuotiaita.

Lisäkysymykseen: miehet olisivat halunneet hyvää parisuhdetta. He ovat kaikki olleet hyviä keskustelemaan, huumorintajuisia, rauhallisia ja juuri sellaisia minun kaltaisia upeita ihmisiä. Varsinkin yksi miehistä on ollut todella ihana.

Miten voivat olla vapaina. Tapaisinpa minäkin tuollaisia ja tuon ikäisiä.

Moni mies saavuttaa hyvän itsetunnon vasta myöhemmällä iällä. Se ainakin vaikuttaa asiaan merkittävästi.