Minä olen vaan niin hyvä
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Lapset käyttäytyvät niin kuin heidän annetaan käyttäytyä. Kyllä tuon ikäiset hahmottavat jo syy/seuraus -suhteita ja heille pystyy puhumaan järkeä jos osaa. Tänään juuri oli hesarissa hyvä juttu ylineuvottelevasta kasvatustyylisyä, josta tällaiset ongelmat juontuvat...
On tärkeää laittaa rajat, vaikka se usein onkin aika ikävää, mutta se hinta maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, kun lapsi on tasapainoinen aikuinen ja kykenee luomaan omaa elämäänsä. Monen vanhemmat eivät aseta mitään rajoja lapsilleen ja seuraukset luetaan lehdistä tragedioiden muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä pelkäänkin että se on nyt tätä sitten seuraavat 10-15 vuotta. Millä hemmetillä sitä jaksaa?
Ekat 2-3 vuotta oli meillä hyvinkin seesteistä. Tunnen riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa ja mietin mitä olen tehnyt väärin, kun tämä elämä mennyt tämmöiseksi.
ap
Onko sinulla ystäviä, joille purkaa pahimmat höyryt pois?
Pakko kommentoida jo pelkästään otsikkoa: Median vaikutus siihen, kuinka paljon ihminen pelkää erilaisia tilanteita elämässään jo lähtökohtaisesti, on huomattava. Jos ihminen on yksinäinen ja seuraa paljon erilaisia somekanavia ym. ilman, että saa keskustella niistä kenenkään kanssa, pelot lisääntyvät suhteessa paljon enemmän kuin niihin objektiivisesti tarkasteltuna olisi aihetta.
Tämä oli vähän off-topic, mutta silti tärkeä muistutus siitä, että median kanssa saa olla tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä, jolle itsenäinen ja oma-alotteinen vastuun kantaminen arjen askareista on ollut aina itsestäänselvyys, täytyy sanoa että kaikille naisille tällainen itseohjautuva mies ei vain sovi, vaikka sellaista itse luulisivatkin kaipaavansa.
Liekö vanhanaikaisten sukupuoliroolien peruja vai mitä, mutta toisilla naisilla on aivan älytön kontrollin tarve noiden arkiaskareiden, kodinhoidon sun muun suhteen. Kaikki pitäisi tehdä juuri silloin ja juuri sillä tavalla, kun nainen sen on mielessään kuvitellut. Itsenäisyyden ja oma-alotteisuuden sijaan mieheltä vaadittaisiinkin siis lähinnä ajatustenlukutaitoa.
Edellinen pidempi suhteeni kaatui osittain juuri siihen, että oma-alotteisesta tekemisestä seurasi vain 'väärin sammutettu'-tyylistä kiukuttelua ja tarjolla oli vain passiivisen, käskystä toimivan perässähiihtäjän tai sohvalle pysyvästi jumahtaneen ("en sitten tee kun ei kelpaa") äkäilijän rooli. Kumpikaan ei kuulostanut itselleni oikein luontevalta.
Nykyisessä suhteessa asiat hoituu kuin itsekseen, kumpikin hoitaa oman osuutensa omalla tyylillään. Epäilemättä kumpikin välillä miettii mielessään, että miksihän se juuri nyt tuon tekee tai miksihän se noin tekee, mutta siihen auttaa kun pysähtyy hetkeksi miettimään kokonaisuutta eli että kaikki tarpeellinen tulee kuitenkin tehtyä ja puntit menee suurin piirtein tasan.
Enkä nyt väitä että kaikki naiset ovat tuollaisia kuin exäni, tai edes suuri osa, mutta toisaalta ei maksa mitään hetkeksi pysähtyä miettimään sitä omaakin roolia. Joskus se mitä kumppanilta haluaa ja odottaa on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä omalla käytöksellään 'ruokkii'.
Upea kirjoitus!
Tuo on totta, että joillakin naisilla on älytön kontrollintarve, että kaikki pitää mennä juuri jollakin tietyllä tavalla eikä millään muulla. Se on hirveän kuluttavaa sekä naiselle itselleen että miehelle.
Aina kannattaa pysähtyä miettimään, onko se maailmanloppu, jos tämän asian tekisi vähän eri tavalla.
❤