Mimsuli
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hurjasti onnea kaikille plussanneille! Tuo kyllä kovasti uskoa omaankin projektiin. :)
Kerron vielä niistä ovistuntemuksista, kun niistä kysyttiin. Itse tunnen oviksen aina toispuoleisena vihlovana/jomottavana kipuna, joka kestää n. puoli tuntia. Eli mulla ei kestä esim. kokonaista päivää, kuten jollain muulla. Samaan aikaan on vatsa turvonnut ja poskiin nousee usein myös puna. Oviksen yhteydessä myös yleensä vatsa muutenkin sekaisin/löysällä. Sen jälkeen olen yleensä varsin oireeton, joskin edellisessä kierrossa tämän jälkeen tunsin vielä jotain "haamukipuja" (lievempiä, mutta samassa kohtaan) aina silloin tällöin, kuukautisten tuloon asti. Tämä oli kuitenkin poikkeus normaaliin. Aina en tunne oviskipua, mutta sanoisin että yleensä 90% kierroista. Ja olin itse huomaavinani jossakin vaiheessa, että se ovis tuntuisi selkeämmin vasemmalla puolella. Niitä ns. läpikuultavia limoja olen ollut huomaavinani juuri ennen ovista, tosin pari viimeistä kiertoa ollut "kuivempia" eikä yhtä selkeitä.
No nyt on ilmeisesti menossa sellainen kierto, etten tunne ovista. Toivon kuitenkin että kierto on ihan normaali, mutta se pistää tietenkin mietityttämään, että tapahtuuko sitä ovulaatiota lainkaan. Koitin tikutella sitä, kuten aiemmin kerroinkin, mutta en ole saanut kiinni mitään LH-huippua. Tänään tosin oli päivällä hetken aikaa ihan pieni tuntemus ja vasta on myös ollut sekaisin, eli pieni arvaus että se ovis olisi voinut tapahtua tänään. Se tarkoittaa sitä, että kierto olisi tällä kertaa 32 päivää, koska ovistuntemusten jälkeen mulla on alkanut kuukautiset aina tasan 14 päivän (joskus harvoin 15 päivän) kuluttua.
Aasinsillalla päästään tästä taas niihin haluihin. Eilen pääsin juuri kirjoittamasta että halut ovat nollassa, kun jotenkin ne sieltä sitten yllättäen nukkumaan mennessä heräsivät ja aika "himokkaasti" vielä lisäksi! Mikä toisaalta voisi taas puhua sen oviksen puolesta. Eli peittoa tuli heiluteltua eilen ja toivottavasti sitten oikein otolliseen aikaan. Ei sitä ymmärrä omaa kroppaansa ja sen "aivoituksia", ei sitten millään.
Mimsuli, kp 18/28-31, yk6
Mä jatkan vielä vähän omanapailua noista ovistesteistä. Eli ei edelleenkään mitään LH-huippua niissä havaittavissa. Olikohan nyt jo kuudes testi? Sekoan itsekin laskuissa! Toivon toki hartaasti, että tilanne on samanlainen kuin Ceciljalla, etten vaan "saa kiinni" sitä huippua. Tosin, vakio-ovistuntemukset eivät myöskään ole vielä tulleet, vaikka tänään olisi pitänyt viimeistään tuntua jotain. :( No, yritän olla stressaamatta ja tikutan vielä huomenna kun on yksi testi vielä jäljellä. Sen olin kyllä noista ohjeista missannut, että suositellaan virtsanäytteen jäähtymistä ensin 5 min ennen kuin testaa - kuinkahan paljon tuollainen oikeasti voi vaikuttaa?
Jotenkin mulla on koko ajan ollut sellainen tunne, että tästä kierrosta ei tule sitä tärppikiertoa. En tiedä mistä tunne johtuu. Ehkä osittain siitäkin, että halut olleet nollassa (paitsi yhtenä päivänä!). Mutta luulenpa vaan, että tämä ei ole meidän kiertomme. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin!
Mimsuli, kp 17/28-31, yk6 (30v., esikoista toivomassa)
Jee Cecilja! Itse edelleen hermoilen noiden ovistestien kanssa... Eli huomenna viimeistään pitäisi olla ovis, mutta tikuissa vain haaleanhaaleita viivoja. Olen siis testannut kerran päivässä to lähtien (en testannut pe).
Kun tuosta kahvista oli aiemmin puhetta, niin yritin nopsasti hakea vähän tieteellistä taustaa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin täällä on jkv juttu kofeiinista sekä ennen raskautumista että raskauden aikana: http://contemporaryobgyn.modernmedicine.com/contemporary-obgyn/news/user-defined-tags/pregnancy/science-based-answers-prenatal-lifestyle-questio
Siellä mainitaan hedelmällisyydestä että tulokset ovat olleet ristiriitaisia:
"Studies addressing infertility and caffeine intake have been conflicting. Time to conception and caffeine consumption, ranging from 0 to more than 2 beverages per day, were reported in 2817 postpartum women in the United States. No evidence was found of adverse effects of caffeine. Conversely, a European study of more than 3000 subfertile women found a dose-dependent relationship between caffeine consumption and time to pregnancy. Mean time to pregnancy was 6.5 months in those who consumed up to 100 mg/day of caffeine compared with 8.9 months in the greater-than-500-mg group."
Tuossa jälkimmäisessä tutkimuksessa todettiin siis raskautumisen kestävän kauemmin, mitä enemmän kofeiinia käytti. Tosin tutkimuksissa oli ilmeisesti naisia/pariskuntia, joilla todettu hedelmällisyyden olevan keskimääräistä alhaisempi, vaikkakaan ei selkeää hedelmällisyyspulmaa (ainakin näin tulkitsin tuon "subfertile" termin).
Täällä on sitten jotain juttua siitä ajatellusta mekanismista tämän takana: http://tiedebasaari.wordpress.com/2011/07/28/kahvinjuonti-voi-heikentaa-naisen-hedelmallisyytta/
En kyllä ollenkaan tiedä miten luotettava sivusto tuo on, mutta ajattelin kuitenkin jakaa. Eli hyvin yksinkertaistettuna siinä ajatellaan kofeiinin heikentävän munasolun kulkeutumista munasarjasta kohtuun.
No, summa summarum, aion nyt kuitenkin yrittää (taas) vähentää sitä kahvittelua!
Mimsuli (30 v.), kp15/28-31, yk6
Legolatar: Mielenkiintoista on tosiaan, toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato)!
Nyt tulikin sitten seuraava pähkäiltävä asia, työkuvioihin liittyen. Esimieheni kysyi tänään jos haluan mukaan yhteen projektiin, joka alkaisi keväällä ja jatkuisi vielä seuraavan syksyn. Sanoin, että harkitsen asiaa. Hitsi vie, kun toivon todellakin etten ensi syksynä olisi töissä, vaan että mulla olisi jo se käärö kainalossa. Eli en oikein tiedä mitä sanoa. Olen niin huono keksimään mitään tekosyytä, varsinkin kun esimieheni tietää, että tämä projekti kiinnostaisi mua! Toisaalta esimieheni on aivan ihana ja ei varmastikaan suhtautuisi tähän vauva-asiaan mitenkään negatiivisesti, mutta kun en oikein haluaisi puhua asiasta kun on vasta yrityksen tasolla, eri asia olisi jos olisin jo raskaana. Onko muilla ollut jotain työkuvioihin liittyviä hankaluuksia tämän vauvaprojektin yhteydessä?
Mimsuli (30v.), kp 19/28-31, yk6, ehkä dpo1