MicMac
Seuratut keskustelut
Kommentit
Avaus on piilokapeasti suuntautunut: "itsestä huolehtiminen" on rajattu siinä epäsuoraan vain ja ainoastaan kehonkoostumukseen ja senkin osalta rasvan määrää korostavaksi.
"Itsestä huolehtiminen" on kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista.
Minä olen kyllä lihava, mutta akateemisen koulutuksen hankkinut, tiiviisti lisäopintoja suorittava ja elän hyvässä parisuhteessa. Minulla on vaurautta; säästän ja toisaalta kulutan itselleni tärkeisiin asioihin kuten matkailuun, kulttuuriin hyvään ruokaan, asumiseen.
Minä kummastelenkin, miksi ihmiset eivät huolehdi itsestään a) valitsemalla kumppanin järkevästi (tai ehkä oikeammin käyttämällä järkeä, kun pohtivat onko joku hyvä kumppani), b) kouluttautumalla ja c) hoitamalla varallisuuttaan viisaasti.
Ymmärrän, että moni joutuu tilanteisiin, joita ei voi ennakoida. Mutta, käsi sydämelle, eikö aika monen elämä olisi kuitenkin parempaa, jos olisi viitsinyt hoitaa nuo minun 3 kohtaa parhaalla itselle ulottuvissa olevalla tavalla? Esim. olisi lähtenyt lukion jälkeen yliopistoon, eikä jäänyt pikkukaupunkiin kassalle, kun oli se "Jere" siinä ja haluttiin leikkiä kotia.
Vierailija kirjoitti:
Meiltä katosi kerran pieni Oiva Toikan lasilintu. Se oli ollut vuosikausia samalla paikalla eteisen ikkunalaudalla, ja yhtäkkiä äitini tajusi, että lintua ei ole missään. Sitä etsittiin ja etsittiin, ei löytynyt ja vähitellen asia unohtui. Arviolta viitisen vuotta katoamisen jälkeen lintu löytyi vanhempieni vaatehuoneen perimmäisestä nurkasta, korista jossa oli vanhoja tyynyliinoja. Katoamisen aikaan meillä oli sukulaisperhe kylässä ja kaksi pientä vierasta, n. 8-vuotiaat tytöt, olivat leikkineet sillä ja tehneet linnulle pesän koriin. Siinä se lepäsi, pehmeässä linnunpesässä.
Mun äidin luona hävisi lasilintu myös. Löytyi puolen vuoden päästä ulkokäytössä olevan potkuauton "tavaratilasta" jonne poikani 3v oli tehnyt sille pesän. Näköjään noi vetoaa lapsiin!
Piirikunnallisen tason Johnny Depp meets Maija Poppanen
Julkaistaanko "eroottiset" ja "sensuellit" pehmoporn...korjaan intiimit kuvat jo elokuussa vai vasta syyskuussa?
Ulkomailla onnettomuudessa olleen perheen tulkkina ja "keinoemona" ja hetken jopa kidnappauksesta epäiltynä, kun viranomaisilla meni paperit ristiin eli päivävuoron kanssa sovitusti menin semmoiseen terapiatilaan yhden lapsen kanssa, kun koko muu perhe oli kukin saamassa jotakin hoitoa. Sitten iltavuoro tai muuten eri porukka täräyttää ja vaatii dokumenttia, että miksi mulla on "kadonnut" lapsi hallussani. Odottelin että ois saatu jotain välipalaa, niin vei hikinen vartija melko kovin ottein alakertaan johonkin eristyshuoneeseen. Onneksi alkoi selvitä asiat aika pian, oli kyllä itku lähellä.
Kaakkoismurteissa ainakin Kymenlaakson alueella, esim. Kotka, Hamina.
"Ookko kotoon?" "Lähin just kotoonta"