MicMac

....

Tapauskohtaista. Yleensä en ole soittanut.

Voi olla. Olen itse yli 50-vuotias, ja tuttavapiirissäni on (tai on on ollut koska osa jo menehtynyt) useita vanhempieni ystäviä, joilla on ainakin koko minun elinaikani ollut yksi ja sama etäsuhde.

Yksi pari asuu pääkaupunkiseudun eri laidoilla. Aikanaan olleet aktiivisia kunnallispolitiikassa ja siksi halunneet olla kirjoilla siellä missä olivat ehtineet vähän saada jalansijaa. Sitten kai huomanneet että oikeastaan heille sopii että on oma asunto ja yhdessä ollaan kun kumpikin haluaa.

Muilla on sitten pidemmät välimatkat ja pääosin etäsuhde on saanut muotonsa siksi, että toisella on jokin vahvasti paikkaan sidottu ammatti (maanviljelijä tyypillisesti) ja toisella taas sellainen ammatti, joka on Helsingin tai ainakin vain isojen kaupunkien juttu tai johon liittyy matkustelua sen verran, ettei kannata mennä kauas Helsinki-Vantaalta. Mutta varmaan halutessaan olisivat ehtineet muokata ja joka tapauksessa nyt ovat eläkeiässä. 

Oman ikäisissä on kaksi n. 90-luvun alusta yksissä ollutta paria, jossa kumpikin osapuoli asuu samassa kaupungissa. Ei ole tullut puheeksi, miksi ovat päätyneet opiskeluelämän alussa sattumalta muodostuneisiin kuvioihin.

Suurin osa tietämistäni etäsuhteista on toki kariutunut jossakin vaiheessa.

Done that.

Ulkomailla olen ollut jopa 4 hlö/huone - me tehtiin pareina 12 h vuoroja eli asuin tavallaan yhden hengen kanssa, koska se toinen pari oli sitten aina duunissa kun me kämpillä. Neljän hengen huoneissa oli aina oma wc ja erillinen suihkutila, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Kylmäsäilytystilat ja kunnollinen keittiö sekä oleskelutiloja ja muutama wc oli muutaman huoneen yhteiset. Toimi ilman ongelmia.

Suomessa olen asunut kimppakämpässä. Pääosin ok, mutta yhden päihdeongelma oli äkkiä kaikkien ongelma.

Vierailija kirjoitti:

MicMac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MicMac kirjoitti:

1) sosionomi ei ole kelpoinen toimimaan sosiaalityöntekijänä

2) osa kritiikistä on varmaan puhdasta defenssiä tai esim. antisosiaalista käytöstä, joka ko henkilöille ominaista muutenkin

3) lastensuojelussa ON paljon ongelmia:

- hyvin usein ongelma on muu kuin lastensuojelullinen (esim mt-ongelma tai nepsypiirteet), ja lasu ei auta plus perhettä loukkaa tarvittavan avun ulkopuolelle jääminen

- lastensuojelua tarvitseville ei järjesty tarvetta vastaavaa paikkaa (esim. päihdekoukussa olevalle ei saada yp- ja lv-rajoituksia, jolloin diileri toimittaa ja/tai nuori hatkaa) -> kun yhteiskunta ottaa nuoren vastuulleen, perheen ei tarvitsekaan hyväksyä että huostaanotettu päätyy kateisiin tai päihdeongelma alkaa/syvenee

- autismikirjon ja kehitysvammanuorilla sekä heikkolahjaisilla on valtava riski, kun heidät sopivien paikkojen puutteessa sijoitetaan esim. rikoksilla oireilevien keskelle

Nyky-Suomessahan lasten ja nuorten psykiatrinen laitoshoito on ulkoistettu terveydenhuollolta lastensuojelulle. Ei lastenkodeissa ole mahdollisuutta lääkitä kuten sairaalassa, laittaa lepositeitä. Ohjaajat ottavat jatkuvasti osumaa ja ovat töissä välillä henkensä kaupalla. Myös kehitysvammaiset ovat äärimmäisen väkivaltaisia. Monen päihdenuoren sisällä on nepsy, joka ei ymmärrä sosiaalisia suhteita ja oireilee väkivallalla. Miksi terveydenhuoltoa ei syytetä näistä asioista? Miksi lastensuojelu saa päälleen paskaa yrittäessään viimesijaisena hoitona hoitaa lapsia, ja nuoria, jotka tosiasiallisesti eivät kuuluisi lasulle.

Ilman muuta syy mt- ja nepsylasten virheellisiin ls-polkuihin on juuri siellä terveydenhuollon puolella. Mutta tilanteessa, jossa perhe vastustaa lastensuojelullisia toimenpiteitä on kyse usein siitä, että tarve olisi kuntoutukselle, ei lastensuojelulle.

Tavallaan sekä perhe että lastensuojelu ovat kärsijöitä - vuotava terveydenhuoltosysteemi johtaa siihen, että pyöreää palikkaa tungetaan kolmioreikään. Mutta perheen vastustus on siis oikeutettua.

Olen sijaishuollossa töissä. Valitettavan usein ne meidän autistit ja nepsyt tulevat kodeista, joissa on laiminlyöty kaikki terveydenhuolto. Lapsi ei suostu siirtymätilanteissa, niin on annettu olla. 13 -vuotiaana tilanne sitten on, että lapsi jumittaa huoneessaan, ei käy lainkaan koulua, ei syö, ei nuku jne.

Tai ehkä ne lapset tulevat kouluista ja kaupungeista, joissa neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa on "seurailtu" ja "katseltu". Koulussa on rangaistu ja tehty wilmamerkkejä. Palveluihin ei ole ohjattu, jos ei ole perhe nimenomaisesti osannut vaatia, koska jonot paukkuvat ja ostopalveluja ei saisi käyttää. Huonoon saumaan luokanopen äitiysloma niin taas venyy hommat.

Jos kotona menee hyvin, viranomainen ei usko.

Jos kotona tarvitaan tukea, siihen ei ole resursseja.

Sitten ylittyy jonkun raja jossakin ja kuntoutusta tarvinnut lapsi on sitten jossain nuorisokodissa verkostoitumassa aloittelevien kriminaalien kanssa. Nepsyaivot saattavat palkita järisyttävästi päihdekokeilusta ja ollaan vaarassa aloittaa itselääkintä päihteillä.

Nuorisokodin henkilökunta, vaikka kuinka pätevä, on melko voimaton kun ei saa rajoittaa yhteydenpitoa ja liikkumisvapautta.

Päättelen tämän siitä, miten graaveilla ennakkotiedoilla tulee nuoria, jotka sitten minulle tutussa tiukempien rajoitusten arjessa ovat kuin herran tertut. Esim. ei yhtään kiinnipitoa vs. useita / vrk normitalossa.  

Sitten taas kun kyse on kaltoinkohdelluista lapsista (joissa voi siis toki olla myös nepsyjä ja ihan ketä vain), lastensuojelu toimii paljon paremmin ainakin ammattilaisten kanssa ollessa. Eli kuormitustekijä on rajattu pois ja ammattilainen osaa lähteä rakentamaan turvallista arkea ja purkamaan painolastia. Tässä mennään sitten metsään siinä, että kun punnitaan laitosta vs. perhesijoitusta niin ei aina löydetä perheitä, joilla on voimavaroja ja osaamista purkaa sitä traumaa.

Valtavasti tsemppiä kaikille lastensuojelutyötä tekeville.