MicMac
Seuratut keskustelut
Kommentit
Meillä taitaa suosikki olla ruispala tai vastaava vaalea leipä, jonka välissä nakkimunakas ja juustoa.
Pähkinöitä on jos tarve epävarma. Satokauden mukaan mandariineja, tomaattia, syksyllä porkkanaa ja niiden kanssa cream crackeria tai sämpylä. Banaani ja omenalohkotkin menee joskus.
Juomana yleensä ihan tavallinen vesi.
Smoothiepusseja ja välipalakeksejä on kotona mahdollista ottaa myös, jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveystalon sivuilla on oma-apu neuvoja ja muutakin.
Peukku täältä omatoimisten materiaalien suhteen!
Sitten taas palvelujen hakemisen kanssa on ainakin täällä periferiassa vähän nihkeää; sivusto listaa aina samat (julkiset) palvelut, joukossa pari valtakunnallista isoa taloa, joilla etäpalveluja. Melkein sama kuin olisi suoraan MiePän päivystysnumero vaan siellä sivulla.
Tämä on hyvä ketju, herättää paljon ajatuksia. Itsellä ei ole asiakkaana kokemusta, mutta olen jonkin verran selvitellyt opintoihin ym. liittyen eri terapiasuuntauksia. Ja olen keskustellut niin terapeuttien kuin asiakkaiden kanssa heidän kokemuksistaan ja näkemyksistään.
Tuntuu, että iso ongelma on se, että erilaisia terapiasuuntauksia on niin paljon, eikä asiakas voi tietää mikä sopii itselle ja toisaalta mitä nyt sitten on missäkin edes saatavilla. Ja jos ei toimi, niin taas on asiakas sillä tavalla tyhjän päällä, että vaikea on tietää, oliko se suuntaus väärä vai oliko vaikka ajoitus tai henkilökemiat enemmän jarruna.
Tässäkin ketjussa näkyy esim. suuntauminen menneeseen vs. ratkaisukeskeisyys; on vaikea lähtökohta jos vaikka ammattilainen on ratkaisukeskeisyyden viitekehyksessä ja asiakas kaipaa varhaisten kokemusten ruotimista tai vaikka ketjuanalyysiä (vaikka ei välttämättä mitään termejä osaakaan sanoa).
Voisikohan julkinen järjestelmä tuottaa jonkin sähköisen palvelun, pääteksentekopuun tms., jonka avulla maallikko voisi peilata omia tarpeitaan terapioihin ja tarjontaan? En vaan sitten tiedä, että onko se käytännössä niin että isojen kaupunkien ulkopuolella on se yksi Irmeli tai Juhani, joka ylipäätään ottaa uusia asiakkaita kullakin hetkellä. Siinä ei paljon vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vallitsee hyvin erikoinen "kaikki osaaavat hyvin englantia" -harha. Tosiasiassa englanti on rikas ja suhteellisen hankala kieli ja paljon enemmän kuin mitä amerikkalainen viihde- ja peliteollisuus tuuttaavat pihalle. Edes kulttuuriset tekijät eivät ole suomalaisilla yleensä hallussa vaan kuvitellaan että kaikki sujuu kuin elokuvissa.
Akateemisen maailman, liike-elämän ja tekniikan alan englanti on 80 %:lle suomalaisista täysin vierasta.Ja varsinkin korkealaatuisen kirjallisuuden englanti on täysin vierasta. Esimerkiksi yleensä englanninkielisissä maissa pidetään normaaliin yleissivistykseen ja kielen osaamiseen kuuluvana, että kykenee ymmärtämään Shakespearen tekstiä alkuperäisessä asussaan. Harva suomalainen ymmärtää siitä mitään.
Nämä ovat taas ihan ylimitoitettuja vaatimuksia. Me täällä Suomessa ollaan totuttu kaksikielisiin ihmisiin ja kyllähän nyt valtaosa ruotsinkielisistä puhuu erinomaista suomea, vaikka olisi joitakin karkeitakin virheitä, esim. "jaadaan tämä tehtävä Aadalle ja Iidalle", mitä yli 3-vuotias äidinkielinen ei milloinkaan tekisi.
Suomenruotsalainen kuitenkin asuu tässä maassa, missä omaa arkiympäristöä lukuun ottamatta kaikki tapahtuu suomeksi. Silti kielitaito ei kehity täysin äidinkielisen tasolle.
Tällaista taitoa vaadittaisiin jostain syystä englannista, täysin vieraasta kielestä?
Tätä ei voi minusta oikein tarkastella järkevästi erillään laajemmasta kulttuurikontekstista. Brittiläisen koulujärjestelmän kasvatti, siis akateemisen väylän käynyt, oletusarvoisesti ymmärtää myös kirjallisuutta jollakin tasolla. Ei nyt ihan siten, kuin Midsommerin murhissa viljellään, mutta tynnyrissä kasvatetun vaikutelman antaa, jos ei ole mitään kosketuspintaa. Ja sitten taas mitä yläluokkaisempaa tyyliä tavoitellaan, sitä vahvempi yhteys.
Eikä arjessa nyt välttämättä siteerata yhtään mitään tai ketään, mutta se vanha kirjallinen/kulttuurinen kerros on yksi kielellinen työkalu ilmaisuun. Suomen kielellä voisi verrata vaikka, että osaa muokata ilmaisuaan "niskavuorelaiseksi", "raamatulliseksi", "työväenluokkaiseksi"; kaikki arjessa usein leikillisiä. Ei kukaan vaadi, että ulkomaalainen nuo hallitsisi, mutta Neil Hardwickin kaltainen virtuoosi, joka hallitsee, koetaan ihan eri tavalla osaksi "meidän" kulttuuriamme. Brittiläisessä kulttuurissa saatetaan vähän vaatiakin, esim. siltä joka laitetaan bisnesvieraiden seuraksi illallistamaan.
Pohjimmiltaan tuo on minusta samaa kuin tanssitaito, muutaman kielen hallinta perustasolla, käsitys ja perusteet yleisimmistä urheilulajeista ja peleistä, pöytätavat jne. Ne ovat hiljaista kulttuurista pääomaa, joka asemoi henkilön sosiaalisesti. Itsellä esimerkiksi osaaminen urheilussa on heikkoa, joku muu osa-alue sitten sujuu paremmin. Henkilö, joka joka osaa sen minkä minä ja myös ne urheilut, omaa laajemman henkisen pääoman kuin minä. Ihmisarvo ja paikkamme maailmassa meillä toki on kummallakin, ja hyvä niin.
Ei kai se optimaalista ole, mutta hyvin on toiminut.