Meri Mystinen

Vierailija kirjoitti:

Täysi hiljaisuus kaduilla ja polulla kun kävelin ei ihmisen ihmistä missään,ei autoja tai mitään ja asun kaupungissa missä on koko ajan liikennettä, ei kuulunut autojen ääniäkään,ei mitään,pitkään tätä jatkui ja oli kuitenkin päiväsaika. Meni jo pelottavaksi kun tunti kului eikä polunvarrellakaan tullut ketään vastaan,sitten päätin oikaista polkua oikealle ja tulin tielle missä pitäisi kulkea autoja,no vähän matkaan kävelin ja vastaan tuli pyöräilijöitä,koiran ulkoiluttajia ja lopulta kuului autojen ääniä,tosi kriipiä ja mulle ei satu oikeastaan koskaan mitään karmivaa.

Löydät samanlaisen tarinan kun luet Dolores Cannonin kirjan The Custodians, sivu 31 Janetin tarina. Kirjaa ei ole suomennettu. Yhteneväisyyttä että Janet tunsi alueen, ei silti nähnyt tähtiä taivaalla, ei kuullut heinäsirkkojen siritystä, ei mitään ääniä, eikä taloissa ollut valoja vaikka normaalisti aina jokin valo paloi jo etäältä katsoenkin. Ketään ei näkynyt, ei liikennettä. Sitten hän oli nähnyt jotain erikoista joka alkoi palautua mieleen vasta jälkeenpäin.

Jos olet rohkea (se ei kyllä tosiasiassa ole lainkaan pelottavaa vaan rentouttavaa), käyt itse katselemassa tilanteen regressiomatkalla eli varaat kolmen tunnin kvanttihypnoosi session, silloin alitajunta alkaa hitaasti avata mitä todellisuudessa tapahtui.... jos olet siihen tietoon valmis. Ei sitä läväytetä väkisin silmille, eikä se avaudu ellet itse tahdo.

Vierailija kirjoitti:

Hetkinen, siis nainen 52-v ja mies 50-v juttelevat tosissaan, haluavatko lapsia vai ei  ::::DDDD

Eihän tää ole enää edes todellista.

Ettekö te nyt jo usko että ne on näyttelijöitä. Eihän kukaan katsoisi jos ei keksittäisi jotain ihan överiä. Odottakaas vain niin lopulta Matti-näyttelijä valitsee Sirpa-näyttelijän mutta ei siitä tule mitään, toteavat... mutta kansa sai sirkushuveja. Patrik ottaa lopulta sen kissanaisen suuren kohu kera, ensin tyrmättyään kaikki lemmikeistä haaveilevatkin... mutta toteavat että no eihän tästä mitään tullut. No ei tule kun ei ole tarkoituskaan.

Kesäisin kun käytiin sukulaisissa, sai aina jotain uutta mutta halpaa, ehkä kiinantossut (mustat hyvin yksinkertaiset ohutpohjaiset samettikengät jotka kiinnitettiin painonapilla) ja se silti oli aina suuri juttu. Ei koskaan edes haaveillut mistään kalliista kengistä, eikä niitä halpoja pilkattu, useimmiten kaikilla oli samanlaiset. Kesämarkkinoilta sai kokonaisen muovikassin täynnä vihkoja.

Serkku joi kokonaisen limsapullon kerralla, se oli ihan hämmentävää, kun oli oppinut säästämään että sitä riittäisi mahdollisimman kauan kun harvoin sai. Makea purkkivanukas syötiin lauantai-iltana saunan jälkeen pienen pieniä lusikan pään nokareita kerrallaan samasta syystä, jotain kinuskin makuista beigessä purkissa. Tai itseasiassa senhän piti riittää koko TV-ohjelman ajaksi, en nyt muista mikä lempiohjelma tuli. Kaverin äidin tekemät uunijuustoleivät oli ihan uutta ja erikoista, eli paahtoleipä sulaneella juustolla. Ja kun teki läksyjä ja kuuli kuinka isä täytti sokeripalakulhoa tiesi että on kahviaika ja sen jälkeen luppoilta... nykyään ei enää pääse siihen luppoaika -tilaan vaan aina tuntuu kalvava pieni syyllisyys että joku hommia olisi vielä tehtävänä :(

Kun pääsi taksikyydillä ekaa kertaa, tosin koulusta hammaslääkäriin ja leveä mersu oli täpötäynnä luokkalaisia. Neuvolatädin talo oli kaunis vanha rakennus, sen kapeat ja korkeat puuovet narisi, siellä tuoksui miellyttävälle ja oli outoja tavaroita. Vaikka jännitti ihan sairaasti odottaa omaa vuoroaan, tuntui kuin olisi ihan eri maailmassa.

Syntynyt -72.

Myytinkertojat koosti hyvin videolle, "vain yksi rokote riittää" oli eka lööppi ja miten se sitten jatkossa menikään?

Paluu normaaliin rokotteen kautta:

Itseasiassa kyllä, yllätin itseni tänään haaveilemalla joulun kaikesta väristä ja kimalluksesta, valosarjoista. Inhoan syksyn pimeyttä ja tätä olisi vielä 3 kuukautta, joten ehkä voisi aloittaa joulun jo nyt. Facebookissa on ryhmä Sydämeeni joulun teen... siellä jo kovasti vilkasta päivitystä.