Melbe

Siittiöt elää sen 1-6 päivää, eli suosituksena on se joka toinen päivä silloin oviksen mahdollisuuden aikoihin. Sama siis oletko silloin ensimmäisen vai toisen vuorokauden aikana. Ainakin näin mä asian ymmärrän. :)  

Heippahei! 

Tämä lienee juuri se oikea paikka vertaistuelle vauvakuumeiluun. Toiveena olisi, että esikoinen putkahtaisi tuossa 25 ikävuoden paikkeilla tai miksei vaikka jo hieman sitä ennen. Olen 24-vuotias ja vakituisena lastentarhanopettajana. Työtaustaa muutamalta vuodelta ensin lastensuojelusta ja nyt sitten syksystä asti olen ollut opettajan hommissa. Lapset siis lähellä sydäntä ja yhtään ei helpottanut asiaa, että nyt vuoden alussa aloitin sisarusryhmässä, jossa pienin lapsi 9 kk vanha. Sivussa opiskelen yliopistolla hallintopuolella maisteriksi.

Alkuvuodesta oltiin tosi toiveikkaita, joskaan yritystä ei vielä ollut lasten saannin suhteen. Mä olen jokunen vuosi sitten kärsinyt aika pahan kohtutulehduksen ja luultavasti sen takia nyt sitten menikin kaikki mönkään. Kärsin KU:n. Plussailin tammikuun puolivälissä ja alkujärkytyksen jälkeen alkoikin olla todella hyvä fiilis ja tulokkaasta tuli todella odotettu jo pienessä ajassa, kunnes... 

Mulla oli ollut tiputteluvuotoa (lähinnä rusehtavaa tuhrua vain) ja pieniä menkkamaisia kouristuksia noin viikon ajan. Ne loppui about viikoksi ja sitten eräänä päivänä tulikin yhtäkkiä ihan punaista vuotoa. Säikähdin todella paljon, että nyt se meni kesken. Sen viikonlopun ajan olikin sitten aika kovia kipuja, että jouduin syömään särkylääkkeitä oikein urakalla. Sunnuntaina hakeuduin aamupäivästä päivystykseen tutkituttamaan asian. Sain sieltä sitten lähetteen Kättärille ja siellä sitten epäiltiin mm. alkanutta keskenmenoa. Otettiin verikokeet sitten jokusen päivän päästä uudelleen, jolloin raskaushormoni olikin kohonnut, muttei kaksinkertaistunut. Jouduin sitten uudestaan ultraan (aikaisemmalla kerralla ultrassa ei siis ollut näkynyt missään mitään). Lopulta joku ultraan erikoistunut lääkäri löysi sitten tarkemmalla laitteella oikeasta tuubasta muutoksen. Siellä se raukka oli kiinnittynyt täysin väärään paikkaan. Sain metotreksaattipiikin eräänä keskiviikkona ja sitä sitten viikon ajan tarkkailtiin. Juuri seuraavan viikon keskiviikkona olin menossa (tai näin luulin) kuuntelemaan hyviä uutisia, että hoito on tepsinyt. Samaisena aamuna kuitenkin alkoi kovat vatsakivut. Luulin, että on vaan tajuttoman kovat ilmavaivat. Lopulta sitten kuitenkin kättärille ennen aikoja kipulääkkeitä vetämään ja ultraukseen. Olipa sitten vuotanut vatsaonteloon jonkun verran. En ollut antanut itselleni edes ajatuksen tasolla sitä mahdollisuutta, että se olisi alkanut vuotaa vatsaonteloon. Koko ajan yritin vain mielessäni keksiä muita syitä, koska tätä olin alusta asti kaikkein eniten pelännyt. Tai eniten sitä, että tuuba poistettaisiin. Kun lääkäri kertoi sen vuotaneen, niin tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut alta ja purskahdin kovaan itkuun. Leikkaukseen asti olin aika kovissa kipulääkkeissä ja siellä sitten jouduttiin tuubakin viemään, koska oli alkanut vuotaa ja kerätä hematoomaa, kun alkio oli sieltä saatu irti. Ei siis onnellinen loppu. 

Nyt leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa ja kovasti odotan, että milloin alkaa ensimmäiset kuukautiset. Kättäriltä neuvoivat, että seuraavasta kierrosta on mahdollista aloittaa yrittäminen uudestaan. Ensimmäinen viikko fyysisen, varsinaisesta leikkauksesta, toipumisen jälkeen oli henkisesti todella raskas. Itkeskelin lähes joka päivä ja en ole vieläkään kunnolla saanut unensaantia palaamaan ennalleen. Uni siis todella huonossa jamassa. Onneksi nyt töihinpaluun jälkeen henkinen puoli edes osittain paremmassa kunnossa, kun ei tarvitse olla yksin kotona miettimässä asioita. Viikko sitten olin jo ihan kahden vaiheilla, että täytyykö lähteä juttelemaan ammattilaisten kanssa, mutta lopulta totesin, että on vain kerrankin annettava itselleni aikaa. 

Nyt aletaan siis olla enemmän tulevaisuussuuntautuneita, vaikka tuo mieltä painaa edelleen. Pelottaa, että jos seuraavalla kerralla käy sama juttu ja sitten joudutaankin viemään vasen tuuba. Toki sairaalalta lohduteltiin, että vaikka niin kävisi, niin silti on mahdollista saada biologisia lapsia, tosin avustettuna. Nyt siis niitä ekoja menkkoja odotellessa tuon kaiken tuskan jälkeen. :)