Megan

Tyttö ja Varis: Mikä kp sulla oli nyt ultrassa, kun limakalvo oli 8 mm paksu? Käytkö muuten nyt yksityisellä noissa ultrauksissa yms? Ajattelin vaan kustannuksia.. että tuleeko tuo seuranta kuinka hintavaksi (ei tiedä mihin tässä vielä itse joutuu..). 

Itse ajattelin huomenna soittaa tuohon terveyskeskukseen ja pyytää päästää lääkärille tämän kiertoni kanssa. Kysyin nimittäin lapsettomuusklinikalta neuvoa ja kuulemma kannattaa mennä ainakin verikokeisiin nyt aluksi, missä sitten katsottaisiin keltarauhashormonit. Nimittäin tuo tiputtelu ennen menkkoja ja hiukan liian lyhyt luteliaalivaihe saattavat olla seurausta juurikin tuosta keltarauhashormonin vähyydestä, mitä olen tässä itsekin keväästä asti miettinyt, mutta kun se yksi gyne oli eri mieltä, enkä halunnut ammattilaiselle alkaa vänkäämään vastaan. :(

Iines14: Kiitos sinullekin myötäelämisestä. <3 Yllättävän rankkaa tämä on kyllä ollut. Olen ollut täysin maani myynyt ja voimaton tämän turhautumiseni kanssa viime päivät, kun menkat ilmoitti TAAS tulostaan. No, pidän teitä ajan tasalla että millaisen tuomion tulen saamaan, kun sinne lääkäriin ensin pääsen. Julkisella voi joutua sitä aikaakin odottamaan.

Kiitos tuhannesti Asistente, viestistäsi oli paljon apua! <3 Sinulla on myös fiksuja ajatuksia aiheesta muutenkin. Olen ajatellut ihan samoja juttuja.. olet oikeassa siinä, että lapsen saamisen jälkeen se huoli vasta alkaakin! Itse ainakin olen kokenut olevani "taakka" vanhemmilleni vielä jossain kohtaa aikuisiässäkin, vaikka tiedän olleeni muuten hyvin toivottu lapsi.

Ja välillä sitä miettii kaikenlaista, että täällä maailmassa on niin paljon sairaita ihmisiä, jotka yrittävät tehdä jopa lapsille pahaa! Olen myös mietiskellyt tätä maailman tän hetkistä tilannetta.. entä jos sota syttyy jne. Omia sukulaisia kokenut sodan ja heillä on ihan selkeitä traumoja. Ei ehkä saisi ajatella näin pitkälle, mutta silti.. Lisäksi mulla on lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat tehneet itsemurhan, joko tahallaan tai välillisesti, ja olen nähnyt heidän vanhempien tuskan. Sellaista itse ei haluaisi koskaan joutua kokemaan.

Välillä mietin, että olenko vain itsekäs kun haluan oman lapsen tähän maailmaan vielä tehdä.. silti tämä luonto ja lisääntymisvietti taitaa ottaa vallan, koska haluan sen lapsen! Tosin minulle todella riittäisi todella se YKSI jälkeläinen. Tietty sitten se johtaa pohdintaan, että tulisiko tästä ainoasta jälkeläisestä yksinäinen. Itse olen suuresta perheestä, mutta esimerkiksi mieheni on ainoa lapsi ja on ollut tyytyväinen ja saanut "kaiken" mitä halunnut, niin opiskelumahdollisuuksien suhteen kuin muutenkin. Itse olen joutunut jakamaan huomiota ja asioita ja esimerkiksi en päässyt aikoinaan valmennuskursseille alalle, johon todella olisin halunnut..  No, nyt menee ehkä jo liiaksi spekuloimiseksi. Välillä vaan toivon, että olisin tullut jossain vaiheessa ennen tätä yritystä vahingossa raskaaksi, niin ei tarvitsisi eikä ehtisi miettimään kaikkea tällaista.

Tyttö ja Varis ja JanetteO: Kiitos kauniista viesteistänne ja ymmärryksestä. 

Tyttö ja Varis: Ymmärrän tuon epäröinnin, kyllä tässäkin on ollut oma mieli ja tahtotila koetuksella näiden vaikeuksien takia lähinnä. Mietin usein, haluanko tätä oikeasti ja pitäisikö vaan unohtaa koko juttu ja tehdä muita asioita, jotka saivat minut onnelliseksi ennen tätä hemmetin yrittämistä. Mutta tiedän sisimmässäni, että kuitenkin haluan sen lapsen niiiiin kovasti, että sydän ihan pakahtuu! Kun saisin edes yhden lapsen.. Olisin maailman onnellisin äiti!

JanetteO: Tämä oli nyt 8. tai 9. yrityskerta. Riippuu miten laskee. Pillereiden lopettamisen jälkeen 9.kierto, mutta ensimmäisen kierron lähinnä odottelin luomumenkkoja ja annoin kropan totutella, joten ei niin tosissamme silloin yritetty tai mitään ovulaatiota mietitty, kun en edes tiennyt että ovuloinko heti pillereiden jättämisen jälkeen. Joten 8. yrityskerta sillä tavalla oikeasti tosissaan. Haluan ainakin laskea, että 8.kierto "vasta", niin ei tuntuisi niin pitkältä ajalta.. Tunnistan muuten erittäin hyvin tuon saman MIKSI EN MINÄ vaan KAIKKI MUUT-tunteen.

Olen vollottanut täällä eilen illalla ja tänään koko päivän vähän väliä. En vaan voi sille mitään. Pettymys on niin kova, kun menkat nyt ilmeisesti alkavat. Miehen kanssa eilen illalla hiukan juteltiin, mutta ei hän osaa minulle oikein mitään lohduttavaa sanoa, kuuntelee kyllä ja myötäilee. Kyllä huomasin, että häntäkin harmitti todella paljon. Meidän molempien puolesta. Eikä sitä varmasti auta se, että hän näkee minut tällaisena itkuisena ja toivoni menettäneenä. Ja uskon, että kun hän ei naisten kiertoihin liittyviä juttuja sun muita aina oikein ymmärrä, niin hän ei myös uskalla sanoa mitään sellaista, joka voisi vielä pahentaa tilannetta. 

Kerran aikaisemmin kuukautisten alettua kysyin mieheltä itkuisena että "Mitä jos meille ei koskaan tule vauvaa?", niin hän tokaisi siihen, että "Sitten ei tule." Se sai minut varmaan vollottamaan vielä enemmän, vaikka tiedän että hän ei pahaa tarkoittanut vaan se on vaan hänen tapansa kommentoida asioihin. Ei ole meinaan mitään jaarittelutyyppiä tämä siippani. Naisen kielellä tuo hänen kommenttinsa olisi varmasti tarkoittanut, että "Ei se mitään rakas, haluan silti olla kanssasi ja voimme olla onnellisia jne."

Huoh.. täällä alkoi se menkkoja edeltävä tiputtelu, kuten arvelinkin.

Asistente: Miten te toimitte niiden lapsettomuusselvittelyiden kanssa, siis kun mies antoi sn-näytteen jne? Käytittekö julkista vai yksityistä (sori, en ole varma onko tästä ollut puhetta täällä aikaisemmin, mutta nyt en jaksa selata taaksepäin)? Oliko miehellä aluksi joku keskustelu ennen näytteenantoa?

Olen nyt päättänyt ottaa härkää sarvista ja aloittaa jonkinnäköiset tutkimukset, jotta voin edes yrittää konkreettisesti edistää asiaa jotenkin. Itse ajattelin käydä otattamassa varmuuden vuoksi kaikki tautitestit nyt alkuun ja sitten juttusille taas johonkin.

Minua huolestutti viimeksi kesäkuussa gynellä oma luteliaalivaiheeni ja otinkin siellä asian puheeksi. Se on ollut sellaista 10-12 pvän luokkaa. Tiputtelu alkaa aina 10 tai 11 päivää ovulaatiosta ja sitten alkaa vasta kuukautiset. Olen lukenut, että olisi hyvä jos luteliaalivaihe olisi jotain 14 päivää ja tuo tiputteluvuotokin voisi olla merkki keltarauhasen surkastumisesta liian aikaisin. Gyne ei kuitenkaan ollut asiasta ollenkaan huolissaan ja sanoin kaiken kertomani mukaan olevan ihan normaalia. Nyt kun edelleenkään ei ole raskaus tärpännyt, asia on alkanut uudelleen vaivaamaan ja jotenkin oikein ärsyttämään, että miksi gyne ei määrännyt minulle varmuudeksi esimerkiksi lugesteroneja (olisin ainakin saanut mielenrauhan tuon asian suhteen). Onko niistä muka jotain haittaa? Sehän on luonnollinen keltarauhasvalmiste?

Tervetuloa Elliep ja Blondcherry!

Aliisa Kyoto: Lohduttavaa kuulla, että sinullakin oli samanlaisia tuntoja aikaisemmin. Että itku tuli muiden vauvauutisista. En halua vaikuttaa sellaiselta nartulta, joka ei pysty olemaan onnellinen muiden puolesta ja kadehtii muita.. se on vaan tämä oma tilanne, joka tuntuu välillä niin toivottamalta, että siihen väsyy ja ristiriitaiset tunteet kokoajan pyörii päässä. Näköjään se sitten purkautuu tällä tavalla, halusin tai en.

Huomioita tästä kierrosta:

Rinnat oli tosi arat viikon verran oviksen jälkeen. Yleensä näin on vain 2-3 päivää maksimissaan. Arkuus kuitenkin lakkasi täysin tällä viikolla, joten heitin kirveen kaivoon toivonrippeideni kanssa, että tämä olisi nyt jotain lupaavaa hedelmöittymisen kannalta.

Toissapäivänä ja eilen oli vatsassa menkkamaisia kipuja. Ei yhtä kovaa kipua, mutta kumminkin. Viime yönä heräsin ja toista munasarjaa jomotteli samalla tavalla kun oviksessa. Ei kuitenkaan yhtä vahvasti. Olenkin kokoajan nyt odotellut, koska menkkoja edeltävä vuoto alkaa. Yleensä mulla kyllä kivut tulevat vasta sitten, kun menkat alkaa kunnolla. Se menkkoja edeltävä niukka vuoto tulee ikäänkuin "varkain" ilmoittelematta itsestään. Ravaan kuitenkin kokoajan vessassa tarkistamassa. Muutenkin olen ollut nyt tosi äkäisellä tuulella, joten sekin enteilisi menkkojen alkamista ihan lähitulevaisuudessa.

Mietiskelin tässä tänään aamukahvilla, että ennen tätä vauvaprojektin aloittamista olin elämääni suht tyytyväinen, onnellinen ja iloinen ihminen. Nyt olen usein allapäin ja kireä, suutun helposti pienistä asioista. Että onko tämä kaiken arvoista.. uskon silti niin, koska niin kovasti haluaisin lapsen! Ja tätä yrittämistä on vaikeaa tuosta vaan lopettaakaan, vaikka tämä on todella, todella raskasta! Välillä ei tee mieli lähteä edes ulos, kun ei halua kohdata todellisuutta ja nähdä kaikkia vauvanvaunuja ja onnellisia äitejä. Olen aina ollut aktiivinen ihminen ja nyt tuntuu, että olen eristäytynyt hiukan tämän asian takia. Onko kenelläkään muulla ollut tämmöisiä tuntemuksia??

Toisaalta haluaisin tavata vauvan saaneita kavereita, koska vauvat ovat todella ihania ja saisin olla pienen ihmisen lähellä edes sitä kautta, mutta toisaalta se on myös hyvin ahdistavaa, koska mitään takeita ei ole, saanko minä koskaan sellaista pientä rinnalleni.. 

Tulipas taas negatiivis-sävytteinen viesti. Älkää kuitenkaan torpatko minua vielä. :) Pakko vaan avautua näistä kielteisistäkin asioista välillä johonkin, missä voi saada ymmärrystä asiaan ja tunteisiin. Nyt menen taas vessaan tarkastamaan, ilmoitteleeko täti jo tulostaan. Viinipullo ja homejuustoa on ostettu kaappiin ihan sitä pettymystä varten. Olen nimittäin muuten pysytellyt "kuivilla" molemmista. :D

Voimia ja jaksamista alkavaan viikkoon kaikille!