Maxwell
Seuratut keskustelut
Kommentit
Jos maailmankaikkeudella ei ollut alkua niin Jumalaa ei tarvita. (Kaiken olemassa olon selittämiseksi) Jos universumi olisi ikuinen, aina ollut ja oleva. Niin silloin me ja koko elämä olisi vain ajan kysymys. Elämän syntymisellä ja kehittymisellä olisi ollut ikuisuus aikaa.
Tietenkään näin se ei ole ja nyt me tiedetään että kaikella on ollut alku.
Alkuräjähdyksessä kutsutussa tapahtumassa syntyi kaikki mitä on: aika, tila ja materia. Kuka tai mikä alkuräjähdyksestä onkaan vastuussa on täytynyt olla materiaaliton, ajaton (ikuinen) ja tilaton.
Genesis ei ole tieteellinen kirja, eikä kerro meille MITEN Jumala kaiken loi. Raamattu kertoo pääasiassa vain Jumalan ja ihmisen suhteesta.
Evoluutio ja alkuräjähdys ei ole argumentti Jumalaa vastaan vaan päinvastoin.
On olemassa merkittäviä tutkijoita, evoluutiotutkijoita, biologeja, fyysikkoja, kosmologeja, neurotutkijoita jne. Jotka uskovat raamatun Jumalaan. Heille se on paljon helpompi uskoa kuin että Jumalaa ei olisi.
Tätä palstaa on turhauttava lukea koska suurimmat mölisijät, ateistit eivät ole ottaneet selvää edes kristinuskon perusteista. Eivätkä ole tietoisia, eivätkä tod.näk edes halua tutustua Jumalan olemassaoloa puolustaviin argumentteihin. Näiden argumenttien lisäksi Jeesus nousi ylös kuolleista ja ilmesty sadoille silminnäkijöille. Ei mulla muuta.
Etsivä löytää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voithan olla uskomattakin. Mitä tuota nyt vouhkaamaan? Mut sitten kun kuolet niin mitä jos olitkin väärässä?
Miksi juuri uskonto [x] olisi oikeassa ja kaikki ne tuhannet muut väärässä?
Tähän on hyvä myös sanoa että ateistit väittävät samaa. He väittävät että heidän maailmankuvansa on juuri se oikea.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Nyt, kun foorumilla on uskosta tietäviä, niin onko Jumala meidän sisällä oleva omatunto ? Sitähän ei ihan kaikilla ole. Tarkoitan, että omatunto on Jumalan puuttumista ja varoittamista omien rajojen ylittymisestä ja siten pitää edes jonkinmoista moraalia yllä ?
En nyt osaa muotoilla kysymystä, mutta toivottavasti joku teistä saa langan päästä kiinni.
Ei vaan Jumala on sen omantunnon kaikille antanut. Se on yksi osa moraalia ”tieto oikeasta ja väärästä” Omatunto kertoo että nyt ollaan tehty tai tekemässä väärin. Se on kaikilla. Kaikki eivät vain kuuntele sitä ja lopulta se vaikenee kokonaan. Googleta ”moraalinen-argumentti”
”Sitten Herra Jumala sanoi: »Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan.”
Pappi kyllä puhui totta, mutta ei selittänyt että minkä takia raamattu on yksi todisteista. Raamattu on kuitenkin kokoelma silminnäkijöiden todistuksia.
Jos oikeasti kiinnostaa Jumala mahdollinen olemassa oli, niin suosittelen lukemaan kirjat: The Case for Christ - Lee Strobel ja ”I dont have enough faith to be an ateist - Frank Turek”
Mutta harvaa kiinnostaa, Turekilla onkin tapana kysyä epäilijöiltä että jos tietäisit että Kristinusko on totta niin ryhtyisitkö kristityksi?
Hyvällä omallatunnolla.