Marlener
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ja Ceciljalle paljon tsemppiä iltapäivään! Peukut pystyssä!
NooraV Mä en ainakaan halua tietää mahdollisesti joskus alkunsa saavan lapsen sukupuolta ennen syntymää. Kaikki kaverit ovat kummastelleet tätä. Että totta kai sen haluaa kuulla. En minä, en en! :D Paitsi tosiaan on yksi kaveri, joka ei halunnut tietää, mutta ultrassa oli kerrottu kysymättä! Tästä viisastuneena aion heti ultran alussa sanoa, ettei halua kuulla sukupuolijuttuja.
Mun mielestä saa ehdottomasti anteeksipyytelemättä vuodattaa tänne myös paskan fiiliksen. Ne tunteethan on enemmän kuin ymmärrettäviä. Jatkuva toivon, pettymyksen ja epäonnistumisen tunteen (vaikkei kyse olekaan oikeesta epäonnistumisesta, niin samanlaisia fiiliksiä aiheuttaa) vuoristorata on aivan varmasti tosi koettelevaa ja rankkaa. Ja vielä kun ei niitä huonoja filiksiään uutisista oikein vois mennä raskaana olevien kavereidenkaan niskaan huutamaan. Ja vaikka kuinka totuus on, että muiden onni ei ole toisilta pois, niin totta hemmetissä se aiheuttaa surua, ahdistusta ja muita "kiellettyjä tunteita" jatkuvasti kuulla noita uutisia lähipiiristään. Ja sen takia on tämä palsta, jonne saa ne "sosiaalisesti epäkorrektit" asiat sanoa juuri miten ne tuntee. Tunteiden myöntäminen ja ääneensanominen (tässä tapauksessa kirjoittaminen) auttaa jo käsittelemään niitä. Eli tänne vaan! Meitä ei haittaa! Me ymmärretään! Meistä tuskin plussanneetkaan ottaa henkilökohtaisesti! Kasvottomuuden hyötyjä.
Ite yritän valmistautua siihen, että edessä on pitkä tie. Mutta vaikka se kuinka olisi todennäköistä ja sen tietäisi, niin ei noilta tunteilta välty. Eli 6kk+ kuluttua minä lienen täällä ihan samoissa fiiliksissä tuskaani itkemässä. Mutta silloinhan kukaan teistä muista ei täällä enää roiku, eiks jeh! :D
Marlener kp19/30-32 yk2, en edes jännitä että tästä kierrosta tulisi mitään tulosta, mutta petyn silti kun ei tule. Elämä on. :D
Mila, äärettömän kurjaa! :( Olen tosi pahoillani.
Mulla oli sama juttu, plussa, jonka jälkeen kolmen päivän päästä ensin illalla tuhrua, sitten aamulla hyytymäinen vuoto. Ei todellakaan samanlaista kuin normaalit kuukautiseni. Kipu oli kramppailevaa, vuoto hyytymäistä ja vieläkin runsaampaa kuin normaalisti kuukautiset. Lisäksi kesti vain kaksi päivää (plus pari päivää tuli vielä pyyhkiessä paperiin välillä, suojaa ei tarvinnut). Kun kuukautiset kestää sen 6-7 päivää. Kyseessä oli kemiallinen, eli varhainen keskenmeno.
Hcg mullakin testattiin verestä vielä ton jälkeen. Muita toimenpiteitä tapaus ei lääkärissä käynnin suhteen aiheuttanut. Eikä tuo verikoekaan kai välttämätön ole, varmistaa toki asian, ettei ollutkaan valemenkat. Tai kohdunulkoinen.
Varhaiset on toki tosi yleisiä, mutta kyllä se minut ainakin laittoi itkeä vollottamaan. Pettymys mikä pettymys. Niinhän lääkärit sanovat, että niitä tapahtuu naisille huomaamattakin (kuukautiset vaan joitakin päiviä myöhässä tai ei sitäkään), mutta omakohtaisesti ei kyllä voinut olla huomaamatta eroa. Tietty kun oli plussatestejä pari ehtinyt tehdä niin täysin objektiivisesti vaikea sanoa.
Joka tapauksessa halaus ja voimia! <3
Marlener
Sunnuntai-iltaa kaikille!
Mä en tiedä mitä tää kroppa sekoilee, kp 23 ja oikeelle alavatsaan eilen ja tänään tullu yllättäviä puukoniskuja, jotka säteilee kylkeen ja selkäänkin. Eilen lievempiä, tänään ihan ilkeetäki tehny vähäsen. Öö, viikon päästä pitäis alkaa menkat, mutta nytkö mulla onkin vasta ovulaatio? Mitääääh. :( Mun tuurilla kuitenkin jotain munuaiskiviä, hahahaa. Hohhoijaa.
Kummastunut Marlener