Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kiitos onnitteluista! Wilpuri, en kyllä pistäisi pahakseni, vaikka joutuisin syksyllä
tämän työtehtävän toiselle jättämäänkin vauvamahan takia. Se olisi äärimmäisen hyvä syy. :)
Äläkä sinä luovuta siellä nyt. Kyllä se jossain vaiheessa tärppää. Meilläkin yritystä nyt takana vuosi,
mutta täällä palstalla en ole pyörinyt kuin syyskuisista asti. Siinä vaiheessa vissiin alkoi
hermostuttaa jo, kun ei tärpännyt.
Piidulle ja Hopeiselle tervetuloa joukkoon! Hopeinen, ei me täällä ikää katsota. Vauvakuume on
vauvakuume, vaikka ikää olisi minkä verran. Sinullakin ikävä kokemus takana. :( Tsemppiä nyt eteenpäin, että
saisitte ensi jouluksi oman joulutontun.
Monella on näköjään tuo jouluvauva vähän kammotusasia. Onhan se sinänsä hieman keljua, jos joulun aikaan on syntymäpäivätkin,
mutta eiköhän ne lapset senkin asian kanssa osaa elää. :) Itsellä tosin menee melko sujuvasti, että jos tästä kierrosta
tärppäisi, laskettu aika olisi ihan joulukuun alussa itsenäisyyspäivän aikoihin. Ja jos taas ei tärppää, niin seuraava menisi jo tammikuun
puolelle, kun tämä kierto on sen verran pitempi.
Oma napa: Eilen alkoi sitten kunnon valkovuoto. Ihan sellaista kermamaista. Lämmöt eilen ja tänään 37,0 eli koholla.
Ja rinnat on hieman arat erityisesti nännien alueelta. En nyt oikein tiedä mihin tuo rintojen arkuus perustuu tässä vaiheessa.
Jos ovis oli maanantaina kovan kivun aikaan, nyt olisi Dpo 4. Jos se kipu olikin jotain muuta, ja ovis oli aiemmin, niin nyt eletään aikaa
Dpo 6-9. Hankala mennä nyt sanomaan, kun en tikutellut. Eniten uskon kuitenkin tuohon maanantain kipuun eli tänään Dpo 4.
Marjana kp 26/31-37 yk 12
Muttis kp 27/38-43 yk 8
Marjana kp 26/31-37 yk 12
Miisku kp 26/29-34 yk 5
Sassu kp 25/28-30
Noaky kp 25/27-34 yk 1
Katjuli kp 25/31 yk 2
Alexandra kp 23/27-32 yk 3
Natalia kp 23/27-29 yk 6
Gabriela kp 23/25-31
Lumikukka kp 23/28-?
Tinneri kp 21/31-34 yk 6
Wilpuri kp 20/27 yk 12
Hopeinen kp 19/28-30
Satin kp 17/32-46 yk 9
Risu kp 17/27-30
Uuve kp 16/23-30 yk 5
Tintti-tyy kp 13/26-28
Hatuli kp 12
Nalle-pöh/Cami kp 11/23-28
Tiinu kp 10/34-36 yk 1
Miiru kp 9/29
Millie kp 8/28
Vea kp 5/30-31
Piidu 4/29-30(37)
Christabel kp 3/?
Timtam
Hkp
Muttis kp 26/38-43 yk 8
Marjana kp 25/31-37 yk 12
Miisku kp 25/29-34 yk 5
Sassu kp 24/28-30
Noaky kp 24/27-34 yk 1
Katjuli kp 24/31 yk 2
Alexandra kp 22/27-32 yk 3
Natalia kp 22/27-29 yk 6
Gabriela kp 22/25-31
Lumikukka kp 22/28-?
Tinneri kp 20/31-34 yk 6
Wilpuri kp 19/27 yk 12
Satin kp 16/32-46 yk 9
Risu kp 16/27-30
Uuve kp 15/23-30 yk 5
Tintti-tyy kp 12/26-28
Hatuli kp 11
Nalle-pöh/Cami kp 10/23-28
Tiinu kp 9/34-36 yk 1
Miiru kp 8/29
Millie kp 7/28
Vea kp 4/30-31
Christabel kp 2/?
Timtam
Hkp
Mitäs kuuluu alkupaan immeisille, jotka listalla näyttäisi elävän jo ihan kierron loppupuolta? Miisku? Sassu? Noaky? Alexandra?
Onko oireita? Ja pianko päästään mukaan jännäämään testien tekoa?
Huomenta ja hyvää viikonloppua kaikille!
Lumikukka: Varmasti piinaavia hetkiä, kun sen plussan sait jo kerran.
Mikä testi se oli, joka ylipäätään antoi noin aikaisessa vaiheessa plussan?
Onneksi nykyisin ei ihmiset katso kieroon, vaikkei alkoholia käyttäisikään.
Raittius on in. :) Jos tuo sinulla plussaksi kääntyy, niin kyllähän se kiinnittyminen
on jo tapahtunut, jolloin alkoholi menee verenkierrossa kohtuun ja sikiöön asti.
Joku viisaampi voinee kertoa tarkemmin, mutta tämä on minun käsitykseni.
Piidu: Onneksi olkoon kihlojen johdosta! :) Eihän ne häät ja vauva poissulje toisiaan.
Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Meillä asia on ratkaistu niin, että odotellaan ensin
se vauva ja mennään sitten vasta naimisiin. Kihlat on vaihdettu jo 1,5 vuotta sitten, mutta kun
se vauvakuume iski päälle niin pian sen jälkeen, niin päätettiin
suunnitella häitä vasta myöhempään ajankohtaa. Minä siis en halua itse mennä sitten vauvamahan kanssa naimisiin.
Se on siis henkilökohtainen valinta, eikä ns. mielipide asiaan.
Ystäväni meni raskaana naimisiin ja toinen tuttavani sitten, kun lapsi oli 1,5-vuotias.
Molemmat häät olivat aivan mahtavan upeat. Eli jokainen tehköön asiat niinkuin parhaaksi näkee. :)
ON: Täällä ei mitään uutta. Eilen oli vielä valkovuotoa, mutta näyttäisi vähenevän.
Lämmöt olleet 37,0 (normaali 36,7).
Onneksi on vapaa viikonloppu, että voi keskittyä ulkoiluun ja eläimiinsä. Viime viikko
oli sellaista häslinkiä kaikin puolin. Ja ehkä pientä maalausurakkaa voisi yrittää kotonakin
suorittaa.
Rentouttavia hetkiä kaikille ja oviksen bongaajille aktiivista peiton heiluttelua! :)
Marjana kp 27/31-37 (Dpo 5?)