Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ihanan aurinkoinen keli on myös täällä suunnalla!
Aamupäivä mennyt siivotessa ja nyt lähden ulkoilemaan kunnolla! Vapaapäiväkin sattui vielä kaikeksi onneksi.
Millos kukakin meinaa testata?
Alexandra: Jospa teetkin la-aamuna testin sinäkin, niin saattaisi olla miehelle
kotiinpaluun kunniaksi ihania uutisia. ;)
Sassu: Voi harmi! Elätin jo toiveita, että saadaan plussajuna oikeasti käyntiin.
Toivotaan vielä sitä plussaa kuitenkin. Niin kauan kuin tätiä ei näy, on toiveita!
Mermaid, no kehno! Ei sinun pitänyt tänne tippua. Tuohon ovulaation puuttumiseen en
osaa sanoa mitään. Mutta ainakin ihan lääkkeillä toki se saadaan aikaan. Eli jos se alkaa
puuttumaan usein, niin kannattaa käydä lääkärissä. Melko helposti siihen kuitenkin saa avun.
Titityy Tinttelille vähän samoja kommentteja tuon oviksen suhteen. Kannattaa käydä lekurin pakeilla.
Oma napa: Täällä ei nyt mitään uusia oireita ole ehtinyt tulemaan.
Minulla on lauantaina Dpo 12, joten silloin aion testata. Eikähän se välttämättä silloinkaan
vielä näyttäisi, mutta haluan testata viikonloppuna, enkä esim. maanantaina ennen töihin lähtöä.
Mammaksilta pitäisi tänään saapua postilaatikkoon herkkiä r-testejä, joten sittenhän ne kuumottaa
kohta omassa kaapissa ja hypin varmaan seinille ennen lauantaiaamua. =D
Marjana kp 30/31-37 Dpo 8(?)
Muttis kp 31/38-43 yk 8
Marjana kp 30/31-37 yk 12
Miisku kp 29/29-34 yk 5
Sassu kp 29/28-30
Noaky kp 29/27-34 yk 1
Katjuli kp 29/31 yk 2
Alexandra kp 27/27-32 yk 3
Natalia kp 27/27-29 yk 6
Gabriela kp 27/25-31
Lumikukka kp 27/28-?
Tinneri kp 25/31-34 yk 6
Wilpuri kp 24/27 yk 12
Hopeinen kp 23/28-30
Satin kp 21/32-46 yk 9
Risu kp 21/27-30
Uuve kp 20/23-30 yk 5
Tiiuli kp 19/30 yk 5
Marie kp 19/? yk 8
Tintti-tyy kp 17/26-28
Hatuli kp 16
Nalle-pöh/Cami kp 15/23-28
Tiinu kp 14/34-36 yk 1
Cherry kp 14/28-31 yk 2
Miiru kp 13/29
Millie kp 12/28
Vea kp 9/30-31
Piidu 8/29-30(37)
Christabel kp 7/?
Kiamari kp 7/28-30 yk 6
Tellu kp 2/28
Timtam
Hkp
Tellu, tervetuloa joukkoon! En kunnolla marraskuisia ehtinyt lueskella,
mutta lokakuisista jäit kyllä mieleen.
Kiamaralle myös tervetuloa ja pahoittelut!
Sassu muistaa sitten tulla kertomaan testin tuloksen heti aamulla!
Alexandra: Oireesi kuulostaa hyvältä ja mahtavaa, ettei teillä sattui ovis
loman aikoihin. Se helpottaa kummasti, kun oikeasti aikaa ässäillä mielin määrin.
Muttis: Toivotaan pahan olon johtuneen vauvauutisista, eikä vain pikaisesta oksennustaudista.
Sitäkin on nimittäin ollut liikkeellä nyt.
Tintteli: Miehet on oikeasti monessa asiassa herkempiä kuitenkin kuin naiset.
Meillä ainakin mies tuntuu reagoivan asioihin aina voimakkaammin. Ja kun minäkin olen
mielestäni herkkä ihminen, niin joskus sitten oikeasti miettii, miten herkkä se toinen osapuoli
onkaan. Tässä vauva-asiassa myös mies oli äärimmäisen huolissaan, että onko vika hänessä, kun ei muksua kuulu.
Sitten kun ruvettiin noita haamuja saamaan ja voi todeta, että ainakin hedelmöittyminen tapahtuu, niin piristyi koko mieskin.
Vaikka on toki hengessä mukana, kun minä olen murehtinut miksi se kiinnittyminen ei onnistu.
Ihan mahtavaa, kun niin monella on nyt jännät paikat käsillä. Aamulla tuota listaa päivitellessä tuli ihan sellainen
tärinäolo, kun ajattelin miten monen puolesta saa jännittää nyt. :)
Jokohan sitä Lumikukkaa uskaltaa onnitella vai odotellaanko vielä uutta testiä? Veturinkuljettajaa tässä ruvetaan tosiaan kaipaamaan!
Oma napa: Myös tänään tuli pari pientä tippaa "värillistä" vuotoa. En tiedä oliko se oikeastaan punaista vai enemmän
ruskeaa, mutta kuitenkin valkovuodosta poikkeavaa. Mutta ihan vain pari tippaa. Eli la-iltana tuli ihan punaista verta vähän enemmän (1-2 rkl)
ja eilen pari ruskeahkoa tippaa ja tänään jotain haaleamman väristä. Voi että tämä on jännää!
Rinnat on hieman painavan tuntuiset, mutta muuten ei mitään oireita. Lämmöt on ollut tosin koholla.
Jos tuo vuoto ei enteile aikaisin alkavia menkkoja, niin ajattelin testata lauantaiaamuna.
Kiitos kaikille kannustuksesta. Toivotaan tosiaan tuon vuodon olevan kiinnittymistä ja sen vaavin tarraavan tiukasti kiinni!
Marjana kp 29/31-37
Muttis kp 30/38-43 yk 8
Marjana kp 29/31-37 yk 12
Miisku kp 28/29-34 yk 5
Sassu kp 28/28-30
Noaky kp 28/27-34 yk 1
Katjuli kp 28/31 yk 2
Alexandra kp 26/27-32 yk 3
Natalia kp 26/27-29 yk 6
Gabriela kp 26/25-31
Lumikukka kp 26/28-?
Tinneri kp 24/31-34 yk 6
Wilpuri kp 23/27 yk 12
Hopeinen kp 22/28-30
Satin kp 20/32-46 yk 9
Risu kp 20/27-30
Uuve kp 19/23-30 yk 5
Tiiuli kp 18/30 yk 5
Marie kp 18/? yk 8
Tintti-tyy kp 16/26-28
Hatuli kp 15
Nalle-pöh/Cami kp 14/23-28
Tiinu kp 13/34-36 yk 1
Cherry kp 13/28-31 yk 2
Miiru kp 12/29
Millie kp 11/28
Vea kp 8/30-31
Piidu 7/29-30(37)
Christabel kp 6/?
Timtam
Hkp
Muttis kp 32/38-43 yk 8
Marjana kp 31/31-37 yk 12
Miisku kp 30/29-34 yk 5
Sassu kp 30/28-30
Noaky kp 30/27-34 yk 1
Katjuli kp 30/31 yk 2
Alexandra kp 28/27-32 yk 3
Natalia kp 28/27-29 yk 6
Gabriela kp 28/25-31
Lumikukka kp 28/28-?
Tinneri kp 26/31-34 yk 6
Wilpuri kp 25/27 yk 12
Hopeinen kp 24/28-30
Satin kp 22/32-46 yk 9
Risu kp 22/27-30
Uuve kp 21/23-30 yk 5
Tiiuli kp 20/30 yk 5
Marie kp 20/? yk 8
Tintti-tyy kp 18/26-28
Hatuli kp 17
Nalle-pöh/Cami kp 16/23-28
Tiinu kp 15/34-36 yk 1
Cherry kp 15/28-31 yk 2
Miiru kp 14/29
Millie kp 13/28
Vea kp 10/30-31
Piidu 9/29-30(37)
Christabel kp 8/?
Kiamari kp 8/28-30 yk 6
Tellu kp 3/28
Timtam
Hkp