Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Claudia: Varmasti kaikki on mahdollista, mutta melko pitkältä tuo väli kuulostaa. Toki jos se oli vain läpimitaltaan jo potentiaalinen irtoamaan, mutta oli vielä kuitenkin tasareunainen ultrassa, niin silloinhan se voi siellä vielä pitkäänkin säilyä ja kasvaa. Minulla kerran gyne sanoi, että ovulaatio tapahtuu ihan millä hetkellä hyvänsä, kun ultrassa näkyi jo se munasolu ilmeisesti siten, että ympärillä oli jo nestettä. Siitäkin laskettuna minulla oli ovulaatio vasta 2 päivän päästä oikeasti.
Nasulais: Voi että harmittaa puolestasi! :/
lilly: Se Clearblue valitettavasti antaa juuri sellaista selkeää sinistä viivaa, joka ei ole yhtä paksu kuin kontrolliviiva. Minä olen saanut sen monta kertaa, enkä ole kertaakaan ollut raskaana. Olen monesti miettinyt, että pitäisi ihan soittaa sinne tuotekehittelypuolelle ja kysyä miksi se antaa sen viivan joka kerta. Toki kyllähän siellä paketissa lukee, että viivojen tulee olla samanpaksuiset, mutta ärsyttävää se on silti, kun herättää toiveita. Nimimerkillä "vannon Apteekin oman raskaustestin nimeen". :)
Toivottavasti nuo oireet kuitenkin kertovat raskaudesta ja pääset vielä plussaamaan tästä kierrosta! :) Pidän täällä peukkuja. Tuo veturinkuljettajan paikka kun olisi edelleen auki. ;)
Marjana kp 20/28-30 Dpo 6 yk 22
Emmastiina: Minä en kilpaile mitenkään aktiivisesti, mutta minulla on nyt nuori hevonen, jolle pitääkin kokemusta saada alle ja paljon treeniä ja pieniä kisoja. Ehkä siksi juuri tuli tuollainen fiilis kuin eilen. Aion jatkaa ratsastusta raskauden aikana niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Toki jätän ns. riskiasiat pois eli en hyppää esteitä, enkä ratsasta millään myrskykelillä. Enkä tosiaan lähde minnekään kisoihin kokeilemaan meneekö hyvin vai ei.
Itseasiassa minäkin olin tämän vauvakuumeen alkutaipaleella enemmänkin masentunut aina, kun menkat alkoi tai muuten mietin asiaa enemmän jne. Sitten muutaman kierron jälkeen totesin, että en voi jatkaa näin, että pilaan monta päivää vain synkistellessä asiaa, jolle en mahda mitään. Toki olen edelleen välillä surullinen, mutta jotenkin vain silti positiivisen fiiliksen ja iloisen mielen on oppinut säilyttämään paremmin. :)
Nasulais: Voi itku! Mikä testi se oli, jolla sait sen haamun?
Lilly: Vielä on toivoa! Saitko Clearbluella ihan normaalinpaksuisen haamun? Luulisi sen silloin ainakin kertovan kiinnittymisyrityksestä. Tosin jos se on ollut kapea viiva, niin sitä se testi antaa joka tapauksessa jostian syystä.
ON: Mietin juuri tänään, että minulle pitäisi varmaan tulla jotain todella mullistavia oireita, että uskoisin niitä enää raskausoireiksi. Niin paljon oireita tulee ja menee tässä loppukierron aikana, että en usko niistä mihinkään enää. Varmaan pitäisi kirjaimellisesti ruveta oksentamaan, että voisin kuvitella sen kertovan raskaudesta. Ellen tulkkaisi sitäkin mahataudiksi. ;)
Tänään tosiaan alkoivat valkovuoto ja repäisykivut. En käsitä miten jaksan odottaa vielä yli viikon...
Marjana kp 19/28-30 Dpo 5 yk 22
Hei kaikille ja tervetuloa uusille!
Niisku: Kyllä se ovulaatio on voinut silti tulla, vaikka ne testit ei sitä vahvasti ole näyttänytkään. Varsinkin jos on oireita ollut. Naisen elimistö on kyllä niin hankalaselitteinen...
Ele: Olen suorastaan vihainen tuosta sinun työtilanteestasi! Miten ahkeria työntekijöitä edes voidaan kohdella noin ja pompotella miten sattuu. Toivottavasti löydät pian töitä.
sipsu: Jospa se etelän lämpö on nyt tehnyt ihmeitä ja siellä on siemen itämässä. :) Ja tsemppiä arkeen paluuseen. Tehkää jotain mukavaa täällä koto-Suomessa, niin jospa se fiilis sieltä nousisi.
vilmis: Itseasiassa selvisin ehkä hieman vähemmillä haittavaikutuksilla tässä clomi-kierrossa. Kyllä sitä yöhikoilua oli, mutta se meni nopeammin ohi. Se tulee minulla aina sen Clomi-kuurin 1-2 viimeisenä yönä ja kestää viikon verran. Nyt ei varmaan ollut kuin parina yönä hikoilua. Jes!
Älähän heitä siellä kirvestä kaivoon vielä. Ne lämmöt on niin epätarkka mittari, että niihin ei kannata kovin orjallisesti tuijottaa. Toki niitä on hauska mitata, mutta ne voi näyttää myös mitä sattuu välillä.
Alexandra: Hyvä, että lähdit ajoissa lääkäriin niiden virtsatietulehdusoireiden kanssa, ettei ehtinyt munuaisiin mennä ainakaan pahemmin. Yleensähän ne selkäkivut siitä kertoo. Selexidiäkö ne sinulle kirjoitti?
Olen ollut niin kiireinen töiden takia tämän viikon, etten ole ehtinyt kirjoitellakaan tänne. Olen kyllä käynyt lukemassa aina muiden viestit, mutta teiltä on tullut niin paljon viestejä, etten ehtinyt vastailla. :D
Täällä ollaan hyvin oireettomia vielä tässä vaiheessa kiertoa. Parin päivän päästä pitäisi vähintäänkin tutut progesteronin aiheuttamat oireet alkaa. Ihon kukkiminen on ehkä se ärsyttävin oire, joten sitä odotellessa.
Ei tämä vauvakuumeilu kyllä todellakaan ole mitään henkisesti helppoa. Eilen tuli ihan hassuja fiiliksiä, kun tehtiin valmentajan kanssa hevosen treeni- ja kisasuunnitelmia ensi kesälle. Hetkellisesti tuli sellainen olo, että "voi ei, mahdollisesti minä en pysty sen kanssa näitä toteuttamaan, jos tulen raskaaksi". Sitten taas sain rauhoitettua mieleni, että jos ne suunnitelmat ei onnistu tällä kaudella, niin minähän olen jo seuraavalla kaudella taas ratsastuskuntoinen, kun muksu on saatu synnytettyä. Tuli vaan suorastaan huono omatunto, että edes tuollainen ajatus siitä, että raskaus haittaisi jotain, tuli mieleeni, kun tätä yritystä on kuitenkin näin kauan takana!
Toisaalta yritin olla armollinen itselleni, koska eikös se kerro vain siitä, että minulla on tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita elämässäni nytkin, vaikkei sitä vauvaa ole vielä kuulunutkaan. Ehkä elämä ei siis pyörikään vain ja ainoastaan tämän vauvakuumeen ympärillä. Vaikka se joka päivä onkin ajatuksissa ja vauva on ollut tervetullut jo pitkään.
Sellaisia fiiliksiä on täällä käyty läpi tällä kertaa. Aika kuluu hitaasti ja todennäköisesti olen ensi viikolla ihan hysteerinen piinailija. :D
Marjana kp 19/28-30 Dpo 5 yk 22
Kiova: Minä en ymmärrä miten ovulaatio voisi olla kaksi kertaa saman kierron aikana. Tai jos olisi, niin varmaan kannattaisi keskustella gynen kanssa mitä asialle tehdään. Ei kai se ainakaan helpota raskaaksi tuloa, jos kierto on jotenkin sekaisin. Nuo kiertopäivät kyllä puhuvat sen puolesta, että sinulla on ovulaatio ihan näillä näppäimillä, joten ässäilyä kehiin vaan! :) En jaksa uskoa, että se ovulaatio olisi voinut olla jo viikko sitten, kun eihän se munasolu olisi ehtinyt kasvaa edes riittävän suureksi siinä ajassa.
Alexandra: Huh, minä pelkään koko ajan lähipiirin vauvauutisia, koska tiedän, että minun olisi jo vaikea niihin suhtautua. Eihän se siitä johdu, etteikö olisi onnellinen toisten puolesta vaan siitä, että se muiden raskaus muistuttaa heti siitä, ettei itsellä ole onnistunut. Minä ainakin yritän koko ajan ylläpitää positiivista fiilistä tämän projektin suhteen, vaikka tässä on näin kauan mennytkin.
Mietin juuri sitä, että jos tietäisi äippäloman alkavan syksyllä, voisi kesäloman pitää jo aiemmin, että saisi katkon tähän töissä puurtamiseen jo aiemmin. Mutta toisaalta jos sitä vauvaa ei kuulukaan, niin en haluaisi olla kesälomalla ihan alkukesästäkään... Toivottavasti ehdin esittää toiveen vielä siinä vaiheessa, kun tiedän tämän kierron tuloksen.
Marjana kp 17/28-30 Dpo 3 yk 22
Minäkin kävin tsekkailemassa tuolla Emmastiinan linkittämässä osoitteessa noita testituloksia. Isoja eroja kyllä on viivojen vahvuudessa samalla dpo:lla tehdyissä testeissä. Jopa dpo 12-13 kohdallakin. Ei pitäisi kyllä hätäillä niiden testien tekemisen kanssa. Toisaalta itse haluaisin suorastaan nähdä, jos joku kiinnittymisyrityskin on. Tietyllä tavalla se tuo toivoa tässä vaiheessa yritystä.
vilmis: Minusta tuntuu, että clearblue on ollut aiemmin luotettavampi. Siis kun lueskelee jotain vuosia vanhoja keskusteluja ja katsoo kuvia. Nykyisin siinä on tosiaan jo pelkästään näiden meidän pinojen perusteella tehty usean ihmisen voimin havainto, että se kapea sininen viiva ei tarkoita yhtään mitään. Toivottavasti nuo masutuntemukset kertovat salamatkustajasta. :)
Tinde, pahoittelut.
Claudia: Minä ainakin keskityn ajattelemaan niitä hyviä asioita, joita minulla ja meillä on, vaikka sitä vauvaa ei ole kuulunutkaan. Tottakai se välillä ahdistaa ja joku ilta on huonompi, mutta pyrin pääsemään siitä tietoisesti yli. Miehen kanssa yritetään mahdollisimman vähän asiaa murehtia, ettei tämä yrittäminen ala vaikuttaa meidän väleihin. Tarkoitan lähinnä sitä, että toki voisimme vatvoa asiaa yötä päivää, mutta kun se ei auttaisi mitään, että tuhlaisimme kaiken yhdessäolon asian murehtimiseen. Mieluummin keskitymme mukaviin asioihin ja odotamme sitä, että pääsemme iloitsemaan tämän projektin tuloksista. :)
ON: Viikko vielä pitäisi jaksaa! En jaksa! Yritän pitkittää testaamista taas mahdollisimman pitkälle... Saa nähdä miten pitkälle ne hermot riittää. Minulla on neljä Mammaksin raskaustestiä kaapissa, joten pitäisi niillä yrittää pärjätä. =P
Marjana kp 21/28-30 Dpo 7 yk 22