Mariia83
Seuratut keskustelut
Kommentit
Heippa kaikille!
Aika hiljaista on täällä ollut, mutta kirjoittelen silti kuulumisia tänne, kun en kuulu mihinkään muuhun vauvaryhmään/keskustelu foorumiin missä vaihtaa kuulumisia toisten kanssa.
Täällä kaikki hyvin, poika kasvaa vauhdilla ja pari hampaan alkuakin on jo puhjennut esiin 👍 Nyt sujuu jo kääntyminen myös selältä vatsalleen. Ei toki vielä ihan sujuvasti, mutta pari kertaa olen nähnyt hänen itse kääntyvän leikkimatolla. Terveenäkin ollaan onneksi pysytty. Lihasoseita ollaan maisteltu nyt toista viikkoa ja hyvin tuntuu nekin maistuvan.
Jännää miten poika on muuttunut ihan niistä ensimmäisistä kuukausista. Hänellä oli syntyessään tuuhea tosi tumma tukka, mutta nyt on tuo ”vauvatukka” lähtenyt ja tilalle kasvaa kovaa tahtia uutta. Näyttää mielestäni vaaleammalta, samoin kulma ovat selvästi vaalentuneet. Hauskaa seurata minkä näköinen tyypistä tulee ja millainen persoona 😍 Yksi päivä kävin Tokmannilla ostoksilla ja siellä hypistelin lastenosastolla vauvan vaatteita ja muistelin haikeana jo, että miten pieni hän olikaan syntyessään ja nyt tuntuu jo niin isolta pojalta.
Hero, joo mulla on kyllä unelma työvuorot tuon tarhapäivän pituuden suhteen, että pääsee ajoissa hakemaan. Olen vaan ennen vauvaa ollut aika työkeskeinen ja tottunut tekemään pidempää päivää, että siihenkin tulee iso muutos nyt tulevaisuudessa. Vaikka toki ylitöitäkin tulee pakosta välillä, mutta mies saa silloin hakea, kun hänellä ei niitä tule.
Täällä on kovasti ollut syöttötuolin tuunaus menossa, kun kohta sitäkin jo tarvitaan. Ostin tosiaan kirpparilta Stokken tripp trapp tuolin 25 eurolla ja päätin maalata sen valkoiseksi. Nyt olen saanut jo tuolin hiottua ja pohjamaalin pintaan ja hyvältä näyttää nyt jo 👌
Mukavaa kevättä kaikille! ☀️
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Dinlem kirjoitti:
Viime viikolla postailin kuvan digiplussasta, viikonlopun ehdin siitä iloita ennenkuin iski ihan hirveä keskenmenon pelko. Päätin että testaan uudestaan nyt tulevana viikonloppuna ja tietysti malttamattomana tein digin jo tänään 🙈 Se näytti edelleen raskaana 1-2, mun laskujen mukaan sen olis pitänyt nousta jo?? Onko muilla kokemusta? Oireita ollut koko aikana hyvin vähän, iltaa kohti enenevää närästystä ja rinnat hieman arat. Hitto ku pitää olla tällänen murehtija. 😔
Katsoin, että oot viikko sitten laittanut sen ensimmäisen kuvan digitestistä ja tulos oli 1-2 viikkoa, joten periaatteessa ei tuloksen tarvi olla noussut vielä, jos ensimmäisen testin tehtyäsi mahdollisesta hedelmöittymisestä oli kulunut vasta yksi viikko ja nyt siis toinen. Siitä hedelmöitysajastahan tuo testi sen tuloksen laskee.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Luxemburg, itse sain radi diagnoosin paastoarvon ollessa raja arvo eli 5.3. Mulla kyllä sattui niin sopivasti, että rasituskoe oli samana aamuna kuin neuvola aika. Eli sitten heti iltapäivällä sain neuvolasta tuon mittarin ja ohjeet ruokavalioon. Ilmeisesti diabetes hoitajalle lähetetetään sitten vasta jos nuo arvot ei kotikonstein parane, ainakin täällä. Osa saa nuo arvot kuntoon pelkällä ruokavaliolla ja osa tarvitsee lääkityksen. Onko sulla kuitenkin seuraava neuvola aika tiedossa? Uskoisin, että silloin saat tuon mittarin ja ohjeet. Noin kolmen tunnin välein kun syöt jotain esim. hedelmän aterioiden välissä ja lisäät kasvisten määrää lautasella, sekä sokerin ja rasvan määrä minimiin, niin itsellä ainakin pysyi arvot sillä kunnossa ja yhtään ylitystä ei tullut. Eikä myöskään vauva ollut ns. sokerivauva. Herkkupäiviäkin toki pidin, mutta maltilla.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Heippa kaikille!
Meillä oli tänään pojan 5kk neuvola ja komeasti oli jäbä kasvanut! Pituutta 66.6cm ja paino 7.990kg. Parit rokotuksetkin tuli taas+rota ja tällä kertaa selvittiin ihan pikku itkulla niistä 👍 Kaikki muutenkin erinomaisesti ja kaveri koittaa kovasti jo ryömiä/kontata eteenpäin 🙈 Hiukan jäi harmittamaan, kun neuvolan täti ei ehtinyt tehdä neuvolakorttiin muita merkintöjä kuin mitat, kun siellä tuli yhtäkkiä palohälytys ja piti koko rakennus tyhjentää. Muuten oltiin kaikki tutkimukset saatu tehtyä, niin ei jääty enää odottamaan, kun palovaroittimet huusi sekä palokunnan auton pillit, niin oli sen verran härdelliä, että vauvakin olisi hermostunut.
Soseet maistuu edelleen ja seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa lihojen maistelu ja puurojakin saisi aloitella. Olenkin jo viikon verran antanut pojalle iltamaidon tilalle maissivelliä, että nukkuisi paremmin, mutta kyllä silti vielä herää yhden kerran yössä syömään. Päikkärit onneksi sujuu vieläkin hyvin 🙏🏻
Hero, näillä näkymin itse olen palaamassa töihin heti, kun vanhempainvapaa päättyy, toki pidän siihen perään kaikki lomat mitä on pitämättä, niin töihin paluu olisi siinä syyskuun lopussa. Mies jää siinä sitten kuuden viikon isyysvapaalle, niin poika ehtii juuri täyttää vuoden ennen kuin menee tarhaan. Meillä ehkä toi mies olisi halukkaampi jäädä kotiin, mutta se kotihoidon tuki on kyllä niin pieni, että tuskin on mahdollista. Itse en ole kotiäiti tyyppiä vaikka kuinka pientä rakastan, mutta koen, että tarvitsen päivääni muutakin tekemistä. Tällä hetkellä ainakin tämmöiset fiilikset, että voihan ne myöhemmin muuttua, kun lapsi kasvaa ja jos tarhassa oleminen ei suju, niin voihan sen hoitovapaan aloittaa myöhemminkin.
Teillä pitääkin aika aikaisin hakea hoitopaikkaa. Täällä se on 4kk ennen hoidon alkua. Tässä onkin kaksi tarhaa ihan muutaman sadan metrin päässä meidän kodista ja toivon niistä jommasta kummasta saavan paikan, kun minä hoidan hakemisen ja itsellä ei ole ajokorttia 🙈 Alustavien suunnitelmien mukaan mies veisi aamulla, kun menee seiskaksi töihin ja minä haen, kun pääsen 13.30. Mun työpäivät alkaa jo klo 6.00, niin ei oikeen onnistu tuo vieminen niin aikaisin. Eikä tarvittaisi vuorohoitopaikkaa, että sinänsä hyvä, että molemmat tehdään pelkkää aamuvuoroa.
Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille! 🥚🐣
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Buns, kiva lukea kuulumisia sieltä ☺️ Juu kyllä täälläkin tuon 8kg jäppisen kantaminen alkaa kyllä tuntua ja varsinkin kaukalon kanssa en meinaa jaksaa kantaa enää autoon ja sisälle 😂
Meillä myös täällä neuvolassa pientä sättäystä ollut ja kaksi viimeistä käyntiä ollut eri tädeillä eli kolmella eri hoitajalla oltu ja se on kyllä tyhmää, kun sitten selität samat asiat aina uudelleen. Toivottavasti seuraava käynti olisi omalle terveydenhoitajalle. Se onkin täällä päin kuulemma ns. isä ja vauva käynti eli toivotaan, että isät tulisivat yksin lapsen kanssa. Haluavat kuulemma, että isätkin pääsisivät enemmän osallistumaan, vaikka meillä lapsen isä onkin ollut kaikilla käynneillä mukana 👍
Joo nuo teidän syöttikset onkin kätevämmät siitä, että on ainakin helppo puhdistaa. Mä oon tästä asunnon sisustuksesta niin tarkka, että pakko saada sellainen mikä mätsää siihen. Meillä pieni kaksio ja heti eteisestä näkee koko asunnon ja kaikki huoneet (paitsi kylpyhuoneen), niin asunnon sisustus on ollut aina mulle tärkeä. Tykkään myös tuunailla vanhoja huonekaluja ja sitä onkin tullut tehtyä usein. Isompi asunto kyllä alkaisi olla kivempi vaihtoehto, mutta ei ole sopivaa vielä tullut kohdalle. En kuitenkaan halua mitään täyttä remppakohdetta ja yksi putki/kylpyhuone+sauna remontti on jo takana, niin ei heti houkuta toista samanlaista rumbaa. Lastenhuonetta kyllä olisi niin kiva päästä remppaamaan/sisustamaan ❤️ Pää jo oikein tursuaa ideoita, mutta ehkä joskus sitten.
Kivasti on vauvat teilläkin kasvanut ja oppinut jo vaikka mitä! 👏🏻 Olenkin kuullut tuosta, että monella vauvalla voi yöunet vähän häiriintyä, kun opitaan niin paljon uusia juttuja, niin ei vissiin malta nukkua.
Mäkin toivon, että tossa toukokuun alussa saataisiin vaunujen ratasosa käyttöön, niin pikkukaveri näkisi enemmän maisemia. Pari kertaa olen nostanut pojan istumaan vaunukopassa olevan selkänojan avulla, kun on herännyt kesken reissun ja ei ole enää malttanut nukkua. Selvästi on tykännyt katsella maisemia ja kotonakin sekä mummolassa tykkää katsella ikkunasta ulos. Aurinkolasit on meilläkin hankintalistalla seuraavaksi ja pelastusliivit! Meillä on oma vene ja veneillään paljon kesäisin ja toisella mummolla ja pappalla on mökki saaressa, niin siellä tulee vietettyä jonkin verran viikonloppuja ja lomia.
Täällä kanssa kaikki sanoo pojan olevan ihan isänsä näköinen ja niin hän onkin. Itse olen kovasti koittanut katsella, että onko omaa näköäni ollenkaan, mutta vaikea sitä on itse huomata. Jospa se älykkyys olisi sitten enemmän peritty äidin puolelta 😉
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3