Mariia83

Verikokeet oli 10+0 ja Nt ultra 12+0.

Heippa!

Hero, joo tuo kuolaaminen ja sormien suuhun tunkeminen sekä tietysti normaalia kiukkuisempi olotila on juurikin sitä hampaiden tuloa. Tai näin meillä oli ainakin ja niinä parina iltana, kun oli kipuinen, niin joi mielellään kylmää maitoa. Kaipa se viilentää niitä ikeniä sitten. Muutama päivä oli meillä semmoinen, että maito ei oikeen maistunut, että söi mieluummin soseita ja sekin oli selvästi niitä hammaskipu päiviä. Parina kertana annettiin tosiaan panadolia, kun ei meinannut yöunista tulla mitään, kun poika heräsi vähän väliä itkuisena. Yllättävän pienellä kuitenkin selvittiin ekoista hampaista ja kaksi pientä alaetuhammasta on jo kasvanut 💪 Täällä kanssa poika liikkuu selällään pakittaen, että potkii jaloilla taaksepäin 🙈 Kovasti on yritystä jo konttaamiseen, mutta ei ihan vielä pääse eteenpäin vaikka kuinka yrittää.

Tänään tulikin pojalle tasan 6kk mittariin ja pari päivää sitten käytiin neuvolassa ja mitat oli 68.6cm ja 8180g. Tai no minähän en ollut neuvolassa mukana, kun se oli ns. isä-vauva käynti. Sen jälkeen kävivät ostamassa pojalle vappupallon ja dinosaurus pallon kanssa tulivat kotiin 🦖 Se onkin ollut hauska painikaveri (on siis semmoinen lattiamallia oleva foliopallo).

Eilen syötiin ensimmäiset aamupuurot syöttötuolissa ja sehän se vasta kivaa oli myös pojan mielestä. Olen ottanut hänet siihen mukaan istumaan jos teen keittiössä ruokaa, niin mielellään seuraa mun touhuja siinä 👍 Sormiruokailua oli neuvolassa neuvottu seuraavaksi aloittaa. En vaan ole jaksanut vielä perehtyä, että mitä sitä voisi pikkuiselle tarjoilla. Kanamunaa nyt kuulemma ainakin sanoi neuvolan täti. Jokos muut on aloittanut sormiruokailut? Mielellään otan vinkkejä vastaan, että mitä ootte tarjonnut 😊

Heippa Hongatar!

Kiva kuulla, että saat palstasta positiivista voimaa. Itsekin aika aktiivisesti näitä tulee luettua, kun ei ole oikein ketään kenen kanssa voisi jakaa samoja kokemuksia. Varsinkin juuri silloin, kun oltiin lasta yritetty jo vuosia ja ympärillä työkaverit ja tuttavat ilmoittivat omista raskauksistaan, niin oli tosi raskasta. En osannut silloin edes iloita heidän puolestaan vaan se tuntui niin epäreilulta, kun moni odotti jo toista lastaan ja itse ei saanut edes ensimmäistäkään. Enkä tietenkään voinut heidän kanssaan asiasta puhua, että kuinka pahalta itsestä tuntuu. Töissä meillä oli kolme raskaana samaan aikaan ja välttelin kaikkia kontakteja heihin, koska oli vaan niin paha olla. Tyhmää ja lapsellista ehkä, mutta sen ymmärtää toinen ihminen ketä on ”joutunut” yrittämään lasta yhtä kauan. Toinen asia mikä ärsytti suunnattomasti oli ihmisten utelut, että ”milloinkas teille tulee lapsi kun sullakin alkaa ikää jo olla” ja tätä sain kuulla paljon! Yleensä vain kohteliaasti ohitin aiheen vaihtamalla puheenaihetta vaikka pään sisällä kiehusi ja teki mieli huutaa näille uteliaille, että ymmärtääkö ne, että lapsia ei tehdä vaan saadaan ja kuinka pahalta tuntuu, että edes kysyvät tuommoista. Itse en ole udellut keneltäkään vauva haaveista, koska tiedän että joku voi olla kokenut samaa ja jokainen utelu on kuin veitsen isku sydämeen.

Silloin kun käsittelin mahdollisuutta jäädä lapsettomaksi, niin itkin tietysti todella paljon ja yksikseni. Mieheni ja äitini olivat ainoat jotka tiesivät miten paljon lasta halusin, mutta äitini kanssa en siitä enempää puhunut. Yritin miettiä elämää eteenpäin ja muita kivoja asioita mitä elämässä voisi tehdä/saavuttaa. Tykkään matkustella ja teimmekin pari etelänmatkaa mieheni kanssa ja ne veivätkin ajatukset aiheesta pois ja pystyin kuvittelemaan meidät vanhoina matkustelemassa ympäri maailmaa. Toinen asia mihin uppouduin oli työ ja teinkin työssäni hyvää tulosta. Tottakai se suru oli sisällä kokoajan, mutta ei niin voimakkaana vaan ajattelin asian sitten niin, että lasta ei ole minulle tarkoitettu enkä sille mitään voi. Tuon jälkeen en edes kertaakaan ajatellut enää mahdollisuutta tulla raskaaksi jos harrastimme seksiä. Mikä on kyllä hassua, mutta olin vaan yksinkertaisesti luopunut toivosta ja kun ei sitä edes pidä mahdollisena, niin ei asiasta voi myöskään stressata. Tiedä sitten, että auttoiko se vanha sanonta, että vauva tulee, kun lakkaa stressaamasta, mutta niin tosiaan kävi.

Ansku23 kirjoitti:

Käyttäjä266: Mäkin olin...:( Miten tää tuntuu aina näin pahalta. Joka kuukausi sama juttu. Tulee niin turhautunut olo että miksi edes yritetään :(

Olen sivusta seurannut tätä ketjua ja ymmärrän Ansku sinun turhautumisesi ja pettymyksesi paremmin kuin hyvin. Itse olen ollut aikoinaan samassa tilanteessa. Yritimme mieheni kanssa saada lasta aktiivisemmin muutaman vuoden ajan. Käytössä oli ovulaatiotestit, greippimehut, foolihappo ja muut vitamiinit. Kuukausi toisen jälkeen sai pettyä ja paljon tuli kyyneleitä vuodatettua. Itselle tämä yritys oli raskaampaa, kun minulla ei ollut vielä lapsia, kun taas puolisollani on entisestä suhteesta yksi lapsi. Ikääkin oli jo reilusti yli 30 ja pelkäsin jääväni lapsettomaksi. Joka kuukausi myös aloin testailemaan mahdollista raskautta jo viikkoa ennen oletettuja kuukautisia ja rahaa paloi testeihin ihan kivasti, mutta pahinta oli ehkä psyykkisesti kestää tuollaista oravanpyörää monta vuotta. Hoitoihin en kuitenkaan halunnut lähteä vaikka mieheni siihen kannusti, mutta pelkäsin, että sieltä saadaan se lopullinen tuomio, että emme voi lasta saada ja siihen en ollut valmis. Joka kuukausi tunnusteli mahdollisia oireita ja joka kuukausi sitä kuvittelikin tärpänneen, mutta ihmisen mieli on siitä erikoinen, että se kehittää kyllä ne oireet jos jotain niin kovasti toivoo. Seksikin oli lopulta pakonomaista lapsen tekoa. Lopulta kaikki kävi henkisesti niin raskaaksi, että kumpikin halusi lopettaa yrittämisen ja omassa mielessäni osittain käsittelin asian, että en saa koskaan lasta. Muutama vuosi elettiin elämää eteenpäin ja nyt vuosi sitten maaliskuussa tein yllätys plussatestin ja tämä tuli yhdestä kerrasta joka myös oli hyvin hämmentävää niin monen vuoden yrittämisen jälkeen. Raskaustestinkin tein vasta, kun kuukautiset olivat kaksi viikkoa myöhässä ja silti olin varma, että ei ole mahdollista että olisin raskaana. Haluan vaan sanoa, että ehkä kannattaisi nyt hiukan yrittää rentoutua ja ottaa vähän taukoa vauvahommiin. Tai ainakin tuo testaaminen lopettaa noin aikaisin. Itsekin sitä tosiaan joskus harrastin, mutta ei siinä aiheuta itselleen kuin enemmän mielipahaa jos sattuu testissä näkymäänkin ja silti kuukautiset alkaa. Tämähän on valtavan yleistä. Uskon kyllä, että saat vielä vauvan, mutta liika stressaaminen ei ainakaan tuloksia paranna. Tiedän myös, että se on paremmin sanottu kuin tehty, mutta kokemusta löytyy. Kyllä se plussa sieltä tulee, kun vähiten osaat odottaa, niin kävi täälläkin. Tsemppiä ja voimia tästä eteenpäin ❤️

Heippa kaikille!

Ajattelin tulla tsemppaamaan teitä omalla tarinallani. Itse olen siis 37-vuotias ja sain esikoiseni viime marraskuussa. Itsellä lapsen hankinta siirtyi niin myöhäksi, kun ei sopivaa kumppania ollut löytynyt rinnalle. Nykyisen mieheni kanssa ollaan oltu nyt 10 vuotta yhdessä ja lasta yritettiinkin saada noin viiden vuoden ajan ilman tulosta. Ei siis käyty missään tutkimuksissa/hoidoissa. Lopetettiin aktiivinen yrittäminen jokunen vuosi sitten, kun kävi henkisesti liian raskaaksi joka kuukausi alkavat kuukautiset ja epäonnistuminen. Osittain olin jo käsitellyt/hyväksynyt asian, että jään lapsettomaksi. Kunnes viime maaliskuussa tein ylläri plussa testin. Kun kuukautiset ei tullutkaan ajallaan, niin en edes tehnyt testiä heti, kun olin varma, että en voi olla raskaana, mutta niinpä vain olinkin! Raskaus meni todella hienosti ja oli melko oireeton. Vauva syntyi melko täsmällisesti kaksi päivää ennen laskettua aikaa.

Tsemppiä kaikille kuumeilijoille! Toivottavasti tämä kokemus tuo jollekin positiivista mieltä ja uskoa, että ”myöhemmälläkin” iällä ihmeitä tapahtuu ☺️