mami2013
Seuratut keskustelut
Kommentit
No niin, eilen illalla ja tänä aamuna olo oli vielä surkea kun mies oli vannonut ettei neljättä lasta tehdä.
Vein sitten lapset tarhaan ja miehen töihin ja tulin kotiin viettämään sairaspäivääni. Jossain vaiheessa olokin koheni ja varsinkin nanin kirjoitus sai minutklin uskomaan ettei peliä ole välttämättä vielä menetetty.
Iltapäivällä sitten menin hakemaan mieheni töistä ja autossa ehdotin hänelle että miltäs kuullostaisi jos lykkään vauvahaaveni vuodella eteenpäin, jolloin yksi suurempi laina on maksettu pois?
Mieheni oli hetken hiljaa ja tuumasi että "Ok,miksikäs ei" Oli kyllä lähellä ettei mennyt auto ojaan kun tajusin miehni luvanneen että vuoden päästä kierukka poistetaan ja yritys alkaa =D
Toki vuosi on pitkä aika mutta ilomielin jaksan sen odottaa ja toisaalta silloin vauvakin luulatavasti syntyy syksyllä 2010 jolloin esikoisemme aloittaa koulun joten sitäkin ajatellen ajoitus erittäin hyvä.
Anteeksi että tuli niin paljon omaa napaa, mutta iloni on niin rajaton että johonkin piti purkaa kun sukulaisille emme asiasta aio hiiskua.
Mutta nyt vaatteiden silitykseen.Mukavaa viikonloppua kaikillen toivoopi mimmuli+muruset
Eli kyllähän tuo helpotti kuulla että muidenkin jyrkkä ei on muuttunut matkalla ja enkän myöskään aio kiristää miestäni asialla koska muuten kokisin että olen hänet siihen pakottanut ja en halua vauvan syntyvän sellaiseen tilanteeseen.
Meillä myös minä olen lapset suurimmaksi osaksi hoitanut ja myös siihen kuuluneet yöheräämiset, jotka olivat kauheita kun kuopuksemme syntyi, silloin myös isommat lapsemme heräilivät ja jouduin itse heräämään 7-10 kertaa yössä.
Ja kuten mainitsinkin niin kuopuksemme on ollut kaikin tavoin paljon vaativampi kun vanhemmat lapsemme ja herää edelleen kerran yössä..
Voimia nani myös teille noiden allergioiden ym. kanssa ja kiitos vielä kerran kun jaksoit valaa minuun uskoa.
En tiedä osaanko edes kunnolla käyttää näitä sivuja, mutta kokeillaa ja opetellaan =)
Kävin jonkin aikaa sitten esittäytymässä ja "ilmoittautumassa" neljännen kuumeilijaksi. tarkitus oli että aloitamme yrityksen ensivuoden alussa, mutta meinasin jo perua koko homman.
Mies ei missään vaiheessa ole ollut oikeastaan kauhean innoissaan tästä neljännen hankkimisesta ja nyt onkin ankara neuvottelu ja suostuttelu menossa...
Meillä mies yrittää perustella järjellä tuota hommaa että kun rahaa menisi taas lisää ja juuri kun nuorimmaisen vauva-aika on takana päin ym.
Itse olen sitä mieltä että ongelmaa ei olisi, sillä kodissamme on 3makuuhuonetta,joista yksi on todella iso ja vauvahan menisi pitkään meidän kanssamme samassa huoneessa. Autona meillä on 7-paikkainen Kia Carnival jonne myös siis sopisi hyvin yksi kaukalo vielä ;)
Nyt siis vain neuvottelut esille ja kierukan poistoon =D
En muista nyt teidän kaikkien nimimerkkejä ja kuulumisia mutta koitan opetella ja olla aktiivinen.
Miksuliinille ja mammariinille pahoitteluni ja voimahalit sinne suuntaan.
Niin ja oli muuten ihan mukava huomata esittelypinoa lukiessani että muillakin on 3 suht nuorta lasta ja neljättä kuumeillaan,en siis ole ainoa laatuani.
Mutta nyt kahvin juontiin ja siivoilemaan.
katsotaan josko nyt saisin viestin jo oikeaan paikkaan.
Eli tosiaan vauvakluume nosti päätään ja näin ollen perheeseemme kuumeiltaisiin neljättä kullanmurua jahka saadaan isäntä suostuteltua mukaan projektiin ;)
Ja kuten aiemmin tuolla olin jo esittäytynyt niin perheestä löytyy siis äidin ja isän lisäksi tytöt 03/03 ja 10/05 ja poika 02/04
Kuumeilu nyt sillä asteella että yritystä kaavailin aloitettavaksi joskus ensi vuoden alkupuolella.
Siihen asti muille erittäin paljon plussatoivotuksia :D
Jeps, eli alkaa tuo lokakuu olla jo käsillä, hurjaa miten aika kuluu.
Pitääpä minunkin myöntää että kun perheeni perustin niin tasan 1 ystävä jäi. osaltaan tietysti vaikutti se että olen saanut lapseni nuorena, joten muilla oli/on bailuvaihe menossa. Nyt äitiyden ja lasten kerhojen ym. myötä on tullut uusia tuttavuuksia muista äidieistä ja yksi ystävyyssuhde muodotunut aika läheiseksikin.
Mutta kyllä sitä' tosiaan on huomannu kotona ollessaan olevansa suhteellisen yksinäinen.
Suuren muutoksen koin vuosi sitten kun alpitin työt pitkän tauon jälkeen ja sieltä muodostui kokonaan uusi ystäväpiiri ja tälläkin hetkellä' yksityökaveri raskaana ja toinen suunnittelee lasta, joten puhumista ja kohtalotoveireita riittää.
Ja sitten päivän uutisiin =D
varasin älle päivälle ajan gynekologille kun kierukkani on alkanut temppuilla kipuiluna ja vuotoina, no menin aamulla sitten tutkittavaksi ja kierukka onkin tulehtunut. Sain antibiootti kuurin ja lääkäri otti papan ja siinä selviää sitten onko tarpeellista poistaa kierukka.
Samalla lääkäri myös ultrasi ja totesi että olen kuulemma erittäin hedelmällinen ja aktiivista toimintaa näkyy munasarjoissa. Olin helpottunut kun vuodoille ym. löytyi syy ja ilmoitin miehellenikin asiasta....
Ja nyt päästään päivän jättiyllätykseen: Eli miehenihän oli ensin juyrkkä ei neljännelle ja sitten sanoi että ok, vuoden päästä. Tänään sitten tuumasi että sellainen syysvauva olisikin ihan kiva ja nytten minulla onkin aika kierukan poistoon 16.10 ja marrasjoulukuun vaiheessa aloitamme yrityksen nyytin saamiseksi!
Anteeksi että tuli näin paljon omaa napaa, mutta riemu on rajaton =))
hyvää alkanutta viikkoa kaikille toivoopi mimmuli katraineen