loppuisi.jo

ELI JATKUU TÄSSÄ:

Suhteen sisäiset väkivaltatilanteet (henkiset, fyysiset, seksuaaliset) tapahtuivat Matin ollessa todella humalassa tai sekä alkoholin, että rauhoittavien vaikutuksen alaisena. Tällöin hänen silmistään näki, ettei siellä ollut se Matti, jonka tunnen, vaan jokin tuntematon henkilö, jota piti varoa. 

En kertakaikkiaan ymmärrä, miksen lähtenyt tässä vaiheessa  helvettiin kyseisestä suhteesta. Minä vain jäin. Aloin itsekin viillellä, yritin hukuttautua pariin kertaan, itkin monta tuntia joka päivä ja sairastuin bulimiaan. Otin eropaperit koulusta, kun en enää pysynyt kärryillä opinnoista kaiken stressin takia. Tipuin politiikasta (olin mm. ehdolla kunnallisvaaleissa 18v täytettyäni), etäännyin kavereista ja perheestä yms. Lopulta Matti sitten sanoi, ettei ole koskaan rakastanut mua, vaan oli kanssani siksi, että ei saanut ketään muutakaan. Mainitsi olevansa homoseksuaali, ja jätti mut. Yritti vielä seuraavana päivänä ostaa multa rauhoittavia. Sitten yhteydenpito lakkasi.

En enää koskaan tämän suhteen jälkeen palautunut takaisin entiseksi itsekseni. Menin rikki. En kykene luottamaan miehiin, ja tietyt tilanteet parisuhteessa laukaisevat mulla pahoja muistikuvia. Näen Matista painajaisia vähintään 3 kertaa kuussa. Painajaiset alkoivat jo meidän parisuhteen aikana. Ensimmäiset 5 vuotta en olin unissa ikään kuin "uhri". Vasta viime viikolla näin unen, jossa törmäsin Mattiin, mutta pysähdyinkin hänen eteensä, ja tuijotin häntä silmiin kiinteästi niin kauan aikaa, että hänen oli väistyttävä pois tieltäni ja häivyttävä paikalta. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen kehittymässä Johonkin suuntaan? 

Nyt olen suhteessa todella hellän ja rakastavan, ja ennen kaikkea Kärsivällisen miehen kanssa, joka pitää kädestä ja ottaa syliin, kun itken. Tuleekohan koko loppuelämäni olemaan näiden traumojen puimista? Terapiassa olen käynyt nyt jo pitkään, muttei tunnu auttavan.

Kellekään muulle jäänyt jostain suhteesta pahoja traumoja? Painajaisunia? Kertokaa omia kokemuksianne, kuuntelen tosi mielelläni.