lillamyy
Seuratut keskustelut
Vauva vuodelle 2018
Oiskohan jo aika pyöräyttää uusi ketju käyntiin meille, jotka lapsesta kovasti haaveilevat, mutta eivät ole vielä ihan niin pitkällä toteutuksessa, että voisimme "vauva vuodelle 2017"-ketjuun kirjoitella. Siellä kun moni on jo alkanut yrittämään vauvaa.
Jos kerron alkuun vähän itsestäni; eli olen 25-vuotias, mies on muutaman vuoden vanhempi ja yhdessä ollaan oltu pari vuotta. Molemmilla on vakituiset työpaikat, mutta tällä hetkellä asutaan pienessä kaksiossa kissamme kanssa. Tavoitteena olisi löytää oma ihana isompi asunto jo tämän vuoden puolella ja kun muutot ja mahdolliset rempat olisi tehtynä, niin olisi aika alkaa yrittää molempien esikoista. Minä vauvakuumeilen huomattavasti miestä enemmän, häntä tuntuu aika paljon vielä jännittävän ajatus tulevasta perheestä.
Nyt olisi teidän vuoro, toivottavasti löytyy jo muitakin vauvakuumeilijoita :)
583Kommentit
Syssy ja Juukelis, Mun mielestä menkat voi käynnistää jollakin lääkkeellä. En ole kyllä varma, että millä. Mulla alkoi loppujen lopuksi ihan luomusti! Ja siitä se pikkuhiljaa tasoittui (tai voiko sitä vieläkään tasaiseksi sanoa... toisaalta eikai 27-33 ole kauhean paha vaihteluväli?). Mutta mä oon kyllä sellainen hormonioikku, että jos mulla alkoi luomusti jossain välissä, niin kyllä teilläkin alkaa! Pittää vaan olla kärsivällinen :) Se oli jotenkin ihana tunne, kun lopetti pillerit ja tajusi, ettei omassa kehossa enää ole mitään ylimääräisiä hormoneja. Ehkä se oli kuitenkin enemmän mun päänsisäinen tunne :D Milloin sulla Juukelis siis suurinpiirtein on kierukan poisto?
Mä en kyllä millään malta odottaa, että pääsee sitten oikein tositoimiin ja yrittämään vauvaa :D Muutama kuukausi pitäis jaksaa! Mies osti mulle kaksi vauvalehteäki pahimpaan kuumeeseen, hehheh.
Ihanaa, että moni suhtautuu babyshowereihin noin positiivisesti. Mä oon kans sillä linjalla, että kaikkea mahdollista on hyvä juhlia :). Toivottavasti saadaan kaikki täällä viettää vielä ihanat babyshowerit <3
Oikein paljon onnea Netttteo <3 olipa ihana lukea tuollainen uutinen :) mä näin vauvakuumeisena ilahdun niin tuttujen kuin tuntemattomienkin plussista :D
Syssy, sehän on joo henkilökohtaista, kuinka ne e-pillerit vaikuttaa. Kyllä mullakin oli ovulaatio yli 60 päivän kierrossa. Tai olin just gynellä tutkimuksissa ku ei menkat ala ja gyne ultrasi ja sanoi että ovuloin juuri nyt. Eli ei kannata masentua, vaikka olis pitkä ja epäsäännöllinen kiero. Se tasoittuu kyllä :)
Mitä mieltä ootte babyshower:eista? Haluaisitteko itselle? Ootteko ikinä järjestänyt? Mä järjestän yhdelle kaverille ensi lauantaiksi ja tää on kyl ihanaa :D Haluaisin kyllä myös sitten itsellekin, jos joskus oon raskaana! Ymmärrän kyllä myös niitä, jotka ei halua sellaista hössötystä..
Hei kaikille!
Vieläkö saa liittyä mukaan? Täällä näyttää olevan vilkasta keskustelua, mutta toivottavasti pystyn soluttautumaan vielä mukaan :). Oon yrittänyt lukea suurinpiirtien, mistä täällä on keskusteltu, mutta pyydän jo etukäteen anteeksi, jos jauhan jotain "samoja asioita".
Olen siis 22-vuotias (kesällä 23) ja mieheni on 25-vuotias. Yhdessä ollaan oltu nyt kuusi vuotta. Minä olen kuumeillut jo muutaman vuoden, mutta mies on lämmennyt ajatukselle vasta viime vuodesta alkaen. Ja on meillä ollut ihan järkisyyt sille, miksi vauvaa ei ole kannattanut aikaisemmin alkaa yrittämään. Mies on vakityössä ja itse teen opiskelujen ohella osa-aikatyötä.
Yritys olisi tarkoitus aloittaa keväällä tai kesällä. Tarkoitus olisi, että minä teen kandin valmiiksi nyt keväällä, ennen kuin aloitetaan yritys. Miehellä on myös tulossa kaksi pidempää ulkomaankomennusta (molemmat matkat n. kuukauden mittaisia), niin haluttaisiin ne alta pois, ennen kuin aletaan yrittämään. Miehelleni olisi ok, että olisin raskaana, vaikka hän olisi ulkomailla töissä, koska työt suomessa alkaisi kuitenkin ennen kuin lapsi syntyisi. Pitää nyt katsoa, kuinka tehdään asian kanssa :)
Asumme isossa luhtitalokaksiossa. Meillä ei ole siis ennestään lapsia eikä eläimiä, joten uskomme mahtuvamme tänne vallan mainiosti vauvan kanssa. Valitsimme alueen sen mukaan, missä on paljon lapsiperheitä, leikkipuistoja yms. Pidän tästä alueesta, täällä on rauhallinen,turvallinen ja levollinen tunnelma. Kaukana opiskelualueista, keskustan hälystä yms.
Suurin pelkoni on, että en tule raskaaksi. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että minulla saattaa olla ongelmia tällä saralla. Ehkä pelko johtuu siitä, että oman äitini raskautuminen oli hankalaa ja meitä jokaista (minua ja sisaruksiani) on yritetty monta vuotta ja tarvittu lääketieteellistä apua. Äidilläni on siis endometrioosi, mikä on vahvasti perinnöllinen. Kuukautiskiertonikaan ei ole aivan säännöllinen (27-33 päivää) ja tuntuu, että hormonit heittää ihan häränpyllyä... Toisaalta, ei saisi maalailla piruja seinille, ennen kuin on edes yrittänyt!
E-pillerit jätin pois jo kaksi vuotta sitten, koska ne eivät sopineet minulle. Kierron tasaantumiseen meni minulla yli vuosi :s. Kierto vaihteli 23-67. Nyt se on onneksi jo sen verran tasainen, että se pyörii normaaleissa lukemissa. Ollaan käytetty kondomia tähän asti ja olen yrittänyt oppia tunnistamaan ovulaation. Mulla on kännykässä sellainen kuukautiskierto -sovellus, josta joku jo puhui =) Sen nimi on vaan "oma kalenteri", mutta se on tosi hyvä! Sinne saa merkattua IHAN kaiken. Joku puhui myös Bullet Journalista, ja mä pidän sellaista myös! Oon ihan hurahtanut. En oo tajunnutkaan, että sinne voisi näitä kiertojuttuja yms laittaa kans.
Ehkä tämä riittää tältä erää, anteeksi että tuli tällainen kilometriviesti vaan omista asioista! Ihanaa, että on tällainen ryhmä! Minulla ei ole samassa elämäntilanteessa olevia läheisiä ystäviä, joten ihana puhua täällä, kun monilla on niin paljon samoja ajatuksia. Pyrin ottamaan osaa kyllä teidänkin viesteihin heti kun tässä "tutustutaan".
Hei kaikille ja pahoittelut, että kirjoittelussa on ollut vähän taukoa. Minulla on ollut todella kiire kouluhommien ja töiden kanssa. Lisäksi minulla oli ne babyshowerit järjestettävänä. Juhlat onnistuivat loistavasti ja kyllä siellä oma vauvakuume ampaisi taas aivan uusiin svääreihin :D
Toisaalta hyvä, että on ollut kiire, niin on saanut ajatukset pois "kuumeilusta". Yritys kun voidaan vasta aloittaa keväällä/kesällä, miehen työmatkojen ja mun kouluhommien takia.
Tervetuloa uusille! ja pieninyuu, osanotot kokemistasi menetyksistä <3 En voi kuvitella, miten kovaa surua olet joutunut käymään läpi. Toivotaan parasta kuitenkin tästä eteenpäin! (meille kaikille!)
Juukelis, Hyvä että kierukka on nyt irti! Nyt vaan sitten hommiin ;) Pidä meidät ajan tasalla kaikista oireista (kuvitelluistakin :D). Mä olen kanssa lukenut tuosta alkoholin käytöstä, että ei pitäisi olla vaaraksi ennen plussaa. Tässä oli selityksenä joku juttu, että ihan alkuvaiheessa äidin ja alkion verenkierrot eivät ole yhdistyneet. Mutta en ole varma, pitääkö tuo paikkansa. Itse en juo alkoholia ollenkaan (en toki ole absolutisti, eli saatan joskus harvoin ottaa puoli lasia viiniä) joten en ole tuota asiaa kauheasti miettinyt. Mutta kun vauvaa aletaan yrittämään, niin en varmaan ota puolta lasiakaan, koska en vaan koe tarvitsevani alkoholia :) Ja kaikki tutut ja vähemmän tutut tietävät suhteeni alkoholiin, eivätkä täten ihmettele, miksi en juo. Minulle pahempi ongelma onkin sitten kahvi,tee,lakritsi,salmiakki,juustot yms. :D En oikein tiedä, miten niiden kanssa pitäisi menetellä? Pitäisikö lopettaa jo, kun alkaa yrittämään lasta?
Kikke89, Mä kyllä voisin liittyä tuohon fb-ryhmään :) Laitoinkin jo sulle sähköpostia!
Hankinnoista, Mulla on kyllä nyt ihan kauhea tarve päästä kirpputorille ostamaan vauvanvaatteita. Mutta pelkään manaavani huonoa onnea :D. Mutta en vain pysty olemaan, pakko päästä edes katselemaan ja hipelöimään niitä. Ehkä suuntaankin kirpparille tänään ja vain KATSELEN ja tunnustelen niitä vaatteita... Mutten kuitenkaan osta mitään.