Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kasvaimet on koirilla ja kissoilla yleisiä. Varmaan perinnöllistä taipumusta saada kasvaimia on tutkittu myös koirilla? Löytyisikö tietoa vaikka englanniksi?
Toisaalta turha surra etukäteen. Iloitse pennusta ja mukavia leikki- ja oppimistuokioita!
Meitä tavallisia ihmisiä on valtaenemmistö. En osaa antaa muuta neuvoa kuin instagramin ja vastaavien seuraamisen lopettaminen. Turha verrata itseään keneenkään toiseen. Jokainen on oma persoonansa hyvine ja huonoine puolineen.
Toivon, että lääkäriaika ei ole kaukana. Eptietoisuus on aina kaikkein kamalinta.
Voimia ja mielenrauhaa.
Siirryin oman kaivon vedestä kunnan vesijohtoon. Asennuksen jälkeen kuului aina kova pamaus, kun suljin hanan. Onneksi soitin siitä kuntaan ja kysyin, kuuluuko se asiaan. No ei kuulunut.
Soitin asennuksen tehneeseen firmaan. Asentaja puolusteli virhettä sanomalla, että minä en ollut pyytänyt asentamaan takaiskuventtiiliä. Niin kuin asiakas voisi sellaisen erikseen tietää. Virhe korjattiin. Jos ei olisi korjattu, putket olisivat jossain vaiheessa hajonneet.
Ihan yksinkertaisesti vain, mikä on uskon vastakohta?
Kun saadaan siihen yhteisymmärrys, sen pohjalta voidaan tarkastella monia asioita.
Onko ateismi vastaskohta? Mielestäni ei ole.