Lasilintu
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kultakala kirjoitti:
Ellivelli kirjoitti:
Kultakalat aloitusta kommentoidakseni. Olen samaa mieltä, että ensimmäistä odottavan keskenmenoa ymmärtää varmasti samassa tilanteessa oleva.
Surun määrä on varmasti kaikilla menetyksen kokeneilla sama, mutta epätietoisuus siitä, saako koskaan lasta painaa kovasti mieltä. Ja kun ensimmäinen odotus päätyy keskenmenoon ei taustalla ole yhtään positiivista kokemusta, josta voisi valaa itseensä uskoa siihen että on mahdollista saada lapsi syliin asti.Tämä on itselläni juuri raskasta jutellessa keskenmenosta sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia. Eihän olemassaoleva lapsi menetettyä korvaa ja suru on varmasti yhtä suuri, mutta itselläni se pelko siitä, ettei raskaus onnistu enää koskaan, on oma lisänsä siihen menetykseen. Välillä tuntuu kohtuuttomalta, että itseltä riistetään se ainokainen raskaus, kun joillakin saattaa olla useitakin onnistuneita raskauksia ennen keskenmenoa. Tällä hetkellä itsestä tuntuu, että kunpa keskemeno olisi tapahtunut sitten, kun olisi jo ollut jonkun äiti, niin ei tarvitsisi kokea sitä pelkoa, ettei ole äiti ikinä. Välillä jopa suututtaa, kun sellaiset ihmiset surevat keskenmenoa joilla on useita onnistuneita raskauksia takana, kaikki naiset nyt saavat keskenmenoja jossain vaiheessa, tuntuu että toinen on onnekas kun se sattuu vasta sitten, kun on jo lapsi/lapsia. Vaikka eihän se tietenkään noin ole ja tiedostan, että ajatukseni on epäreilu ja jopa julma, siksi en sano sitä koskaan ääneen kenellekään, koska kuka minä olen toisen surua lyttäämään. Tiedostan, että itse varmasti surisin samassa tilanteessa yhtä paljon, mutta ei se tällä hetkellä lohduta. Se oma tuska on niin paljon todellisempi nyt.
Siksi ajattelin, että tämä ryhmä tulisi tarpeeseen, kun ei tätä vaan kukaan toinen ymmärrä ja näistä ajatuksista ei voi puhua ryhmässä, joissa on jo äitejä. En halua kuitenkaan loukata ketään.
Minullakin on sama pelko, ettei raskaus enää onnistu. Ymmärrän, että keskenmenot ovat yleisiä, ja näiden taustalla on varmasti huonoa tuuria, mutta en voi olla ajattelematta, ettei omalla kohdalla olisi jotain vakavampaa. Varsinkin, kun huonoa tuuria (tai mitä se sitten onkaan) on ollut useammin, eikä itse raskautuminenkaan tunnu onnistuvan turhan helposti.
Tämä ei välttämättä liity niinkään siihen, onko lapsia jo ennestään vai ei, mutta tuntuu, että elämä on niin sanotusti tauolla tällä hetkellä. Kiitos myös koronan. Tämä tilanne ja epätietoisuus kuitenkin kuormittaa jonkin verran, ja koska ajat ovat hieman epävarmat, en uskalla esimerkiksi vaihtaa työpaikkaa. Haaveilemme myös uudesta kodista, mutta on hirmu vaikea päättää minkä kokoinen se olisi. Jos lapsen saisimme, voisi neliö olla meille sopiva, jolloin olisi esimerkiksi työhuone. Ja jos lapsia tulisi toinenkin, niin molemmille olisi omat huoneet. Kuitenkaan, kun lupausta ei ole edes ensimmäisestä (näin paljon uskon tähän raskauteen...), pelkään, että tyhjä tila muistuttaisi siitä mitä halusimme, mutta emme saaneet. Toivo kuitenkin elää, joten kolmiota en välittäisi ostaa, ettei se jäisi alkuunsa liian pieneksi.
Ja loppuun pakko vielä todeta, että ihanaa miten avoimesti kirjoitat tunteistasi ja ajatuksistasi Kultakala ❤. Pystyisinpä joskus itse samaan. Tuntuu, että olen liiankin järki-ihminen, eikä tunteille ehkä jää niin paljoa "tilaa". Tunnekylmä en missään nimessä ole, mutta olen tottunut siirtämään tunteeni automaattisesti syrjään. Muita kohtaan olen hyvinkin empaattinen ja ymmärrän heidän tunteitaan, mutta kosketus omiin tunteisiin ei ole niin vahva.
Ja vielä jatkaakseni vuotoon ja kiertoon liittyen.
Mulla jälkivuoto oli kohtalaisen lyhyt ja niukka keskenmenon jälkeen. Muistaakseni kesti kuusi päivää. Kuukautiset tulivat 4,5 viikon päästä KM:sta tavallista niukempina. Seuraavatkin tulivat aika normaalisti, mutta sen jälkeen on tosiaan ollut tiputtelua. En voi varmaksi sanoa, mikä on syynä. Todennäköisesti jotain hormoneihin liittyvää, mutta onko taustalla KM vai esim. rautainfuusio.
Minullekin on useammalta suunnalta sanottu, että kiertohäiriöt ovat mahdollisia, ja joillain palautuminen kestää kauemmin kuin toisilla. Toivotaan, että muilla kierto palautuu ja uusi raskaus alkaa nopeammin kuin itselläni! Se taitaa myös olla todennäköistä (toivottavasti en sorru liialliseen tsemppaukseen).
Teilläkin on ollut viikkoja jo aika paljon kasassa Kultakala, ja vaikka ultrassa on ollut kysymysmerkkejä, niin hyvältä on näyttänyt 😔.
Ja toista postiasi kommentoidakseni, en voi edes kuvitella millaisia tunteita ja hetkiä joudut työssäsi kohtaamaan. Kuulostaa omaan korvaan todella raskaalta. Itselle oli tarpeeksi paha, kun kollega ilmoitti raskaudestaan juuri ennen omaa keskenmenoani. Vaikka en toivonut hänelle tai toivo kenellekään raskaana olevalle mitään pahaa, niin tältä osin oli helpotus, kun koronan myötä siirryimme etätöihin, eikä minun tarvinnut nähdä hänen kasvavaa mahaansa.
Kiitos tsemppauksesta tilanteessani! En ottanut sanojasi ollenkaan pahalla. Minullekin on matkan varrella osunut tilanteita ja kommentteja, jotka ovat ärsyttäneet. En tarkoita, että pitäisi olla painamassa paniikkinappulaa, mutta perusteettomalta tuntuva tsemppaus voi myös tuntua vähättelyltä. Ja tunnistan tuon tarpeen toivoa parasta. Tänään mulla ei ole ollut mitään syytä uskoa, että kaikki olisi hyvin, mutta huomaan silti, että toivo on nostanut päätään. Raastavaa.
Täällä yksi kohtalontoveri ilmoittautuu 😔. Meillä on jo hieman pidempään yritystä takana ja keskenmenostakin on jo kulunut aikaa.
Meillä raskausyritys on alkanut 7/19, ja plussa tuli viime joulun tienoilla. Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon 2/20 12+ -viikolla. Varmuutta ei ole oliko kyseessä tuulimuna vai mikä, sillä raskaus keskeytyi spontaanisti juuri ennen ensimmäistä kunnallista ultraa. Uusi yritys pääsi kunnolla alkamaan 5/20 rautainfuusion ja sen kontrolleiden jälkeen. Haasteena keskenmenosta tai rautainfuusiosta johtuen minulla on keväästä lähtien ollut tiputtelu / tuhruttelu ennen kuukautisia. Tästä johtuen kävin gynekologilla kesäkuussa, mutta mitään syytä tälle ei löytynyt. Lääkäri meinasi, että hormonitoiminta vielä hakee uomaansa keskenmenon jälkeen, ja että uusi raskus todennäköisesti alkaisi seuraavien kuukausien aikana. Eipä alkanut, mitä nyt minulla on todennäköisesti ollut kaksi varhaista keskenmenoa (7/20 & 10/20). Varmuutta ei tosin ole, koska testiä en ole tällöin tehnyt, mutta oireet ovat näin antaneet ymmärtää ja kuukautiset ovat olleet hieman myöhässä. Tiputtelu ei myöskään ole loppunut.
Meillä oli yksityisellä lapsettomustutkimusten ensikäynti pari viikkoa sitten, jossa sovimme kuukautiskierron kartoituksesta seuraavaan kiertoon. Seuraava kierto ei päässyt vielä alkamaan, sillä yllätyksekseni (yllätys, koska oli tutut tiputtelut ja kaikki) huomasinkin olevani raskaana vajaa viikko tämän jälkeen. Testi siis tällä kertaa tehty ja plussaa näyttää. Valitettavasti tämä taitaa kuitenkin olla menossa kesken. Nyt on ollut tuhruttelua, vatsaan sattuu ja raskausoireet ovat poissa. Olen keskenmenosta täysin varma, ja siksikin kehtaan kirjoittaa tänne vaikka (näennäisesti) raskaana tällä hetkellä olenkin.
Tulipas masentavaa tekstiä heti alkuun. Mutta milloinpa se tämän aiheen ympärillä iloista olisikaan.
Meinasin jo kirjoittaa, ettei minulla oikeastaan varsinaisesti ole ollut huonoja kokemuksia keskenmenoon reagoijista, koska raskaudesta en ollut juuri kenellekään kertonut. Mutta onhan terveydenhuollosta saamani kommentit myöhemminkin oikeastaan juuri tällaisia. Minullekin on sanottu, että koska raskaus alkoi aika nopeasti (alle puoli vuotta yritystä), alkaa seuraavakin todennäköisesti pian, kunhan kroppa palautuu. Kroppa ei vain tunnu palautuvan. Voin olla turhan herkkä, mutta muutenkin tuntuu, että näissä kohtaamisissa lähestytään kovasti tilastojen ja muun kautta, eikä kuunnella mitä minulla on sanottavana. Esimerkiksi hormonini eivät välttämättä ole ennen raskautta ja keskenmenoakaan olleet aivan balanssissa, mutta vain se tuntuu merkitsevän, että olen ollut raskaana. Mitään syytä huoleen ei siis ole! Kuitenkin hormonihäiriöt voivat olla keskenmenon syy, joten en voi olla miettimättä, onko kohdallani näin.
Yksi lempparini myös on esimerkiksi hierojan sanat, että "kunhan päästän irti, niin raskaus alkaa varmasti". Vaikka tiedän ihmisen olevan kokonaisuus, en silti jaksa uskoa, että onnistuminen on tästä kiinni.
Keille kaikille muuten olitte kertoneet raskaudestanne?