Lasilintu
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kultakala kirjoitti:
Oli kiva kuulla sinusta, Lasilintu 😊 miten te muut?
En siis ole ainakaan tässä kierrossa ovuloinut, gyne ei osannut varmaksi sanoa, että olenko ovuloinut ollenkaan koko aikana, hankala se tietenkin olisi tietää varmasti. Kroppani oli siis oletettuna ovulaatiopäivänä tilassa, että kuukautiset olisivat aivan valmiina alkavaksi, mutta eivät vain ole alkaneet. Diagnoosi oli siis kiertohäiriö, mitä siis on todella monilla tässä tilanteessa.
Totta on juuri tuo, että se alkanut raskaus, menetettykin, tietäisi hyvää, vaikka tietenkin sitä on ollut välillä vaikea nähdä. Minusta on usein tuntunut, että olisi ollut helpompaa, ettei sitä menetettyä raskautta olisi koskaan kokenut, ei olisi tarvinnut tuntea sitä toivoa ja sitten sitä riipivää tunnetta, kun toivo otetaan pois. Mutta, kun ajattelee positiiviselta kannalta, niin onpahan nyt melko varma merkki siitä, että ainakin munanjohtimet ovat auki ja kaikki ns. niin kuin pitää. Että yrittää olla kiitollinen tästäkin, vaikka toki suru puserossa on aina välillä, vaikka paljon vähemmän kuin aikaisemmin.
Itsellä on nyt kyllä ollut sen gynekäynnin jälkeen aika rento olo, että tässä nyt sitten kestää mutta mitäpä siitä, ei se nopea tärppikään keskenmenon jälkeen onnistunutta raskautta takaa.
Joulu nyt vähän jännittää tänä vuonna, minun piti olla jo tosi tukevasti raskaana, mutta kun ei niin ei. Eniten pelottaa, että jotkut (vanhemmat) sukulaiset alkavat tenttaamaan vauvasuunnitelmista, vaikka korona taitaa tänä vuonna estää isot sukujoulut. En tässä tilanteessa harmittele sitä kauheasti... Ihmiset ovat välillä kauhean tahdittomia.
Kiva kuulla, että olosi on ollut rennompi. Hyvä tosiaan, että sulla oli hyvä ja keskusteleva gyne. Itse silloin kesällä jäin vähän sen varaan, että ”raskaus todennäköisesti alkaa seuraavan kolmen kuukauden aikana”. Eikä siis alkanut. Vaihdoin gyneä, kun tuntui, etten tullut kuulluksi. Nämä molemmat siis myös lapsettomuuteen erikoistuneita. Toisen kanssa ehdittiin vain tavata etänä ja hän määräsi kokeita, sitten raskaus alkoikin. Voihan olla, että kroppa tarvitsi vain aikaa, mutta en siedä sitä, ettei kuunnella ja, että suhtaudutaan tietyllä tavalla ylimielisesti. Kyseessä on kuitenkin herkkä asia, vaikka se lääkäreille olisi arkipäivää.
Mäkin moneen kertaan olen miettinyt ja toivonut, ettei keskenmenoa olisi tapahtunut ja tärppi olisi kestänyt sen sijaan pidempään. Alkuun suhtauduin keskenmenoon vähän niin, että näitähän tapahtuu ja eikun uutta matoa koukkuun. Uutta tärppiä odotellessa rupesin pikku hiljaa ymmärtämään kuinka tietyllä tavalla raa’asta (ehkä turhan kova sanavalinta) asiasta keskenmenossa onkaan kysymys. Se ei ole se menetys itsessään, vaan myös se tulevaisuus, joka on jo ollut tarjolla. Ja onhan se todella fyysinen kokemus, vaikka menisikin ”siististi”. Pahoittelut huonoista sanavalinnoista.
Mäkin muistan, miten olen laskenut, kuinka pitkällä raskaus ilman keskenmenoa olisi. Tämä loppui oikeastaan siinä kohtaa, kun lapsen olisi pitänyt syntyä. Ehkä siinä kolahti jotain, että asia ei tosiaan ole omissa käsissä, eikä asiat menneet kuten halusin. Mutta kyllä nämä edelleen välillä tuntuu, nyt esim. mietin, että minulla olisi melkein nelikuukautinen lapsi jouluna. Sen sijaan mennään vielä ensimmäisellä kolmanneksella. Mikäli kaikki on siis hyvin.
Kultakala kirjoitti:
Plumeria kirjoitti:
Minäkin vähän surin tuota tietoa 3kk km jälkeen kohonneesta hedelmällisyydestä. Minulla raskaus alkoi 5/2020, kkm 7/2020 ja sen jälkeen ei ole plussannut.
Menkkojen pitäisi alkaa taas 6 päivän päästä ja olen aika varma että alkavat.
Tervetuloa mukaan, Plumeria 💕
On ristiriitaista saada tähän ryhmään uutta porukkaa: surettaa, että toinenkin on kokenut menetyksen, mutta toisaalta on mukavaa, että me kohtalotoverit löydämme toisemme täältä netin syövereistä. Toivotaan, että pikku ryhmämme saisi pikkuhiljaa näkyvyyttä, että mahdollisimman moni löytäisi tänne.
Me mennään melko samoissa Plumeria, me plussattiin 6/20 ja KM tuli 8/20.
Olin tänään gynellä, ja kaikki oli priimaa! Oli tosi hyvä fiilis, oli tosi asiantunteva ja mukava gyne, selitti kaiken ihan juurta jaksain.
Minulla tiputtelu johtuu siis kiertohäiriöstä - ne ovat tavallisia keskenmenon ym jälkeen. Kroppa yrittää siis saada kiertoa käyntiin ja kuukautisia tulille, mutta keltarauhashormoni ei pelitä, jolloin en siis ovuloi, joten menkkoja ei tapahdu, joten en ovuloi, saatte noidankehästä kiinni. Sain terolutit tukemaan kiertoa, sain ohjeeksi käyttää kerran kierrossa 10 päivän ajan, niin kauas jos plussaan. Gyne sanoi "kun plussaan", mutta olen liian taikauskoinen moiseen.
PCOS:ia olin jo kohdallani miettinyt, gyne ampui sen heti alas, mistä tuli tosi huojentunut olo. Samoin epäilty endimetrioosi kohdallani ei olisi ongelma, kun olen kuitenkin ollut kerran onnistuneesti raskaana, eli munanjohtimet ovat auki. Ylipäätään raskaus, menetettykin, on tosi hyvä juttu tulevien kannalta.
Ihana kuulla hyviä uutisia Kultakala ❤️. Ja kiva, että gyne määräsi heti tukea kiertoon ja selitti asioita. Tutkiko gyne siis, että sulla ei ole ovulaatiota tapahtunut? Tai ehkä se on merkki, jos kuukautisia ei tule, tätä en kohdallasi muistanut. Mullahan on ultrassa todettu ovulaation tapahtuvan, mutta tiputtelulle ei löytynyt syytä. Mutta muuten sanottiin samaa, että tiputtelu johtuu kiertohäiriöstä.
En usko, että itselläni on endometrioosia, mutta kiva kuulla tuollainen näkemys.
On kyllä hyvä, kun näistä asioista jutellaan. Minullekin on tuota sanottu, että menetettykin raskaus on hyvä merkki, mutten aina ole oikein jaksanut uskoa siihen. Nyt kun toinen siitä kirjoittaa, nyökyttelen täällä itsekseni, että juuri näinhän se on. Muutenkin ajatuksiin tulee perspektiiviä.
Kultakala kirjoitti:
Lasilintu kirjoitti:
Hyvää keskustelua ollut, ja kiva, että meitä on täällä useampi! Itse olin pidennetyn viikonlopun muissa maisemissa, täytyy sanoa, että teki hyvää päästä vähän pois kotoa. Mutta kyllä vertaistuki tekee tosiaan hyvää, vaikka eri vaiheissa "prosessia" oltaisiinkin. Itseäni olen tainnut keskenmenosta syyttää yllättävän vähän, ainakaan sillä tavalla aktiivisesti/tietoisesti, mutta välillä olen uinut aika syvissä itsesyytöksen vesissä. Vaikka keskenmenot voivatkin olla huonoa tuuria, oma ajatus on varmaan kuitenkin enimmäkseen ollut, että pakkohan siinä on olla jokin syy taustalla. Moni ehkä minun tilaanteessani (ainakin siltä osin, kun uusi raskaus on antanut odottaa itseään) syyttäisi tästä esim. hormoneja. Itsellä ajatus kuitenkin on, että itse olen syypää siihen, että hormonit eivät ole tasapainossa. Vaikkakin elän terveellisesti: syön, nukun ja liikun hyvin. En tiedä mitä muuta voisin lisäksi tehdä, mutta silti tunne on vahva. Lisäksi, en niinkään koe, että kehoni olisi pettänyt minut, vaan, että minä olen pettänyt kehoni.
Mun mielestä on todella hienoa, että olette avoimesti kertoneet ja puhuneet keskemenostanne. Siinä ei tosiaan ole mitään hävettävää tai noloa. Itse kun en monelle ehtinyt raskaudesta kertoa, ei keskenmenostakaan ole juuri tullut kerrottua. Kuitenkin odotan sitä, että "pääsen" tästäkin kertomaan. Esimerkiksi kun (tällä hetkellä ei jos vaan kun) pääsen töissä kertomaan raskaudestani tulen aivan varmasti kertomaan myös keskenmenostani ja, ettei raskaus ole ollut itsestäänselvyys. Tätä en vain ole ruvennut toitottelemaan töissä, koska en halua, että tässä kohtaa siellä tiedetään yrityksestämme. Mutta kun sen aika on, niin minäkin haluan avoimuudellani auttaa muita asian kokeneita. Ja myös heitä, jotka mahdollisesti joskus tulevat saman kokemaan.
Itse olen edelleen jännän äärellä, raskaus on jatkunut ja vuoto onneksi loppunut. Nyt on ollut aika seesteinen olo, ja joitain raskausoireitakin on ilmaantunut. Voi kunpa olisin aiemmin ollut väärässä. Ultra olisi ensi viikolla, joten siellä sitten selviää. Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin, Ellivellille kuukautisten alkamista (toivottavasti vuoto jo päättynyt), Kiwille niiden päättymistä ja Kultakalalle gynekologille.
Ihana kuulla, että vuoto on loppunut! Toivotaan kovasti, että kaikki on hyvin, kiva että pääset pian ultraan. Toivotaan, että on tarrasukkavauva 💕
Itseäni välillä stressaa, kun tuolla - 21 -ryhmässä toistellaan tuota, että 3kk keskenmenon jälkeen hedelmällisyys on korkealla. Mietin, mitä se tarkoittaa minulle, kun en ole 3kk jälkeen raskaana :( Olen elätellyt toiveita raskausoireita, mutta testiä en ole tehnyt, kun järjellä tiedän, ettei niin runsaan/tiuhan tiputtelun jälkeen voi olla raskaana. Niin olet saanut hillittyä itseni, etten ole turhaan tuhlannut raskaustestiä ja pettynyt turhaan, kun kuitenkin nyt pääsen gynelle. Kiitos muuten tsempeistä, Lasilintu!
Kiitos tsemppauksesta, Kultakala ❤️.
Ymmärrän stressisi tuosta asiasta, itse stressasin aivan samaa keskenmenon jälkeen. Ja jotenkin olin ihan varma, että uusi raskaus alkaa pian, joten pettymys ja epävarmuus oli suurta. En tiedä lohduttaako yhtään, mutta itse olen kuullut myös, että keskenmenoa seuraavat 6 kk ovat otollista aikaa raskautumiselle ja silloin todennäköisimmin raskaus sujuu hyvin. Itsellä seuraava raskaus antoi odottaa vielä kauemmin, mutta siinä kohtaa olin jo tainnut onnistua ”käsittelemään” tilannetta ja löytää tiettyä rauhaa (ja ei, en usko, että tästä johtuen tulin raskaaksi 😂). Todennäköisesti minua auttoi rauhan ”löytymisessä”, kun sisäistin ajatusta, että vaikka yhdyntä olisi oikein ajoitettu ja muuten onnistunut, on raskauden todennäköisyys lähteestä riippuen 15-20 %, eikä todennäköisyys muutu suuntaan eikä toiseen ajan kuluessa.
Tiputtelu meillä on erilaista, eikä tiputtelu mitenkään hyvää lupaa, mutta tästä huolimatta tulin raskaaksi. Olin kyllä todella yllättynyt, kun tiputtelu loppui kuin seinään sinä päivänä kun kuukautisten oli tarkoitus alkaa. Eli vaikkei tiputtelu millään muotoa olisi hyvä merkki, ei se myöskään tarkoita, ettei raskaus olisi mahdollinen. Tarkoitus ei ole niinkään herättää toiveita (itse ainakin inhoan sitä...), mutta kunhan jaoin kokemukseni.
Hyvää keskustelua ollut, ja kiva, että meitä on täällä useampi! Itse olin pidennetyn viikonlopun muissa maisemissa, täytyy sanoa, että teki hyvää päästä vähän pois kotoa. Mutta kyllä vertaistuki tekee tosiaan hyvää, vaikka eri vaiheissa "prosessia" oltaisiinkin. Itseäni olen tainnut keskenmenosta syyttää yllättävän vähän, ainakaan sillä tavalla aktiivisesti/tietoisesti, mutta välillä olen uinut aika syvissä itsesyytöksen vesissä. Vaikka keskenmenot voivatkin olla huonoa tuuria, oma ajatus on varmaan kuitenkin enimmäkseen ollut, että pakkohan siinä on olla jokin syy taustalla. Moni ehkä minun tilaanteessani (ainakin siltä osin, kun uusi raskaus on antanut odottaa itseään) syyttäisi tästä esim. hormoneja. Itsellä ajatus kuitenkin on, että itse olen syypää siihen, että hormonit eivät ole tasapainossa. Vaikkakin elän terveellisesti: syön, nukun ja liikun hyvin. En tiedä mitä muuta voisin lisäksi tehdä, mutta silti tunne on vahva. Lisäksi, en niinkään koe, että kehoni olisi pettänyt minut, vaan, että minä olen pettänyt kehoni.
Mun mielestä on todella hienoa, että olette avoimesti kertoneet ja puhuneet keskemenostanne. Siinä ei tosiaan ole mitään hävettävää tai noloa. Itse kun en monelle ehtinyt raskaudesta kertoa, ei keskenmenostakaan ole juuri tullut kerrottua. Kuitenkin odotan sitä, että "pääsen" tästäkin kertomaan. Esimerkiksi kun (tällä hetkellä ei jos vaan kun) pääsen töissä kertomaan raskaudestani tulen aivan varmasti kertomaan myös keskenmenostani ja, ettei raskaus ole ollut itsestäänselvyys. Tätä en vain ole ruvennut toitottelemaan töissä, koska en halua, että tässä kohtaa siellä tiedetään yrityksestämme. Mutta kun sen aika on, niin minäkin haluan avoimuudellani auttaa muita asian kokeneita. Ja myös heitä, jotka mahdollisesti joskus tulevat saman kokemaan.
Itse olen edelleen jännän äärellä, raskaus on jatkunut ja vuoto onneksi loppunut. Nyt on ollut aika seesteinen olo, ja joitain raskausoireitakin on ilmaantunut. Voi kunpa olisin aiemmin ollut väärässä. Ultra olisi ensi viikolla, joten siellä sitten selviää. Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin, Ellivellille kuukautisten alkamista (toivottavasti vuoto jo päättynyt), Kiwille niiden päättymistä ja Kultakalalle gynekologille.
Ikävä kuulla tunteistasi ja kokemuksistasi, Kiwi 😔. Mulla ei ole kokemusta keskusteluavusta neuvolan kautta, mutta olen sitä mieltä, että kannattaa yrittää. Ja tarpeen mukaan osannevat ohjata eteenpäin jos ei heidän kauttaan onnistu (itsellä kokemus, että ovat ”tarkkoja” asiakkaistaan). Jos sulla on neuvola-aika varattuna, voit ainakin sen tietojeni mukaan käyttää. Puhuminen joka tapauksessa varmasti auttaisi, itseä ainakin on auttanut paljon.
Ja voi harmi, että sait gynellä ikäviä uutisia. Minulla ei kystista ole kokemusta eikä tietoa, joten en valitettavasti siltä osin osaa auttaa. Mutta tunnistan taas tuttuja tunteita: se fiilis, kun lääkäri ehdottaa taukoa ja vaikka ajattelee sen voivan tehdä hyvääkin, ei silti ole siihen aivan valmis. Mullakin ennen raskautta lääkäri suositteli taukoa, jotta voidaan hoitaa rauta-asioita kuntoon. Taukoon asti emme ehtineet, sillä pian tämän käynnin jälkeen huomasin olevani raskaana. Mutta muistan miten ajatus tuntui hieman vaikealta, vaikka olikin perusteltu. Ja toinen vastaavanlainen tapaus oli sitten keskenmenon ja rautainfuusion jälkeen, kun yrityksen aloittamisen kanssa piti odottaa ensimmäiseen kontrolliin asti. Se tunne, kun odotus on kova ja haluaisi vain päästä uudestaan yrittämään, mutta ei sitä pääse tekemään, oli todella ristiriitaista.
Voimia sulle ❤️