Lasilintu
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hyvä, jos viestini tuli ymmärretyksi, en jälkeenpäin ollut ihan varma. Käyttäjä30138 tiivisti minunkin ajatukseni hyvin.
Mietin vielä vaikeita tunteita ja ajatuksia. Alkuvuonna vähän ennen omaa keskenmenoani, työpaikallani eräs henkilö kertoi omasta raskaudestaan. Hänen raskautensa oli hieman edellä omaani. Olin iloinen hänen puolestaan ja mietin, miten on kiva, kun voi sitten hänen kanssaan puhua raskaudesta ja muutenkin odotuksesta. Sitten tuli oma keskenmeno, jonka jälkeen olen tuntenut, edelleenkin, tiettyä katkeruutta häntä kohtaan. Hän sai sen, minkä minä menetin. Mitään pahaa en ole hänelle missään nimessä halunnut, mutta hän on muistuttanut minua pettymyksestäni. Ja vielä "järjettömämmän" asiasta tekee, että myös kolmas henkilö työpaikallamme oli samaan aikaan raskaana, mutta häntä kohtaan minulla ei ole samanlaisia tunteita tai ajatuksia. Näillä ei siis ole tekemistä ns. todellisuuden kanssa.
Kultakala kirjoitti:
Lasilintu kirjoitti:
Kultakala kirjoitti:
Lasilintu kirjoitti:
Kultakala kirjoitti:
Oli kiva kuulla sinusta, Lasilintu 😊 miten te muut?
En siis ole ainakaan tässä kierrossa ovuloinut, gyne ei osannut varmaksi sanoa, että olenko ovuloinut ollenkaan koko aikana, hankala se tietenkin olisi tietää varmasti. Kroppani oli siis oletettuna ovulaatiopäivänä tilassa, että kuukautiset olisivat aivan valmiina alkavaksi, mutta eivät vain ole alkaneet. Diagnoosi oli siis kiertohäiriö, mitä siis on todella monilla tässä tilanteessa.
Totta on juuri tuo, että se alkanut raskaus, menetettykin, tietäisi hyvää, vaikka tietenkin sitä on ollut välillä vaikea nähdä. Minusta on usein tuntunut, että olisi ollut helpompaa, ettei sitä menetettyä raskautta olisi koskaan kokenut, ei olisi tarvinnut tuntea sitä toivoa ja sitten sitä riipivää tunnetta, kun toivo otetaan pois. Mutta, kun ajattelee positiiviselta kannalta, niin onpahan nyt melko varma merkki siitä, että ainakin munanjohtimet ovat auki ja kaikki ns. niin kuin pitää. Että yrittää olla kiitollinen tästäkin, vaikka toki suru puserossa on aina välillä, vaikka paljon vähemmän kuin aikaisemmin.
Itsellä on nyt kyllä ollut sen gynekäynnin jälkeen aika rento olo, että tässä nyt sitten kestää mutta mitäpä siitä, ei se nopea tärppikään keskenmenon jälkeen onnistunutta raskautta takaa.
Joulu nyt vähän jännittää tänä vuonna, minun piti olla jo tosi tukevasti raskaana, mutta kun ei niin ei. Eniten pelottaa, että jotkut (vanhemmat) sukulaiset alkavat tenttaamaan vauvasuunnitelmista, vaikka korona taitaa tänä vuonna estää isot sukujoulut. En tässä tilanteessa harmittele sitä kauheasti... Ihmiset ovat välillä kauhean tahdittomia.Kiva kuulla, että olosi on ollut rennompi. Hyvä tosiaan, että sulla oli hyvä ja keskusteleva gyne. Itse silloin kesällä jäin vähän sen varaan, että ”raskaus todennäköisesti alkaa seuraavan kolmen kuukauden aikana”. Eikä siis alkanut. Vaihdoin gyneä, kun tuntui, etten tullut kuulluksi. Nämä molemmat siis myös lapsettomuuteen erikoistuneita. Toisen kanssa ehdittiin vain tavata etänä ja hän määräsi kokeita, sitten raskaus alkoikin. Voihan olla, että kroppa tarvitsi vain aikaa, mutta en siedä sitä, ettei kuunnella ja, että suhtaudutaan tietyllä tavalla ylimielisesti. Kyseessä on kuitenkin herkkä asia, vaikka se lääkäreille olisi arkipäivää.
Mäkin moneen kertaan olen miettinyt ja toivonut, ettei keskenmenoa olisi tapahtunut ja tärppi olisi kestänyt sen sijaan pidempään. Alkuun suhtauduin keskenmenoon vähän niin, että näitähän tapahtuu ja eikun uutta matoa koukkuun. Uutta tärppiä odotellessa rupesin pikku hiljaa ymmärtämään kuinka tietyllä tavalla raa’asta (ehkä turhan kova sanavalinta) asiasta keskenmenossa onkaan kysymys. Se ei ole se menetys itsessään, vaan myös se tulevaisuus, joka on jo ollut tarjolla. Ja onhan se todella fyysinen kokemus, vaikka menisikin ”siististi”. Pahoittelut huonoista sanavalinnoista.
Mäkin muistan, miten olen laskenut, kuinka pitkällä raskaus ilman keskenmenoa olisi. Tämä loppui oikeastaan siinä kohtaa, kun lapsen olisi pitänyt syntyä. Ehkä siinä kolahti jotain, että asia ei tosiaan ole omissa käsissä, eikä asiat menneet kuten halusin. Mutta kyllä nämä edelleen välillä tuntuu, nyt esim. mietin, että minulla olisi melkein nelikuukautinen lapsi jouluna. Sen sijaan mennään vielä ensimmäisellä kolmanneksella. Mikäli kaikki on siis hyvin.
Tuo on kyllä tärkeää, että tulee kuulluksi lääkärissä, etenkin näin herkän asian kanssa. Joskus tuntuu, että raskaustoiveisiin liittyviin huoliin suhtaudutaan vähän "naiset ne nyt hössöttää" -asenteella. Se tuntuu ikävältä, kun kuitenkin on ihan hirvittävän tärkeästä asiasta kyse. Itselle tämä kaikki on iskenyt tosi syvälle omaan naiseuteen, niin sitten jos asenne olisi jotenkin vähättelevä tai ei-tosissaan ottava, niin se haavoittaisi kyllä syvältä. Onneksi gyneä pääsee aina vaihtamaan, jos tuntuu ettei ensimmäisen kanssa kolahda.
Milloin teillä on se ultra? 💖Ultra on ylihuomenna. Tänään on ruvennut jännittämään. Vuotoa ei siis ole nyt ollut ja raskausoireitakin on ilmaantunut. Olenkin tämän viikon ollut huomattavasti levollisemmin mielin. Nyt sitten pää rupeaa puskemaan ajatuksia, että kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Ärsyttävää. Tässä jokunen päivä sitten puolestaan fiilistelin muuttuvaa kroppaani ja mietin, että voisin jättää ultran väliin tässä kohden, etten vain saa huonoja uutisia, niin voisin jatkaa tässä ihanassa raskauskuplassa. Mutta onhan se parempi käydä tarkastamassa. Ja voihan siellä olla hyviä uutisia.
Oikein kovasti onnea ultraan, toivotaan hyviä uutisia 💕
Itsellä on tänään ollut vähän kiukkupäivä. Ärsyttää ihmiset, jotka saa monta lasta ilman keskenmenoja. Sekä ne, joilla on monta onnistunutta raskautta takana, ja saavat vasta sitten ensimmäisen keskenmenonsa. Tiedän, ettei toisen onni ole minulta pois eikä oma suruni toisen surua suurempi, mutta kyllä on salaa olo, että mistä tällainen ihminen valittaa. Suututtaa, olisi onni että keskenmeno tulee vasta monen lapsen jälkeen, eikä silloin ensimmäisenä! Tekisi vain raivota ja huutaa, että ihanko totta sinulla on paha olo, haluatko vaihtaa paikkaa kanssani?
Samoin minua ovat tänään ärsyttäneet kuumeilijat, joilla on jo lapsia. Ja tämä stressaa minua jonkin verran, koska olen kehittänyt päähäni ajatuksen, etten tule raskaaksi, jos olen katkera/kateellinen. Mistä lie tämäkin hulluus iskenyt 🙄
Vannoin itselleni tänään, että jos vain ikinä saamme sen hartaasti kaivatun vauvan ja alamme jossain vaiheessa yrittämään toista, niin en varmasti kehtaa mennä mihinkään kuumeilijaryhmään, joissa on myös ensiyrittäjiä. Itseä satuttaa nyt niin paljon ne valmiiksi äidit näissä ryhmissä (etenkin ne, jotka ovat ryhmässä ehkä 2kk ja ovat taas raskaana, ja sitten ne, jotka ovat ryhmässä jonkin aikaa ja alkavat voivotella, kun raskaus ei tärppääkään yhtä nopeasti kuin viimeksi/ei sillä suunnitellulla hetkellä, johon sisarukseen olisi ihanteellinen ikäero) , etten ikinä halua laittaa toista siihen asemaan. Siis jos koskaan olen itse niin onnellisessa tilanteessa.Toivon että tämä vaihe menisi taas ohitse. Tässä on ollut monta mukavan rentoa päivää, toivon että saavuttaisin sen mielentilan taas.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia ollut?
Suoraan sanottuna minulla ei ole samanlaisia ajatuksia ollut. Totta kai menetyksen tuoma epävarmuus tuo erilailla pelon lapsettomuudesta niille, jotka yrittävät ensimmäistään kuin niille, joilla lapsia jo on. Kuitenkin kuten jo aiemmin pohdin, niin keskenmenossa ei ole kyse siitä konkreettisesta menetyksestä, vaan myös sen tulevaisuuden, joka on jo tarjolla ollut ja josta on unelmoinut. Se unelma on ollut myös heillä, joilla jo lapsia on. Jotenkin olen lisäksi jo ennen ensimmäistä raskauttani alkanut ymmärtämään, miten sekundäärinen lapsettomuuskin voi satuttaa. Tästä olen itsekin hieman yllättynyt, koska siinä vaiheessa en ole itse vielä kokenut lapsettomuuden tuskaa.
Kuten olen aiemminkin sanonut, niin on ihailtavaa, miten avoimesti jaat ajatuksiasi ja olen sitä mieltä, että vaikeistakin asioista on syytä puhua. Tästä viestistä minulle jäi kuitenkin hieman hämmentynyt olo ja mietin, että miten voit. Viestissä oli aika vahva vastakkainasettelun tunnelma. Itse en esimerkiksi näe ongelmaa siinä, että kuumeilijaryhmässä on yhdessä keskustelemassa sekä ensiyrittäjät että ne, joilla lapsia jo on. Toki keskustelut voivat joiltain osin olla erilaisia ja voisi olla myös kiva keskustella heidän kanssaan, jotka ovat ”samassa tilanteessa”, mutta se ei mielestäni estä ketään liittymästä avoimeen keskusteluun, jos ei aihetta/osallistujia ole sen tarkemmin rajattu.
Miten olet nyt voinut, Kultakala?
Nyt ehdin päivittää vain omaa napaa ja sinänsä aiheen vierestä: ultrasta tuli hyviä uutisia 😍. Löytyi syke ja viikkoja vastaava, ehkä päivän edelläkin oleva alkio. Löytyi myös polyyppi, joka on todennäköisesti vuodon syynä. Näinkin näköjään voi käydä.
Kuvan saimme muistoksi, tosin ei siitä paljoa selkoa saa, mutta verkkokalvoille on piirtynyt se kova sydämensyke.
Toivottavasti tämä viesti tällaisenaan ketjuun mahtuu. Tulen jatkamaan vielä aiheen tiimoilta, keskenmenossa on vielä käsiteltävää.
Kultakala kirjoitti:
Lasilintu kirjoitti:
Kultakala kirjoitti:
Oli kiva kuulla sinusta, Lasilintu 😊 miten te muut?
En siis ole ainakaan tässä kierrossa ovuloinut, gyne ei osannut varmaksi sanoa, että olenko ovuloinut ollenkaan koko aikana, hankala se tietenkin olisi tietää varmasti. Kroppani oli siis oletettuna ovulaatiopäivänä tilassa, että kuukautiset olisivat aivan valmiina alkavaksi, mutta eivät vain ole alkaneet. Diagnoosi oli siis kiertohäiriö, mitä siis on todella monilla tässä tilanteessa.
Totta on juuri tuo, että se alkanut raskaus, menetettykin, tietäisi hyvää, vaikka tietenkin sitä on ollut välillä vaikea nähdä. Minusta on usein tuntunut, että olisi ollut helpompaa, ettei sitä menetettyä raskautta olisi koskaan kokenut, ei olisi tarvinnut tuntea sitä toivoa ja sitten sitä riipivää tunnetta, kun toivo otetaan pois. Mutta, kun ajattelee positiiviselta kannalta, niin onpahan nyt melko varma merkki siitä, että ainakin munanjohtimet ovat auki ja kaikki ns. niin kuin pitää. Että yrittää olla kiitollinen tästäkin, vaikka toki suru puserossa on aina välillä, vaikka paljon vähemmän kuin aikaisemmin.
Itsellä on nyt kyllä ollut sen gynekäynnin jälkeen aika rento olo, että tässä nyt sitten kestää mutta mitäpä siitä, ei se nopea tärppikään keskenmenon jälkeen onnistunutta raskautta takaa.
Joulu nyt vähän jännittää tänä vuonna, minun piti olla jo tosi tukevasti raskaana, mutta kun ei niin ei. Eniten pelottaa, että jotkut (vanhemmat) sukulaiset alkavat tenttaamaan vauvasuunnitelmista, vaikka korona taitaa tänä vuonna estää isot sukujoulut. En tässä tilanteessa harmittele sitä kauheasti... Ihmiset ovat välillä kauhean tahdittomia.Kiva kuulla, että olosi on ollut rennompi. Hyvä tosiaan, että sulla oli hyvä ja keskusteleva gyne. Itse silloin kesällä jäin vähän sen varaan, että ”raskaus todennäköisesti alkaa seuraavan kolmen kuukauden aikana”. Eikä siis alkanut. Vaihdoin gyneä, kun tuntui, etten tullut kuulluksi. Nämä molemmat siis myös lapsettomuuteen erikoistuneita. Toisen kanssa ehdittiin vain tavata etänä ja hän määräsi kokeita, sitten raskaus alkoikin. Voihan olla, että kroppa tarvitsi vain aikaa, mutta en siedä sitä, ettei kuunnella ja, että suhtaudutaan tietyllä tavalla ylimielisesti. Kyseessä on kuitenkin herkkä asia, vaikka se lääkäreille olisi arkipäivää.
Mäkin moneen kertaan olen miettinyt ja toivonut, ettei keskenmenoa olisi tapahtunut ja tärppi olisi kestänyt sen sijaan pidempään. Alkuun suhtauduin keskenmenoon vähän niin, että näitähän tapahtuu ja eikun uutta matoa koukkuun. Uutta tärppiä odotellessa rupesin pikku hiljaa ymmärtämään kuinka tietyllä tavalla raa’asta (ehkä turhan kova sanavalinta) asiasta keskenmenossa onkaan kysymys. Se ei ole se menetys itsessään, vaan myös se tulevaisuus, joka on jo ollut tarjolla. Ja onhan se todella fyysinen kokemus, vaikka menisikin ”siististi”. Pahoittelut huonoista sanavalinnoista.
Mäkin muistan, miten olen laskenut, kuinka pitkällä raskaus ilman keskenmenoa olisi. Tämä loppui oikeastaan siinä kohtaa, kun lapsen olisi pitänyt syntyä. Ehkä siinä kolahti jotain, että asia ei tosiaan ole omissa käsissä, eikä asiat menneet kuten halusin. Mutta kyllä nämä edelleen välillä tuntuu, nyt esim. mietin, että minulla olisi melkein nelikuukautinen lapsi jouluna. Sen sijaan mennään vielä ensimmäisellä kolmanneksella. Mikäli kaikki on siis hyvin.
Tuo on kyllä tärkeää, että tulee kuulluksi lääkärissä, etenkin näin herkän asian kanssa. Joskus tuntuu, että raskaustoiveisiin liittyviin huoliin suhtaudutaan vähän "naiset ne nyt hössöttää" -asenteella. Se tuntuu ikävältä, kun kuitenkin on ihan hirvittävän tärkeästä asiasta kyse. Itselle tämä kaikki on iskenyt tosi syvälle omaan naiseuteen, niin sitten jos asenne olisi jotenkin vähättelevä tai ei-tosissaan ottava, niin se haavoittaisi kyllä syvältä. Onneksi gyneä pääsee aina vaihtamaan, jos tuntuu ettei ensimmäisen kanssa kolahda.
Milloin teillä on se ultra? 💖
Ultra on ylihuomenna. Tänään on ruvennut jännittämään. Vuotoa ei siis ole nyt ollut ja raskausoireitakin on ilmaantunut. Olenkin tämän viikon ollut huomattavasti levollisemmin mielin. Nyt sitten pää rupeaa puskemaan ajatuksia, että kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Ärsyttävää. Tässä jokunen päivä sitten puolestaan fiilistelin muuttuvaa kroppaani ja mietin, että voisin jättää ultran väliin tässä kohden, etten vain saa huonoja uutisia, niin voisin jatkaa tässä ihanassa raskauskuplassa. Mutta onhan se parempi käydä tarkastamassa. Ja voihan siellä olla hyviä uutisia.
Mäkin olen muuten lukenut joitain vuosia sitten Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjan. Voin suositella. Ja nyt muistin, että häneltä löytyy myös Joustava mieli tukena elämänkriiseissä.