lapseton81
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vauvaunelmia: Aivan ihana uutinen <3 Onnea teille matkaan. Nyt on itsekin toiveikkaammalla mielellä. Itse kun pelkään ettei mikään hoito meille auta :P
Tavattu 10/2012
Aloitettu yrittäminen 08/13
Hoitoihin haettu 05/14
Miehen spermassa vikaa ja jatkekettu luomuna 09/14
Naimisissa 10/2014
Mä oon nyt yrittänyt tikutella ovulaatiota, mutta ma ja ti testit epäonnistui ja eilen testiviiva oli todella hailu. Ja omien laskelmien ja tuntemusten mukaan eilen piti olla ovis. Tullut myös ovulaatiolimaa. Nyt on kp 15/28 ja ei auta kuin odottaa :D
Me juteltiin miehen kanssa tiistaina siitä, että voisi olla hyvä kertoa myös hänen vanhemmilleen lapsettomuushoidoista. Ja siitä, että miten heidän toiveensa ym stressaa ihan hirveästi. Päätettiin, että kerrotaan lapsettomuudesta ja häistä heille yhtäaikaa. Mua itseäni helpottaa suunnattomasti kertominen ja välillä vaikeaa, kun mies kokee, että kertominen stressaa, vaikka varmasti se auttaa kun apet kuulevat, että eivät saa välttämättä koskaan lapsenlapsia.
Toivottavasti mäkin saan jotain lääkkeitä pian raskautumiseen :P
Tavattu 10/2012
Aloitettu yrittäminen 08/13
Hoitoihin haettu 05/14
Miehen spermassa vikaa ja jatkekettu luomuna 09/14
Naimisissa 10/2014
[quote author="Kopu" time="11.06.2014 klo 17:45"]
Voitko ASISTENTE1ESCOLAR tulla kertomaan tänne, mitä sinulle sanottiin lapsettomuuskäynnillä? Oma käynti myös tulevaisuudessa. Labroissa kävin jo ja testosteroni lievästi koholla.
[/quote]
Toki voin kertoa :) Kävin tosiaan tiistaina miehen kanssa lääkärissä (kunnallisella) oli todella mukava ja asiallinen lääkäri. Kysyi onko perusterve ja mittas verenpaineet, kuunteli sydäntä ja teki sisätutkimuksen. Sitten määräsi verikokeisiin ja jos sieltä ei mitään selviä, niin tulee kutsu TAYSsiin lapsettomuushoitoihin. Pelkäsin, että ylipaino olisi este, mutta onneksi ei ollut. Ollaan kuitenkin kumpikin muuten terveitä, harrastetaan liikuntaa ja syödään terveellisesti, eikä kumpikaan polta eikä käytä alkoholia liikaa.
Eli myös kunnalliselle on "helppo" päästä lapsettomuushoitoihin. Tai varmaan ikäkin vaikuttaa, että jos on alle 25v niin varmaan vaan kehottavat yrittämään luomusti.
Mä olen käsittänyt, että e- pillerit on paras hoitomuoto ennen raskautta pco:on, mutta raskauden pitäisi poistaa kystat. Todella omituista jos lääkäri ehdottanut pillereitä, jos olet kertonut yrittäväsi raskautta.
Mulla oli tosiaan silloin nuorempana epäsäännölliset menkat ja kesti todella pitkään jne. Mutta kun söin vuosia e- pillereitä, niin nykyään on kellontarkat menkat ja tunnen hyvin ovulaation ym. Vielä 2008 mulla oli kystia eli luultavasti on edelleen, vaikka nykyään toimii munasarjat paremmin. Sitä en tietenkään tiedä, että irtoaako oikeasti munasolu, kun en ovulaatiotesteillä saa bongattua ovulaatiota. Oireet kyllä löytyy ;)
Tavattu 10/2012
Aloitettu yrittäminen 08/13
Hoitoihin haettu 05/14
Miehen spermassa vikaa ja jatkekettu luomuna 09/14
Naimisissa 10/2014
[quote author="Megan" time="10.06.2014 klo 12:18"]
Voin sanoa, että MIKÄÄN ei ole tällä hetkellä ärsyttävämpää, kun että kellontarkat kuukautiseni ovat myöhässä, mutta raskaustesti näyttää negaa.. Huoh! Pelkään niin sitä pettymystä kokoajan, että kun seuraavan kerran käy vessassa, niin sieltä se täti sitten tulee kylään. Toisaalta, haluan päästä tästä epätietoisuudesta, jotta pystyn olemaan "normaalisti". Ristiriitaisia tunteita..
Viikonloppuun asti odotan kuukautisia. Jos eivät siihen mennessä ala, Testaan uudelleen. Rentouttavampaa viikkoa kaikille muille! :)
[/quote]
Mulla oli kanssa pari viikkoa sitten sama tilanne, että KELLON TARKAT menkat oli VIIKON myöhässä :'( Ollaan miehen kanssa jo vuosi yritetty kummankin ekaa lasta.
Tänään käytiin lääkärissä lapsettomuuden takia, eli tavallaan aloitan itsekin nyt lapsenteon "kunnolla". Ensin käydään labrakokeissa ja sitten pitäisi tulla kutsu TAYSsiin :) On kyllä todella odottava olo, että josko vihdoin tärppäis.
Itse olen 32v (syksyllä 33v) ja mieheni on 33v.
Tavattu 10/2012
Aloitettu yrittäminen 08/13
Hoitoihin haettu 05/14
Miehen spermassa vikaa ja jatkekettu luomuna 09/14
Naimisissa 10/2014
Onpa omituinen ovistuntemus. Alavatsassa hassu paineen tunne, alaselkää särkee ja huono olo. Varmaan taas vaan luulen olevani raskaana :D Näin viime yönä omituisia painajaisia. Olisinkohan kipeäksi tulossa?
Tavattu 10/2012
Aloitettu yrittäminen 08/13
Hoitoihin haettu 05/14
Miehen spermassa vikaa ja jatkekettu luomuna 09/14
Naimisissa 10/2014