Lapsellinen
Seuratut keskustelut
Kommentit
Pelimiehillä on yleensä samaan aikaan viritteillä eri säätöjä. Niihin tarrataan kun löytyy tietty tilanne tai sauma jolloin hän lukee että olet helpoimmillasi hänen vaikutukselleen jotta coi ohjailla. En ole pelimies. Mutta jouduin yhden sellaisen vihan kohteeksi tässä pari vuotta sitten. Itselläni on rankka lapsuus taustalla. Pystyn lukemaan ihmisiä kuin avointa kirjaa. Olen myös liian kiltti hyötyäkseni ominaisuudesta. Ensimmäisen kerran kun tapasin tämän ihmisen. Ehdin nähdä hänen selkänsä vaan ja heti ensi reaktio on inho ja ajatus tuo ihminen kohtelee muita ihmisiä kuin roskaa. Luotin tähän ensivaikutelmaan joka tavalla taas ruokki pelimiestä yrittämään valloittamaan. Huijasin tätä kaveria että oli mukana leikissä mutta sitten vaan heittäydyin passiiviseksi. En tunne mitään armoa tuollaisia kohtaan. Muutaman vähän suoremman epäsuoremman ehdottelu kerran sitten tyrmäsin sanomalla hänelle ei. Hän kosti pitkäaikaisemman säätönsä kautta alkoi kertomaan tälle että minö tiedän heistä joten tämä työkaverini ei edes uskalla ystävystyä kanssani vaan tuntuu häpeävän ja välttelevän. Älä lähde niiden kanssa leikkimään. Ei niillä ole suhteellisuuden tajua miten paljon saavat tuhoa aikaan. Monottaa pitäisi tuollaiset. Löydät varmasti super kivan miehen vielä. Avainsana arvosta itseäsi. Ja jos pelkäät jo että joku asia voisi olla jotenkin se todennäköisesti on niin.
Kyllä sulla on rumia ja halveksivia ajatuksia naisista. Häpeä.