
Lamisa
Seuratut keskustelut
G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?
Oletteko joskus joutuneet tilanteeseen, jossa on tullut ihan epätodellinen olo? Tunne siitä, että olisi jossain elokuvassa tai piilokamerassa.
Olin asuntoesittelyssä, ainoa asiakas. Naispuolisen välittäjän kanssa keskustelu kääntyi koiriin, ja hän alkoi muistelemaan entistä lemmikkiään. Lopulta välittäjä istui huoneiston sohvalla, itki ripsivärit poskilla edesmennyttä koiraansa ja minä hämmentyneenä yritin lohduttaa häntä. Ei tullut asuntokauppoja.
1403Tiedätkö ketään, kenellä diagnoosina epäluuloinen persoonallisuushäiriö?
Millainen tämä henkilö on?
Asperger puolisoita?
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai lapsenkin voi raiskata törkeämmin tai vähemmän törkeästi. Jos vaikka hakkaa ja raiskaa tuntien ajan, se on törkeämpää.
Kerro miten lapsi raiskataan vähemmän törkeästi.
Törkeä lapsenraiskaus yhdistää törkeän lapsen seksuaalisen
hyväksikäytön sekä törkeän raiskauksen tunnusmerkistöt. Kokonaistörkeysarvostelulla on
korostunut rooli tämän säännöksen ollessa kyseessä.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/339891/ON_Lamminen_2020.p…
Teko katsotaan törkeäksi, mikäli raiskauksessa:
- aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila
- rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
- kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi,
- rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla, tai
- teon yhteydessä käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla.
Lisäksi tunnusmerkistö edellyttää, että raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
https://laki24.fi/riri-rikokset-seksuaalirikokset-torkea_raiskaus/
Sama kuin aiemmalla vastaajalla, en ole ollenkaan riittävän tehokas. Ja monissa siivojien työpaikkailmoituksissakin sanotaan, että oma auto pitää olla, enkä minä terveyssyistä saa ajokorttia.
Luin tämän ketjun ja tajusin jossain kohtaa, että minähän olen ollut samassa tilanteessa kuin tuo poika, kun olin parisen vuotta vanhempi. Se on hänen huumorintajuaan, vitsiä, teeskentelyä, sanottiin, minunkin äitini vastusti rajusti osastojaksoa (mikä siis ei ole mikään laitos, eikä lastensuojelun toimenpide), mikä kuitenkin toteutui. Ja minulla oli jo hyvin pitkään ollut ihan järjettömän paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Ziisus, nää avustettavat kuvittelee olevansa universumin keskipisteitä, joita kaikki haluaa rynniä ilmaiseksi palvelemaan 🤣🤣
Tjaa, ei ne avustettavat niitä palkkoja päätä?
Täällä on puhuttu ruokaostoksista. Lapseton pariskunta tai yksinasuja ei osta kerralla samankokoisia määriä ruokaa kuin lapsiperhe. Toiset ovat puhuneet Ikeasta. Jos ei ole sisustamisesta erikseen kiinnostunut, ei siellä tule ravattua. Kaikki eivät harrasta kotimaan matkailuakaan. Jos joku kerran vuodessa käy suvun mökillä, ehkä silloin meneekin sinne sukulaisten kyydillä.