Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Oletko KM ollut koskaan lohduttamassa ihmistä joka on kuolemassa? (Kun olet siis jo itse ollut henkisesti herännyt.)

Olen ollut. Tai ei hän varsinaisesti lohdutusta kaivannut, koska oli saanut elää pitkään ikään ja miehensä jo kuoltua vuosia sitten oli jo ehtinyt kaivatakin pois yksinäisestä olemassaolosta täällä maan päällä. Läsnäolo kyllä kelpasi, koska on niin kovin harvoja, jotka pystyvät vain istumaan kuolevan seurana ilman, että oma kuolemanpelko tekee levottomaksi ja jotenkin välttämättömäksi yrittää ikään kuin ratkaista ongelma: eikö vielä olisi jotain lääketieteellistä hoitoa kokeiltavaksi, eikö sitten rukous jos ei lääketiede jne. 

Vierailija kirjoitti:

Onko usein niin, että aika pelokkaat ihmiset kuolevat äkillisesti? Itse olen ollut huomaavinani, että pelokkaat kuolevat usein sairauskohtaukseen.

Kyllä tämän maailman uskomuksissa tunnetaan yhteyksiä persoonallisuustyyppien ja todennäköisimpien kuolinsyiden välillä. Eli juurikin esim. stressiin ja pelkoon kovin altis persoonallisuustyyppi voi altistaa esim. sydän- tai aivotapahtumille joista on seurauksina äkkikuolema. Mutta ne on näitä tämän dualismin maailman uskomuksia, joista voi valita vapautua niin halutessaan. Ne sitovat vain niitä, jotka uskovat niihin.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu ihmisille, jotka tekevät itsemurhan?

Ei mitään sen ihmeellisempää kuin niillekään, jotka poistuvat ihmiselämän kokemuksestaan vasta kun on aivan pakko, kun keho tuhoutuu tai lopettaa toimintansa. On ollut kauhistuttava opetus, että joskus  on kristinuskossakin opetettu, että itsemurhaa seuraisi jonkinlainen tuonpuoleinen rangaistus. Että ensin elämä olisi liian helvetillistä kestettäväksi, mutta se olisikin vasta pientä alkusoittoa itse varsinaiselle helvetille, jonne päätyy tekonsa seurauksena. Asia ei onneksi ole näin.

Mistä sinä oikeasti tiedät mitä tuonpuoleisessa on? Sinun teoriasi on ihan yhtä todennäköisesti paikkansa pitävä kuin kristittyjen.

Kaipasin ennen konkreettisia todisteita tuonpuoleisesta ja muusta kunnes tajusin, ettei sellaisia ole. Mieli voi taikoa sinut uskomaan ihan mitä tahansa ja noi teidänkin jutut voi olla vaan teidän pääkumssä.

Olen ihan samaa mieltä tuosta, että ei teille minun teoriani ole sen kummempaa kuin muukaan aiheesta kirjoitettu ja puhuttu. Siksi olenkin usein sanonut, että en kauhean mielelläni vastaa tuollaisista asioista. Joskus vastaan lyhyesti, ja siitä voi olla joskus jollekin joka kokee jo sydämessään samoin, lohtua, mutta loppujen lopuksi ihmistä ei hyödytä kovinkaan paljon se, millaisia uskomuksia omaksuu ajattelevaan mieleensä tuonpuoleista koskien. Ne kaikki ovat vain ihmisajatuksia.

Suositankin siksi suoraa kokemista. "Tuonpuoleinen", ajan tuolla puolen oleva, on tosiasiassa tässä ja nyt koettavissa, eikä koettuaan tarvitse enää uskoa kenenkään muun samomisiin aiheesta. Tästä näkökulmasta kirjoitin hiljattain pari viestiä meditoivan etsijän tyypillisestä polusta, jolla itsen ajan ja paikan ulkopuolinen olemus oivalletaan ja vakuututaan omasta kokemuksesta siitä, että "tuonpuoleinen" on tässä ja nyt, ja se on oikeastaan hyvinkin arkinen asia, kunhan sen huomaa kaiken mielen hälyn alta.

Mutta eihän noihin omiin kokemuksiinkaan voi luottaa. Skitsofreniassa aivot saavat sinut näkemään vaikka mitä, joka on sinulle täysin todellista, mutta mitä muut eivät näe. Miten siis voisin ajatella, että se mitä koen on minkäänlainen totuus.

Sinä tai joku muu sanoi, että kristityt pääsevät taivaaseen, koska he itse uskovat siihen, mutta ajan kuluessa he alkavat epäilemään taivasta ja he pääsevät sieltä pois ja kehittyvät tms. Mutta ihan yhtälailla nuo omat kokemukset voivat olla joku saatanan tai vastaavan harha, joka johdattaa teidät pois kristuksen totuudesta.

Käytän tässä kristinuskon termejä, mutta tosi uskonto voi tietysti olla joku muukin vastaava.

Oma kokemus on kuitenkin kaikki mitä ihmisellä lopulta on. Kaikki minkä ihminen kokee, koetaan omana kokemuksena. Toki sitä omaa kokemusta voi vertailla "muiden" kokemukseen, ja asettaa useimpien ihmisten tapaan itselleen kriteerin, että ei ole hyvä poiketa liikaa siitä mitä muut uskoo, mutta mistä lopulta tiedät että niitä muita on edes olemassa. Sinulle he kuitenkin ovat aivoissa tulkittuja aistimuksia aistien välittämästä tiedosta, omia kokemuksia. Niin kuin on koko maailma. Sitten ihmiset vakuuttelevat itselleen, että kyllä on objektiivinen todellisuus, koska muutkin (tai ainakin täysjärkisenä pidetty enemmistö) kokee yhteneväisesti ja voidaan mitata ja tutkia objektiivisesti tätä todellisuutta. Mutta kaikki se tutkittu tieto ja muut ihmiset koetaan aina omana kokemuksena. Ja lopulta sillä ei ole niin kauheasti väliä mitä tästä asiasta uskoo, että onko ulkopuolista todellisuutta vai ei.

Siksi onkin hyvä tutkia paitsi kokemisen ja kokemuksen luonnetta, myös ja erityisesti sen tietoisuuden luonnetta, joka kokee kaiken. Kokemuksia tulee ja menee, eikä niillä ole lopulta kovinkaan paljoa merkitystä. Tietoisuus joka tiedostaa kaikki kokemukset on se, johon ainakin henkisen etsijän kannattaa kiinnittää huomiota, sen sijaan että etsisi oikeita käsityksiä Jumalasta tai taivaasta tai tuonpuoleisesta tai objektiivisen todellisuuden olemassaolosta tai olemattomuudesta tms.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu ihmisille, jotka tekevät itsemurhan?

Ei mitään sen ihmeellisempää kuin niillekään, jotka poistuvat ihmiselämän kokemuksestaan vasta kun on aivan pakko, kun keho tuhoutuu tai lopettaa toimintansa. On ollut kauhistuttava opetus, että joskus  on kristinuskossakin opetettu, että itsemurhaa seuraisi jonkinlainen tuonpuoleinen rangaistus. Että ensin elämä olisi liian helvetillistä kestettäväksi, mutta se olisikin vasta pientä alkusoittoa itse varsinaiselle helvetille, jonne päätyy tekonsa seurauksena. Asia ei onneksi ole näin.

Mistä sinä oikeasti tiedät mitä tuonpuoleisessa on? Sinun teoriasi on ihan yhtä todennäköisesti paikkansa pitävä kuin kristittyjen.

Kaipasin ennen konkreettisia todisteita tuonpuoleisesta ja muusta kunnes tajusin, ettei sellaisia ole. Mieli voi taikoa sinut uskomaan ihan mitä tahansa ja noi teidänkin jutut voi olla vaan teidän pääkumssä.

Olen ihan samaa mieltä tuosta, että ei teille minun teoriani ole sen kummempaa kuin muukaan aiheesta kirjoitettu ja puhuttu. Siksi olenkin usein sanonut, että en kauhean mielelläni vastaa tuollaisista asioista. Joskus vastaan lyhyesti, ja siitä voi olla joskus jollekin joka kokee jo sydämessään samoin, lohtua, mutta loppujen lopuksi ihmistä ei hyödytä kovinkaan paljon se, millaisia uskomuksia omaksuu ajattelevaan mieleensä tuonpuoleista koskien. Ne kaikki ovat vain ihmisajatuksia.

Suositankin siksi suoraa kokemista. "Tuonpuoleinen", ajan tuolla puolen oleva, on tosiasiassa tässä ja nyt koettavissa, eikä koettuaan tarvitse enää uskoa kenenkään muun samomisiin aiheesta. Tästä näkökulmasta kirjoitin hiljattain pari viestiä meditoivan etsijän tyypillisestä polusta, jolla itsen ajan ja paikan ulkopuolinen olemus oivalletaan ja vakuututaan omasta kokemuksesta siitä, että "tuonpuoleinen" on tässä ja nyt, ja se on oikeastaan hyvinkin arkinen asia, kunhan sen huomaa kaiken mielen hälyn alta.

Vierailija kirjoitti:

Onko totta, että ennen syntymää sielu valitsee pääpiirteet elämäänsä? Vanhemmat, syntymäpaikka, tuleva(t) aviopuoliso(t), lapset, lemmikit...?

Jossain määrin kyllä, sielulla on tavoitteensa elämän suhteen ja se valitsee olosuhteet, jotka mahdollistavat tavoitteen toteutumisen. Usein puhutaan että tavoite on kehittyminen kohti henkistä heräämistä, mutta ei se aina ole näin. Joskus hyvin raskaan olemassaolon jälkeen tavoite voi olla myös levätä ja elää yksinkertaista, helppoa elämää.