Kotikokki
Seuratut keskustelut
Kommentit
Modernan rokotukset:
- 1. rokotus ei oireita
- 2. rokotus lämpöä parina päivänä
- 3. rokotus lämpöä seuraavana päivänä sekä lihassärkyä ja rokotuskohdan punoitusta ja arkuutta.
Asuin lapsuuden maalla pienellä maatilalla, jossa oli koko ajan tekemistä kesät talvet. Me lapsetkin jouduimme osallistumaan kaikenlaisiin töihin. Kavereille ja harrastuksiin pääsi sitten, kun päivittäiset työt oli tehty.
Haaveilin aina lapsena muutosta kerrostaloon ja kaupunkiin.
Nuorena opiskelijana muutin läheiseen kaupunkiin kerrostaloon ja tapasin kaupunkilaispojan, joka on ollut aviomieheni vuosikymmeniä.
Ensimmäinen oma asuntomme oli kerrostalokaksio ja olin se tuntui heti meidän kodilta. Kaverit rakensivat omakotitaloja ja me olimme sitä mieltä, ettei se ole meidän juttumme.
Perhe kasvoi ja olosuhteiden pakosta muutimme rivitalokolmioon, jossa asui muitakin lapsiperheitä. Kun lasten koulun aloittaminen lähestyi, piti miettiä missä asumme jatkossa. Niin mekin sitten aloimme rakentaa omakotitaloa kehyskuntaan. Koti oli mieluisa ja itselle suunniteltu. Pihatöitä teimme ja meillä oli kaunis puutarha.
Kun sitten lapset lähtivät opiskelemaan ja talo oli liian suuri meille kahdelle, päätimme myydä sen ja muutimme kaupungin keskustan tuntumaan uudehkoon kerrostaloon kolmioon. Talossamme on hyvä äänieristys, joten saamme olla rauhassa. Parveke on iso ja saan kesällä hoitaa omaa parvekepuutarhaani. Asumiskustannukset ovat todella edulliset ja toisesta autosta olemme luopuneet.
Tiliotetta katsoessa huomaa, kuinka rahaa jää säästöön eläkepäivien varalle. Vapaa-ajalla olemme harrastaneet uusia juttuja ja nauttineet elostamme.
Meidän kotimme kerrostalossa on meille paras vaihtoehto.
Ymmärrän harmistuksen tunteesi. Itsekin olen pessyt poikani hikiset treenivaatteet ja tarkistanut taskut moneen kertaan, en vain huomannut povitaskua, jossa oli puhelin.
Nykyään en laita pyykkikoriin omia vaatteita, joiden pesussa pitää olla tarkkana. Sillä saatan itsekin konetta täyttäessä olla huolimaton, välillä on tumman pyykin seassa ollut uudet alusasut, jotka oli tarkoitus pestä käsin.