Kotikokki
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minä varhaiskasvatuksen opettajana en tunnista tilannetta arjesta, jossa ed.m. asiaa tulisi pohtia lasten kanssa.
Lapset ovat kautta aikojen leikkineet roolivaatteita, jolloin esim. poika on saattanut pukea hameen, koruja ja tyttö merirosvon vaatteita.
Nämä ovat asioita, joita pohditaan äidin ja isän kanssa eikä päiväkotiryhmässä. Meillä päiväkodissa on tyttöjä ja poikia nyt ja tulevaisuudessa.
Identtisillä kaksospojillani oli jo vauvasta alkaen omat vaatteet. Toisella siniset ja toisella vihreät, jotta heidät oli helpompi tunnistaa. Koskaan heillä ei ollut yhteisiä vaatteita. Kouluiässä he valitsivat itse omat vaatteensa.
Kolmetoista vuotiaita heillä oli jo omanlainen tapa pukeutua ja täysin erilainen. Heitä ei ole koskaan kutsuttu kakkosiksi ja toivettamme kunnioitettiin.
Nyt he ovat jo aikuisia. Hiusten malli ja pituus ovat erilaiset. Lisäksi tapa pukeutua on omaa tyyliä, toinen pukeutuu casualiin ja toinen pitää enemmän reikäfarkuista jne.
Toinen pukeutuu vieläkin paljon siniseen ja toinen mustaan, harmaaseen ja vihreään.
Mulla todettiin korona tällä viikolla virallisessa testissä. Oireet alkoivat jo viikonloppuna. Mulla kaikki maistuu todella voimakkaammin ja suussa sekä nielussa rakkoja, jotka vaikeuttavat ruokailua.
Eli makuaisti ei ole pois vaan voimistunut.
Elokuvissa söimme puoliksi miehen kanssa kaksi euron irtokarkkipussia. Pari dominokeksiä kahvin kanssa päivällisen jälkiruokana. Päivällinen itse tehdyt broilerpyörykät, bataattilohkot jogurttikastikkeen kera.
Mies lähti vielä punaviinin ostamaan illaksi.
Joo kyllä me nautitaan perjantaina työviikon jälkeen herkkuja. Ollaan jo pian eläkeiässä ja veriarvot ok molemmilla. Viikonloppuna sitten liikutaan herkut pois;)