KirkkoSisko

Hei ap.

Mietin lukiessani kirjoitustasi, että miten olisi mahdollista löytää voimakkaammat tunteet tässä suhteessasi? Tunnut uskovan, että ne ovat sinussa piilossa ja odottavat oikeaa kohdetta. Mutta entä, jos ne odottavatkin sinussa itsessäsi vapauttamista?  Minulle tuli heti myös mieleen parisuhdekurssi, joka lisäisi tätä tunnepuolen vuorovaikutusta. Googlaa esim.  Parisuhde katajan Sylikkäin -kurssi (tai heidän muut kurssit).

On mahdollista saada omaan suhteeseen aivan uudenlaista poweria. 

Mutta tietenkin ratkaisun teet viime kädessä sinä itse. Jos tuntuu, ettet voi elää tässä parisuhteessa, sinun on tehtävä omat valinnat. Mutta voisiko sittenkin vastaus piillä omassa tunnemaailmassasi? Mikä sinua on estänyt 'hullaantumasta' ja tuntemasta? Miten voisit saada sen  puolen itsessäsi irti ja eloon tässä ja nyt?

Mitä ajattelet tästä?

Hei ap.

Ymmärsin kirjoituksestasi, että sinulla on aiemminkin ollut paniikkikohtauksia. Oletko ollut asiasta lääkärillä? Jos et, kannustaisin sinua varaaman ajan. Paniikkihäiriötä voi hoitaa. Eräs tärkeä asia on oppia löytämään niitä pieniä keinoja, joilla voi hieman helpottaa oloaan kohtauksen iskiessä. Itseään voi esimerkiksi sivellä rauhoittavasti käsivarresta. Joitakuita auttaa keskittyminen johonkin mahdollisimman arkipäiväiseen asiaan, joka 'maadottaa' elämään kiinni, kuten vaikka ruokapakkausten tuoteselosteiden lukeminen, värikynien asettelu värijärjestykseen, laulaminen tms., eri ihmisillä tosi erilaiset keinot. Tärkeintä on, että kokee, että voi jollain lailla lisätä omaa turvan tunnetta ja vaikuttaa itseensä. Ajattelen, että olisi hyvä, jos voisit nyt soittaa jollekulle ja kertoa että voit huonosti. Lyhytkin rupattelu saattaa auttaa, saa aikaan tunteen, ettei ole aivan yksin.  Kun kohtaus on ohi, voit miettiä lääkärille ajan varaamista.

Hei ap.

En tiedä, oletko jo ratkaissut tilanteen jotenkin, mutta mieleeni tuli, että kyse on ehkä muusta kuin töihinpaluusta. Oletteko ihan juurta jaksaen selvittäneet, miksi mies ei tahtoisi sinun olevan töissä? Olet kertonut pitkistä viikonlopuista ja varmaan työpäivätkin loppuvat niin, että yhteisiä kesäiltoja olisi, eli et ole lähdössä koko kesäksi pois. Onko niin, että mies pelkää tai arastelee taaperon kanssa oloa liikaa? Jos, voiko hän saada jotain muuta tukea kesäpäiviksi esim. kavereilta tai sukulaisilta? tai  voitteko yhdessä miettiä, miten hankalista tilanteista selvitään (vaikkapa nyt päiväunille laitto, syöminen tms, mikä kenties mietityttää). Onko mies nyt hoitanut lasta vielä yhtään itsekseen esim. viikonlopun? Jos ei, voisiko sitä harjoitella varmuuden lisäämiseksi? Jos taas kyse ei ole vauvanhoidosta, vaan oikeasti yhteisen ajan vietosta, voitteko laatia kompromissin, aloittaisit työt vaikkapa viikkoa myöhemmin tms.

Pointtini ehkä on: keskustelkaa laajemmin, mistä kyse ja mitä kumpikin toivoo. Viime kädessä päätät yksin, mutta tilanne ei toki ole hyvä, jos lähdet töihin kovin riitaisesta asetelmasta. Ehkä keskustelu avaa villakoiran ydintä, jolloin sitä voi myös sitten käsitellä ja miettiä ratkaisuja.

hei ap,

Tilanteesi on varmasti monimutkainen. Kuitenkin kaikessa auttamisessa (kuten koko elämässä) on myös rajat. Jos koet auttaneesi yli rajojesi ja enemmän kuin voit, teet hallaa teille kummallekin. Et voi auttaa toisia jos laiminlyöt oman hyvinvointisi. Mikä auttaisi sinua laittamaan terveet rajat? Tarkoitus ei ole laittaa välejä poikki vaan nimenomaan löytää kohtuus. On myls syytä tiedostaa, miksi autat liikaa? Onko kyse omalta kohdaltasi riippuvuuskäyttäytymisestä tai esim. jonkin syyllisyyden takia toimimisesta? Näitä asioita miettiäksesi voit hakeutua keskusteluavun pariin. Jos lapsesi on ns normaali aikuinen eikä esim. pitkäaikaissairas tai vammainen, on sinun syytä myös tukea häntä terveeseen erillistymis- ja aikuistumisprosesssiin, jonka liiallinen auttaminen estää ja tukehduttaa. On teidän molempien etu, että asia pystytään rajaamaan järkeviin mittoihin

Hei ap,

kurja, että vointisi on tällä hetkellä huono.

Kirjoituksesi sai minut kysymään, millaista tukea sinulle tarjottiin kun sait sairauslomaa? Masennus harvoin paranee pelkästään passiivisesti töistä tai opiskelusta kotiin jättäytymällä. Masentunut tarvitsee tukea, usein sekä lääkken että keskusteluavun ja vertaistuen yhdistelmää. Mikäli syystä tai toisesta et saanut muuta kuin saikkua, kannustan sinua menemään uudestaan lääkärille ja pyytämään asiallista hoitoa sairauteesi.

Aloitekyvyttömyys ja saamattomuus on nimenomaan masennuksen oireita. Nyt tunnut syyttävän niistä itseäsi. Mutta syytöksen sijaan tarvitset tukea.  Masennuksesta voi parantua, joten tulevaisuutesi voi olla  hyvinkin toisenlainen saatuasi apua.