KirkkoSisko

Hei ap.

Kerrot, että tällä hetkellä voimat sekä työn että muunkin suhteen ovat lopussa. Tuollainen tuntemus on hälytysmerkki, joka kertoo, että tarvitset jotain muutosta elämääsi. Jos töissä oleminen on ylivoimaista, silloin on syytä harkita sairauslomaa tai lääkärin kanssa muuta keinoa, jolla saa voimia tasattua. Pitemmällä tähtäimellä kannattaa miettiä ylimalkaan elämäänsä: mistä saa voimia, virkeyttä ja vastapainoa ja toisaalta, mihin tahtoo panostaa. Voisiko pidemmällä tähtäimellä sinulle ollakin paras vaihtoehto esim. opiskella uusi ammatti? Sairausloman jatkaminen voisi vapauttaa mieltäsi ja ajatuksia suuntaamaan elämääsi uutta muutosta. Jos elämä on vain nippa nappa selviytymistä, voimia muutoksen toteuttamiseen ei ehkä ole. Siksi breikki nyt voisi olla paikallaan. Mitä tuumaat?

Hei ap. Kysymyksesi on mutkikas, ja lisään vähän mutkia koska kommentoin jotain yleisellä tasolla.

Jos unohdetaan taustat ja ajatellaan ainoastaan, että haluaa kieltäytyä jostain kutsusta, silloin on vain kerta kaikkiaan opeteltava sanomaan kohteliaasti, että kiitos kutsusta, mutta emme nyt pääse tulemaan. Pääsemisen syitä ei tarvitse sen kummemmin selittää, mutta yleiskohteliaisuussääntöihin kuuluu, että kutsuttuihin juhliin lähetetään sitten jokin tervehdys, mikäli ei pääse osallistumaan. Tervehdys voi olla vaikka onnittelukortti.

Mutta kun taustoja ei voi unohtaa, tarkastellaan niitä hetken. Ensin kerroit, ettette haluaisi osallistua, koska hekään eivät ole muistaneet teidän lastanne. Myöhemmin kirjoitat, että vieraillessa tulee ulkopuolinen olo, kun lapset eivät leiki keskenään. Minulle tulee tästä mieleen ainakin kaksi eri teemaa:

Toinen on, miten tuota ulkopuolusuttta saisi kurottua umpeen? Olisihan hyvä, että sukulaiset edes sietäisivät toisiaan ja olisivat tekemisissä ellei mitään ylivoimaista välirikkoa ole tapahtunut. Kannattaisiko sen puoleen siis mennä/kutsua teille/muu tapaaminen, että tuo ulkopuolisuus vähenisi ja serkuista voisi olla edes myöhemmin aitoja ihmissuhteita toisilleen?

Toinen väylä, mitä tuli mieleeni on vanha sanonta: Choose your fights.  Kannattaa valita tarkkaan, milloin lähtee taistelemaan jostain asiasta. Onko tämä kärjistämisen väärti? Vai olisiko tässä viisaampaa valita yleiset kohteliaisuussäännöt, vaikka nyt niin suurta lämpöä ei tuntisikaan. Priorisointi: mikä elämässä on tärkeää. Voisiko ajatella, että elämään nyt kuuluu pari tuntia silloin tällöin vierailua sukulaisten juhlissa, ilman sen kummempaa numeroa. Vai onko tämä sellainen teema, joka teidän on oikeasti puitava ja puhuttava läpi, vaikkakin siitä voi tulla 'taistelua'? Sitä ei voi muut tietää, itse tiedät. Mitä ajattelet näistä ajatuksenaluistani?

Hei ap.

Itsetuhoiset ajatukset ovat aina merkki siitä, että jokin sietokyvyssä on ylittynyt. Se kannattaa ottaa tosissaan. Kannustan sinua menemään lääkärille, vaikka oletkin ulkomailla, toivottavasti kieli- tai kulttuurimuuri ei estä kertomasta tuntemuksiasi.  Lääkäri voi miettiä kanssasi jaksamistasi tukevia vaihtoehtoja.

Ulkomaille muutto on aina stressitekijä, vaikka se olisi toivottukin. Kaikki muuttuu, ihmiset, tavat ja systeemit ovat vieraita. Yksinäisyys ja orpous ovat usein läsnä, kunnes saa uudet sosiaaliset kuviot kuntoon. Onko sinulle tarjolla vertaistukea, siis muita muuttaneita, joilla kenties on samoja ajatuksia?

Toivon sinulle, että saat tukea ja elämänhalusi ennalleen.

Sanoista:

sympatian  Sym- alku eli syn tarkoittaa 'yhdessä tuskan kokemista', eli sympatia on tavallaan siihen samaan tunteeseen 'hyppäämistä', symbioottisempaa tunnetta. Empatia-sanan alku taas tarkoittaa myötäkokemusta, jolloin pysyy itsenään, vaikka voikin kuulla ja nähdä  toisen tunnetilan ja voi ottaa sen vastaan, pysyy silti itse siitä erillisenä.

Hei ap. 

On mahdotonta vetää selvää rajaa siihen, mikä on normaalia myötätuntoa ja mikä taas rajatonta toisen 'nahkoihin' sukeltamista. Jos nämä toisia kohtaan tuntemasi tunteet häiritsevät omaa elämääsi tai rajoittavat jaksamistasi, voit halutessasi tutkia itseäsi tarkemmin tämän osalta. Mikä omassa elämänhistoriassasi kenties on muovannut sinua niin, että toisten tunteet ottavat liian voimakkaan vallan? Onko rajojesi yli kävelty, onko sinua kenties vedetty vastuuseen tilanteesta, josta et ole ollut vastuussa tms? Tämän tyyppisiä pohdintoja on hyvä käydä aina, jos tuntuu, että jokin tunnetila valtaa liikaa. Mistä se kertoo? Mikä tarina sen tunteen alkuperään kätkeytyy? 

Tuntemalla itsensä ja omat rajansa ja sisäistämällä, että kaikki ihmiset olemme erillisiä, vaikka tarvitsemmekin toisemme, oppii myös säätelemään toisten aiheuttamia tunnetulvia.

Myötätuntoa tarvitaan aina, niin itseä kuin toisia kohtaan.