KirkkoSisko

Osaatko neuvoa onko missään tukifoorumia raiskauksen kokeneille, mutta joilla ei ole enää akuuttia tilannetta päällä. Siis nimenomaisesti ryhmä vertaistukeen perustuen. Paljon löytyy nuorille ja sitten yleisesti mielenterveyteen liittyviä tukiryhmiä/foorumeita tai seksuaalista hyväksikäyttöä lapsina tai nuorina kokeneille, mutta meille vanhemmille patuille ja tädeille ei tunnu omaa ryhmää löytyvän.

Ensin tuli mieleen rikosuhripäivystyksen toiminta, mutta en nopeasti selaamalla heiltäkään löytänyt ryhmiä

Tässä kuitenkin tiedot

http://www.riku.fi/fi/palvelut/

Mielenterveysseuralla on hyviä ryhmiä, kaikenlaiseen henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen.

http://www.mielenterveysseura.fi/vertaistukiryhmat/traumaattisen_kriisi…

tässä oli ainakin lapsuudessaan seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille ryhmä. Voisit kysellä, koska järjestetään naisille vastaava.

Myös yksittäisissä seurakunnissa /seurakuntayhtymissä on ryhmiä, joissa voi käsitellä monenlaisia elämässä syntyneitä haavoja. Muun muassa bibliodraamassa voi olla merkittävää lohtua, sillä siinä käsitellään asioita draaman avulla ja monet ovat kokeneet sen hyvin hoitavaksi, olipa sitten mitä tahansa taustalla. Näitä ryhmiä voi olla monen nimisiä. Seuraa ihmeessä myös seurakuntasi ilmoituksia ja tiedotteita

Kaikkea hyvää sinulle toipumisessasi!

Pitäsikö rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttaja karkoittaa välkittömästi, esim raiskaaja?

minulla ei diakoniatyöntekijänä ole mitään sananvaltaa. Luotan tässä kohtaa normaaliin lainsäädäntöön, jossa on määritelty miten toimitaan. En edes tiedä tässä nyt suoralta kädeltä missä tilanteessa kukakin palautetaan tai karkotetaan maasta.

Maahanmuuttajien kokonaistilanne vaihtelee todella paljon. Joillekin palautus kotimaahan tietää varmaa kuolemaa. Monet maahanmuuttajat ovat myös kokeneet niin kovia, että psyyke ei ole kestänyt.

Tärkeintä olisi, että kotouttaminen hoidettaisiin niin hyvin, että henkinen hyvinvointi alkaisi palautua.

Lapsiperhe kyseessä, ei tukiverkkoja, tilit nollilla, ruokaa ei ole kaapeissa käytännössä lainkaan, seuraavan kerran rahaa tilillä 15.2. Sitä ennen ei mitään tietoa, kuinka perheen voisi ruokkia ja viikonloppu pelottaa, kun kouluruokaa ei lapset saa silloin.

Kuinka helposti/nopeasti diakoniatyöltä voisi saada apua tähän akuuttiin tilanteeseen? Taustalla on toki paljon muitakin ongelmia, mutta ensi kädessä ruuasta on nyt suurin huoli ja hätä.

Etsi netistä oman seurakuntasi diakoniatyön puhelinnumero ja soita heti joko diakoniapäivystykseen tai jollekin diakoniatyöntekijälle. Jos et löydä, voin etsiä tiedot sinulle.

Jokainen seurakunta päättää avustusmäärät itse, mutta ehkäpä nyrkkisääntönä on että ainakin kerran vuodessa (useimmissa muutaman kerran vuodessa) voi saada maksusitoumuksen ruokakauppaan suoraan vastaanotolta, mikäli diakoniatyöntekijä tuloselvityksen jälkeen näkee sen aiheelliseksi. Joissain seurakunnissa menee tiimin päätettäviksi. Saat varminta tietoa kun soitat oman seurakuntasi diakoniatyöhön suoraan, ei mene arvailuksi.

Pääsääntöisesti tuetaan siis vain ruoka-avulla, sillä toimeentulotuen pitäisi kattaa rahallinen perustarve. Suoraa rahaa ei seurakunnista saa.

Hätää kärsivää autetaan kuuluipa hän kirkkoon tai ei.

Varaa siis aika tai mene vastaanotolle mahdollisimman pian.

Riippuu vähän seurakunnasta. Vaihtelee jonkun verran työnkuvan vaatimuksen mukaan. Ja tietenkin ne vuosisidonnaiset palkanosat vaikuttavatg



Tässä sinulle, voit ladata tuosta linkistä palkkamäärät

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content2F79D2

On ihan selvä, että diakoniatyöntekijät, papit, nuorisotyöntekijät jne ovat tavallisia ihmisiä puutteineen ja vikoineen, joskin myös hyvine puolineen. Ihan samoin kuin vaikkapa ruotsinopettajat, sairaanhoitajat ja taksikuskitkin.



Jotenkin kirjoituksestasi sain sen olon, että olisit odottanut ja toivonut lämpimämpää ja hyväksyvämpää kohtelua heiltä, koska edustavat kuitenkin kirkkoa ja rakkauden sanomaa.



Mielestäni kirkon sanoman pitäisi nimenomaan olla, että uskaltaa myöntää heikkoutensa ja olla ihminen ihmiselle! Itse ainakin pyrin tähän. Olet ehkä kokenut että he jotenkin piiloutuvat ammattiroolinsa taakse, ehkä ikäänkuin saavat henkistä auktoriteettia siitä?? Ihmisiä kun ollaan, sitä ehkä pönkittää joskus itseään tarpeettomasti. Kuten helposti vaikka joku alkaa kertoa synnytyksestään, niin eikös toinen riennä kerskailemaan että ei toi vielä mitään mutta kuulkaapas miten minulle kävi. Sama ilmiö siinäkin taustalla: rehvastellaan kuka nyt sitten milläkin. Joku titteleillään , toinen tutkinnoillaan, kolmas synnytyksillään.



Toivon, ettet kuitenkaan vedä sitä johtopäätöstä, että ovat tympeitä tyyppejä SIKSI että ovat kirkon työntekijöitä.



Toivon, että saat kirkon tilaisuuksista ja henkilöistä avaramman ja mukavamman, sinua arvostavamman kuvan jatkossa!



Itse ainakin pyrin olemaan mahdollisimman aito niin siviilissä kuin töissäkin.