KirkkoSisko

ilahduttavan myönteisiä kokemuksia.



Lisääkin kuulisin mielelläni.

Aihe oikeasti mietityttää minua

jaksaisitko hiipiä kauppaan ostamaan kahvia ja kutsua tämän riitakumppanisi sovintokahveille?



Veikkaan, että aktiivisesta asenteesta, että edes yrittää itse vaikuttaa tilanteenseensa, on jotain apua. Mitäs itse arvelet?





ehdottaapi KirkkoSisko

On aina erityisen haavoittavaa, jos aikuiset vetävät lapset eroamisen tunnekuohuihin mukaan, ikään kuin kostamalla pettymyksensä lasten kautta. Se on väärin lapsia kohtaan ilman muuta, mutta tuhoaa myös lopulta tämän tekijän, koska näin hän ylläpitää vääränlaista riippuvuutta exäänsä eli tässä tapauksessa sinuun.



Koska lasten etu on tässä se kaikkein tärkein, ehdotan, että varaatte pikaisesti ajan perheneuvolaan, (tai edes lastenvalvojalle, joka tapaamissopimuksetkin laati) ja puhutte auki tilanteen. Lapsia ei saa käytää heittonappuloina, eikä saa perua lupauksiaan. Se näivertää lapsen luottamusta ja aikaansaa hylätyksi tulemisen tunteita.



Mutta sinunkin jaksamisesi on tärkeä asia.

Voisitko alkaa kartoittaa itsellesi tukiverkostoa? Ethän voi olla noin arvaamattoman ihmisen varassa, siis sinun vapaapäiväsi! Oletko miettinyt kaikki mahdollisuudet, kuka voisi joskus edes ottaa lapset, vaikka ei pystyisikään lennosta ottamaan isän viime hetkellä peruttua. Voisit ainakin niinä päivinä luottaa saavasi vapaata, jos tiedät jonkun vastuullisen ihmisen luvanneen lapsistasi huolehtia.



Jos on fakta (eli jos keneltäkään et todellakaan saa apua), että lapset ovat aina luonasi, sitten uuden suhteesi pitää sopeutua siihen, että tapaatte vain lasten läsnäollessa, jolloin kahdenkeskistä aikaa on vain pari tuntia lasten nukkumaan menon jälkeen. Jos hän ei tähän suostu, suhde varmaankin sitten päättyy.



Voimia ja toivon,e ttä saatte perheneuvola-ajan pian ja että isä ymmärtäisi vastuunsa ja tehtävänsä ja myös tärkeän paikkansa isänä. Viime kädessä hän tässä eniten menettää, jos menettää lastensa luottamuksen.



ystävällisin terveisin

kirkkosisko, diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

otitkin vaikean kysymyksen esille, kuten muutkin vastaajat ovat todenneet.

Mikä on tilanteelle ulkopuolisen ihmisen osuus ja vastuu, onkin kinkkinen pulma.

Uskottomuus (kuten myös esimerkiksi alkoholismi) on sellainen, että se kutoo ympärilleen mysö oheishenkilöitä. Uskottomuus ei ole siis kahden kauppa, eikä kolmenkaan, vaan se sotkee tavalla tai toisella suuremman verkoston elämän.



Itse ajattelen, että voisi olla reilua, että sanoisit minä-viestisesti tälle miehelle OMAN ongelmasi: että sinun on hyvin vaikea rooli tässä välikädessä kun tiedät, mutta joudut olemaan ei-tietävinään. Että se ei ole reilua sinuakaan kohtaan.

Ehkä sinun tilanteessa rohkaisisin miestä puhumaan vaimolle itse. Vaikka hän pyysikin sinua olemaan puuttumatta asioihin, se ei ole totuus, koska olet tahtomattasi jo kiedottu salasuhteen kudelmiin.





Kerroit vaimon käyvän terapeutilla. Voinemme myös luottaa, että terapiassa otetaan tämäkin vaihtoehto (että onko kyseessä uskottomuus) tavalla tai toisella käsittelyyn.

Kuitenkin jos vaimo saa tietää sinun tietäneen asiasta ja olleen kertomatta, voin kuvitella, että se haavoittaa ystävyyttänne joka tapauksessa.



En tiedä voiko tällaisissa tarinoissa koskaan olla muita kuin häviäjiä. Surullinen olo tästä tulee, ihan kaikkien kannalta.





terveisin KirkkoSisko

hyvän neuvon, jota minäkin peesaan. Mitä jos todellakin vain lepäisit, etkä ottaisi viikonlopulle mitään tavoitteita.

Ihmiselle tekee hyvää niin sanottu pyjamapäivä. Voihan olla, että levossa sitten pulpahtaakin mieleen joku idea. Mutta jos sallisit itsellesi sen, että vain olet, etkä pyri mihinkään. Kun kerrankin voit, kuuntelisit omaa oloasi ja sallisit hiljaisuuden puhutella. Miltä kuulostaa?



terveisin irkkosisko