KirkkoSisko

olen itse kyllä varsin eri mieltä kristinuskon ihmiskuvasta.



Mielestäni ev.lut kirkon ihmiskuva korostaa jokaisen ihmisarvoa, kaikesta löytyvää toivoa, armollisuutta, lähimmäisenrakkautta ja epätäydellisyyden ja rikkinäisyyden hyväksymistä osana elämää.



Ehkä tuo kuva mistä puhuit, ei ole kristinuskosta vaan enemmänkin jokin myytti.

Kristinuskon mukaan jokainen ihminen on Jumalaan verrattuna "samalla viivalla": kaikki ovat Jumalalle rakkaita lapsia. Kukaan ei voi ansaita hyvyydellään armoa, vaan Jumala antaa sen ilmaiseksi.



Toivon, että saat kokea lämpimämmän ja lempeämmän kuvan kristinuskosta.



Valoa ja iloa kevääseesi!



terveisin diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

Haluaisin rohkaista sinua ennen kaikkea hyväksymään itsesi paremmin. Opettele puhumaan itsestäsi toisella lailla kuin mollaamaan itseäsi sosiaalisesti kömpelöksi.

Uskon, että hyvä suhde itseen heijastuu aika luontevasti myös hyvänä suhteena toiseen.



Sanoihan jopa Jeesus: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Aloita ensin kohtelemalla itseäsi hienostuneemmin. Hyvin pitkälti todellakin sosiaalisen kommunikoinnin peruste on tietynlainen lähimmäisenrakkaus, toisen kunnioittaminen, toisen kohteleminen kuten tahtoisi itseä kohdeltavan.



Käytännön vinkkeihin on jo ehdotettujen käytösoppaiden lisäksi kurssit. Monissa työväenopistoissakin on ollut kursseja vaikkapa juhlien ja pöytätapojen opiskelusta.



Mutta kaiken takana on asenne.

Muistathan, että aina työpaikankin vaihtoon (kuten muihinkin muutoksiin elämässä) liittyy myös jonkinasteista surutyötä. Olet nauttinut edellisessä paikassasi yhteenkuuluvuuden tunteesta, mikä nyt on loppunut. Mielessäsi varmaan kaipaat juuri tuota me-henkeä, joka teillä oli.



Kun olet jotenkin työstänyt luopumisen pois, ehkä vertailu lakkaa ja pääset ikään kuin uudelta tasolta luomaan suhteita työtovereihisi. Suomalaiset usein lämpiävät hitaasti.Kun tunnet olevasi valmis, kutsu rohkeasti joku mukaasi kahvitauolle ja ala tutustua pikkuhiljalleen.

Voihan olla, että joka työpaikassa ei sosiaalista kanssakäymistä synnykään. Mutta nyt on liian aikaista tehdä siitä vielä johtopäätöksiä.



Tee aloite, tai lähde toisten lieviinkin aloitteisiin mukaan. Muut saattavat ujostella sinua, jopa pelätäkin, kuten uutta ihmistä helposti vierastetaan.

Äkillinen muutos toisen käyttäytymisessä herättää aina kysymyksiä, ja tietynlainen vetäytyminen turvattomuuttakin. Kerroit olevasikin ahdistunut.



sait joltakulta jo vinkin ottaa asia puheeksi, mutta sanoit, että miehesi kiistää minkään olevan vialla.



Haluaisin muistuttaa, että on uskomattoman suuri ero siinä, mITEN asioita otetaan puheeksi.

Hyvin usein ihminen "sortuu" sinä-viesteihin. "Sä oot jotenkin kummallinen" "sä varmaan salaat multa jotain" "etkö sä enää rakasta mua" jne.



Kuitenkin on todettu, että rakentavan dialogin syntyä edistää minäviestit.

"Minä olen kokenut itseni vähän yksinäiseksi viime aikoina" "Kaipaan sun läheisyyttäsi" "tuntuisi hyvältä, jos ottaisit syliin" "Toivoisin, että..." - tämäntyyppiset aloitukset eivät ikäänkuin lukitse toista osapuolta puolustusasemiin, koska et puhu hänestä ja "tiedä" hänen puolestaan asioita, vaan puhut vain itsestäsi ja omista totuuksistasi.



Suosittelen lämpimästi, että otat asian uudelleen puheeksi, mahdollisimman minäviestisesti. Kerro toiveistasi, peloistasi, tarpeistasi jne. Mutta muista myös kuunnella hiljaa ja keskeyttämättä kun hän puhuu.

Niin paljon neuvotaan puhumaan. Se on tärkeää, mutta parisuhteen kaikkein tärkein taito on kuunnella ja todella kuulla toista.





Suotuisia keskusteluja toivottaen

diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

- ajattelen, että siinä voi jotain hyvääkin piillä. Mun on hyvin vaikea kuvitella, että olisi totuus, että joku ihminen on täysin vailla kateutta. Mutta on selvää, että toisilla se aktivoituu helpommin tai on raskaampana painolastina elämässä. Se hyvä, mikä kateudesta puhumisessa voi olla, on se, että oppii tuntemaan paremmin omia tavoitteitaan elämässä.

Kun jollain on se, joka kateuden herättää, saa tiedostamaan sen, mikä itseltä puuttuu.



Toinen kysymys sitten on, mitä voi itse tehdä sen puuttumansa ja tavoittelemansa asian eteen.



Mutta kuinka paljon siinä on sitä mukana, että tosiaan uskoo toisten elämän olevan vastuksettomampaa ja ylimalkaan jotenkin mutkattomampaa? tämä "ruoho vihreämpää aidan toisella puolella" -efekti.

Joka tapauksessa jokaisella on "ristinsä". Kulunut toteamus, mutta totta: kaikkea ei voi saada. Jos saisitkin unelmavartalon, oletko valmis maksamaan siitä sen rääkin, mitä sen aikaansaaminen vaatii? Vai arvostatko sittenkin enemmän leppoisia kotisohvailtoja?



Hyvä, jos kateus saa pohtimaan elämän arvoja.

Huonoa, jos kateus vie kiitollisuuden ja tyytyväisyyden omasta elämästä.



Pohdiskelee Kirkkosisko, joka aina itsensäkin yllättää tämänkin aiheen vatuloinnista.