KirkkoSisko

Sukulaisiaan ei voi valita, eikä sukulaisuus todellakaan takaa että synkkaa elämäntavat.

Joten, kun kuitenkin joudutaan (=SAADAAN :on viime kädessä ihmiselle tosi suuri rikkaus olla tekemisssä ihan erilaistenkin ihmisten kanssa kuin mitä itse on!) olemaan tekemisissä, niin ei ehkä kannatakaan panostaa keskusteluun, noilla tiedoilla mitä kerroit.



Mitäs, jos rupeaisitte enimmäkseen vain keksimään jotain toiminnallista, kun tapaatte? Älkää juuri puhuko lifestylestä, vaan pelatkaa vaikka lautapelejä, wiitä, jos teillä on lapsia, niin levittäkää vaikka vanha lakana esille ja kuvioikaa sitä sormiväreillä yhdessä. Tai pidätte munkinpaistotalkoot tai värkkäätte pizzat yhdessä. Tai vaikka pienimuotoinen geokätköily lähipuistikossa??

Pointtini on, ettei kannata pettyä joka kerran, vaan luoda sellaiset puitteet, jotka oikeasti yhdistävät edes sen vierailun ajan! Ja joista saattaa jäädä kivoja muistoja.



Miltä kuulostaa?

inhoan kiireisiä aamuja ja myöhästymisen tunnetta.

Siksi varaan mahdollisimman paljon aamuisin aikaa.

Herään usein noin 1,5 tuntia ennen lähtöä.



Lapselle laitan aamupalan, tarkistan tarvikkeet, vaatteet, rasvaan, hoidan aamulääkityksen. Tähän kaikkeen varaan vähintään puoli tuntia.

Itselleni en erikseen varaa aikaa, vaan ehdin pukea siinä patistelujen lomassa :)

Usein tsekkaan kotona sähköpostit ja kalenterin vielä ennen lähtöä.



hei vaan ja tsemppiä kaikille meille aikataulujen seassa sinnitteleville!

Kaikki kaipuut mitä tähän tuli kirjattua, kertovat monenlaisesta kipuilusta, miten saa ajan riittämään ja tärkeimmän elämässä toteutumaan. Oleellisia ja perustarpeisiin liittyviä.

Omalta puoleltani toivon perheisiinne yhteyden kokemusta, rakkautta, iloa!

ja myöskin Luojan varjelusta.

Minua ei luoja varjellut. Ilo on säpäleinä. Kumppanuus ja yhteyden kokemus jatkuu, mutta lisättynä sellaisella taakalla, joka on aivan liian suuri kannettavakseni. Perheemme kannettavaksi. Jatkamme yhdessä, toisiamme tukien, mutta se elämä, jota elimme on rikkunut. Sellaista maailmaa ei meille enää ole, jossa yhteisen ajan riittämättömyys tai keskustelemattomuus olisi ongelma. Tätä ei voi ymmärtää se, jonka suurin harmi on, ettei ole aikaa, rahaa tai että mies ei kehu tai osallistu kotitöihin.

On arkea ja "arkea". Olisi ihana maailma, jos kaikki voisivat olla huolissaan vain pienistä asioista.

että olet saanut kannettavaksesi liian kohtuuttomalta tuntuvan taakan.

Oletko hakenut keskusteluapua?

Oli murheesi mikä tahansa, uskon, että sen jakaminen keventää edes hiukan.

Onneksi pystytte jatkamaan yhdessä ja tukemaan toisianne, vaikka jotain suurta on mennytkin rikki.

On totta, että kaikki eivät joudu yhtä rankkojen tilanteiden eteen. Kuten sanoit, kunpa voisi huolehtia vain kotitöistä tai muista pinta-asioista. Elämä ei kuitenkaan ole sellaista. Moni ihminen joutuu elämässään jossain vaiheessa jonkun sellaisen eteen, joka ravistelee kaiken entisen pois paikoiltaan. Ja sitten on kysymys, mikä jää, mikä on tärkeintä?

Varjelusta ei ole se, että välttyy pahalta. Vaan, että välttyy menemästä sen pahan ehdoilla. Tätä uskoa kirkkokin on omalta osaltaan tukemassa. että rakkaudella ja hyvällä on se viimeinen sana. Se ei ole ei.

Kaikki kaipuut mitä tähän tuli kirjattua, kertovat monenlaisesta kipuilusta, miten saa ajan riittämään ja tärkeimmän elämässä toteutumaan. Oleellisia ja perustarpeisiin liittyviä.



Omalta puoleltani toivon perheisiinne yhteyden kokemusta, rakkautta, iloa!

ja myöskin Luojan varjelusta.

Äiti-tytär -suhde on usein eräs elämän kimuranteimmista suhteista. Ja kuten kerroit, ei se muutu välttämättä edes silloin, kun tyttärestä tulee äiti.



Mutta tässäkin muistutan monessa paikassa ilmennyttä sanaa RAJA. Sinun ei tarvitse, etkä saa sietää suoranaista solvausta tai loukkausta.

Joskus on vaikea mieltää, mikä on tavallista elämään kuuluvaa riitelyä ja mikä solvaamista. Noin nyrkkisääntönä minulle tulee mieleen, että normaali riita on sellaista, missä molemmille yhteisessä asiassa tasa-arvoisesti riidellään - otetaan nyt vaikka esimerkki, jossa toinen tahtoo mennä viikonloppuna mökille ja toinen taas olla kotona. Tässä on yhteinen teema (mitä tehdään viikonloppuna) ja molemmilla on yhtäläinen, tasaveroinen oikeus puhua. Puhutaan mökistä tai kodista, mutta ei satuteta toisen persoonaa!

Mutta loukkaus on sellainen, jossa toinen henkilö hyökkää, loukkaa, astuu kunnioituksen reviirin yli ja siten kajoaa persoonaan. Näitä rajanylityksiä ei tule sallia.



Et oikein kertonut, miten olet asiaa äitisi kanssa elämän varrella käsitellyt.

Ehdotan, että seuraavan kerran kun hän sanoo sinulle jotain, joka loukkaa sinua, sanot sen ihan selkeästi. Äiti, tuo pahoitti mieleni ja loukkasi. En salli, että puhut minulle tuohon sävyyn.

Mitä luulet, että siitä seuraisi? Jos et ole niin koskaan tehnyt, arvelen, että äitisi menee tolaltaan ja suuttuu. Mutta samalla hän tajuaa, ettei voikaan kohdella sinua enää miten tahansa. Sinä puolustat itseäsi ja nykyistä perhettäsi.

Rakkauden vuoro on alkaa oikeastaan vasta sitten, kun kumpikin kunnioittaa toistaan, eikö niin? Rakkaus ei saa olla mielivaltaista, vaan siihen pitää voida luottaa.

Miltä kuulostaa?





terveisin diakoni Meiju

Vantaan seurakunnat