KirkkoSisko

ja sitten väsyneenä ei enää toimi toisen eikä itsenkään suojelu pahoilta sanoilta.

Hakekaa apua! Mies ei tietenkään saa loukata eikä solvata, mutta ennen kaikkea tuo väsymyksen kierre on saatava ensin loppumaan. Sitten kun olette vähän edes voimissanne, hakeutukaa vaikka pariviestinnän kurssille. Esim. http://katajary.fi/pariskunnille/vuorovaikutustaidot-parisuhteessa mutta ette jaksa, jollette ensin saa keinolla millä tahansa levättyä vähän. Nyt verkostot apuun, kummit ja mummit ja teille edes yksi yö vaan lepoa kotona.



Rakkauden käsitettä ei voi arvioida jos on todellisessa uupumisen tilassa. Ei pidä sekoittaa romanttisen rakkauden kliseetä siihen kun painitaan haastavien lasten kanssa ylivoimaisen väsyneinä.



diakoni Meiju

Tikkurilans eurakunta

Vantaan seurakunnat

vaikka en kannatakaan liian kalliiden joululahjojen ostamista, mutta että voisitko mahdollisesti myydä vaikka Facebookin kirpparin tai huutonetin kautta jotain, jotta saisit tuon, jos sinusta tuntuu, että ostat vain yhden lahjan ja sen tulisi sitten olla juuri se täsmä toive. Toinen mikä mieleeni tuli, että voisko sukulaisilta/kummeilta kerätä kimppalahjan, mutta se riippuu ihan siitä, millaisia tapoja perheillänne on.



Hieman ot, mutta kerron: monilla paikkakunnilla toimii seurakunnissa myös Joulupuu-keräys jossa voi olla lahjatoiveen jättäjänä tai lahjan antajana. Summat eivät tosin ole tuota luokkaa ollenkaan, viime vuonna oli n 20€ lahjatoive.

Vantaalta löytyy linkistä www.rakennajoulupuu.fi,(tosin vielä meneillään ns Sukkana jouluun -kudontakampanja, mutta joulupuu tulee adventtina samassa linkissä), mutta kyselkää omista diakoniatoimistoistanne ymäpäri maata jos joko tarvitsette lahjaa lapsellenne tai haluatte lahjottaa.





diakoni Meiju

Vantaan seurakunnat

Uskottomuus on niitä kriisejä, joista on hyvin vaikea selviytyä jatkamaan siten että luottamus korjaantuu. Suosittelisin tarinanne luettuanne ammattiavun puoleen kääntymistä. Seurakunnilla on perheasiain neuvottelukeskuksia

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…

mutta koska ne ovat ilmaisia, niissä on aika pitkät jonot joillain paikkakunnilla.



Toinen vaihtoehto on yksityiset perheterapeutit, jotka siis maksavat. Niitä voi kysellä esimerkiksi tästä:

http://katajary.fi/pariskunnille/terapiapalvelut mutta toki muitakin tahoja on monilla paikkakunnilla.



Uskottomuuskriisiin johtaneet syyt tulee selvitellä ja luottamus rakentaa tiili tiileltä uudelleen, kuten talonnekin rakennatte. Se on kuitenkin vielä paljon työläämpäää, koska ihmisen mieli haavoittuu hyljätyksi tai jätetyksi tulemisen kokemuksissa usein pitkäksi aikaa. On kuin rakentaisit talon rikottujen tiilten murenista kokoamalla.



On kuitenkin mahdollista rakentaa uusi liitto uskottomuudenkin jälkeen, uusi siis siinä mielessä, että jotain on perustavasti muututtava, jotta jatko kantaa. Se vaatii usein kipeääkin työskentelyä, mutta monet siitä selvinneet ovat uitenkin hyvillään, etteivät eronneet.





terveisin diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat.

Tunnetko olosi yksinäiseksi, ulkopuolelle jätetyksi (esim. työtovereista)?

Mitä kaipaat elämääsi?

Minkä pitäisi muuttua, että saisit sen entisen touhuminäsi takaisin?

Vai väsyitkö touhuamiseen ja käyt nyt vaan hitaammilla kierroksilla?

Oletko pettynyt vauvan kanssa elämiseen, tai siis mitä odotit vauva-ajalta?

Miten koet itsesi?





Näitä voit mielessäsi pohtia ja ehkä multa jäi jokin ihan oleellinen kysymys kysymättäkin.

Mutta miltä nää kysymykset kuulosti, menikö ihan huti vai olisiko jossain jotain 'punaista lankaa'?



diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Ensin elämän perustuksia järisytti elämäni ihmisen löytyminen, yllätysraskaus (mun piti olla mahdotonta saada lapsia), henkeä uhkaava raskaus, henkeä uhkaava komplikaatio ja kun vauva oli pari kuukautta, niin lapsen isä jätti meidät.

Näistä on tullut selvittyä, en nyt sanoisi hyvin, mutta henkiin jäin. Tällä hetkellä, kun erosta on kulunut aikaa puolitoista vuotta, olen suunnilleen kuivilla. Yhteen aikaan en uskonut, että selviän hengissa, olin niin masentunut että mietin tosissani itsemurhaa. Lupasin itselleni, että jos vuoden päästä vielä tuntuu yhtä pahalta, saan lopettaa kärsimyksen. No, ei tuntunut.

Ihan viimeajan selviutymistarina on ollut koulun aloittaminen ja siellä pärjääminen! Olen tehnyt todella kovasti töitä ja olen todella ylpeä itsestäni, että olen pärjännyt taas koulussa vaikka mulla oli monen vuoden tauko :) Opiskelen vielä aika vaikeaa alaa.

että vaikeuksissasi kuitenki elämä kantoi sen verran, ettet tehnyt itsemurhaa. Tuo kertomasi tuotti kuitenkin minulle sen tunteen, että olisit tarvinnut silloin paljon enemmän apua ja tukea. Onnea opiskelujen suhteen! Kuitenkin jatkossa, mikäli sinulle tulee itsetuhoisia fiiliksiä, hae niihin apua! Toivon tietenkin ettei tule. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi! Olet varsinainen selviytyjä!