KirkkoSisko

Ensin elämän perustuksia järisytti elämäni ihmisen löytyminen, yllätysraskaus (mun piti olla mahdotonta saada lapsia), henkeä uhkaava raskaus, henkeä uhkaava komplikaatio ja kun vauva oli pari kuukautta, niin lapsen isä jätti meidät.

Näistä on tullut selvittyä, en nyt sanoisi hyvin, mutta henkiin jäin. Tällä hetkellä, kun erosta on kulunut aikaa puolitoista vuotta, olen suunnilleen kuivilla. Yhteen aikaan en uskonut, että selviän hengissa, olin niin masentunut että mietin tosissani itsemurhaa. Lupasin itselleni, että jos vuoden päästä vielä tuntuu yhtä pahalta, saan lopettaa kärsimyksen. No, ei tuntunut.

Ihan viimeajan selviutymistarina on ollut koulun aloittaminen ja siellä pärjääminen! Olen tehnyt todella kovasti töitä ja olen todella ylpeä itsestäni, että olen pärjännyt taas koulussa vaikka mulla oli monen vuoden tauko :) Opiskelen vielä aika vaikeaa alaa.

että vaikeuksissasi kuitenki elämä kantoi sen verran, ettet tehnyt itsemurhaa. Tuo kertomasi tuotti kuitenkin minulle sen tunteen, että olisit tarvinnut silloin paljon enemmän apua ja tukea. Onnea opiskelujen suhteen! Kuitenkin jatkossa, mikäli sinulle tulee itsetuhoisia fiiliksiä, hae niihin apua! Toivon tietenkin ettei tule. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi! Olet varsinainen selviytyjä!

Ihanaa että olet siinä kirjoittamassa, etkä esimerkiksi ole nujertunut taakan alla totaalisesti!

Mitä kaikkea voisitkaan muille opettaa selviytymisestä!

Minäkin toivon, että koettelemuksesi ovat ohitse ja toivon että olet saanut/saat jatkossakin tukea lähipiiristäsi tuon kaiken kestämiseen. Toivon myös, että toiseen vaakakuppiin tulee sitten kaikkea kevyttä iloa ja nautintoa tuota koettua raskasta tasaamaan!

monesta mankelista, näitä pidän pahimpina:

oma koulukiusaaminen jota jatkui 9 v

äidin sairastuminen ja kuolema

isän dementoituminen

siskon aivoverenvuoto

lähiomaisen vakava masennus

kahden tädin vakava sairaus

veljen vaikea kehitysvammaisuus

oman lapsen sairausepäily

itsellä on ollut yhtä ja toista oiretta, jotka toistaiseksi ovat onneksi olleet suht vaarattomia, toivottavasti jatkuu näin

näihin kaikkiin olen joutunut 100-prosenttisesti osallistumaan

taidan olla tänä päivänä aika kova luu, mutta toivoisin että nyt tulisi jatkossa vähän hiljaisempaa näiden sairauksien suhteen... tällä hetkellä on vielä akuuttina isän ja tätien sekä tietty veljen tilanne

tähän lisäksi oma pätkätyöläisyys, ei lomia, aina vain pitää jaksaa ja jaksaa

Mun kokemus on osoittanut, että eron viiltävät sirpaleet hioutuvat vähemmän satuttviksi tulevaisuutta ajatellen, jos eroa työstää tietoisesti. Käydessään läpi sen kipeän polun lopulta voi vapautua vihasta ja pettymyksestä.



Muun muassa perheasiain neuvottelukeskuksista voi hakea apua jos tuntuu että tarvitsee tukea erotyöskentelylle. Monin paikoin järjestetään myös eroryhmiä. Vertaistuki on tässäkin voimaa. Niistäkin saat tietoa kyselemällä alla olevan linkin kautta





http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…



Myös yksityisiä pariterapeutteja on mm. www.katajary.fi kautta.



Terveisin diakoni meiju

tikkurilan seurakunta

vantaan seurakunnat

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että olen toipunut.

sinä jos kuka tiedät, miten hirveän iso asia on päästä vapaaksi riippuvuudesta. olet saanut elämän takaisin itsellesi. Iloitsen kanssasi!

on Jumalan suurta armoa että selviää ponnistuksista ja koettelemuksista. Nöyräksi ja pieneksi saa tulla ja Luojaansa kiittää kun huomaa että taas on päivän matkan varjeltu ja kannettu. Jumala on ihmeellinen!

ja on upeaa, että voit kokea Taivaan Isän varjelevana etkä rankaisevana! Sitä toivotan sulle edelleenkin!