KirkkoSisko

Uskon ammattini ja elämänkokemukseni pohjalta, että jotkut kysymykset ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin vastaukset: tai että sama kysymys elää eri elämäntilanteissa ja vastaukstekin ovat erilaisia eri aikoina.



Minä kannustaisin kysymään vain lisää. Miksi, mitä, millä tavalla.

Esimerkiksi: miksi vaadit itseäsi pääsemään siitä yli tiettyyn aikaan mennessä? Miksi pettäminen sattui sinuun niin paljon? Mitä olisit toivonut? mikä olisi voinut mennä paremmin pettämisen ilmi tultua, mitä puolison olisi pitänyt sanoa jne? Mistä tietäisit, että olet päässyt yli? Millaiseksi koet itsesi? Otatko ylivastuuta miehesi teosta? Mitä toivot, että kokisit elämässä ja itsesi esim. vuoden kuluttua?





"Kysy itseltäsi ihminen, kysele vielä kun olet kyselemisestä uupunut. Elämä vastaa kyllä kun maltat odottaa" kirjoittaa Helena Anhava ja minä lisään:

älä kadota kysymyksiäsi.

Mutta kuuntele millaisia erilaisia vastauksia niihin voikaan löytyä näkökulmia vaihtamalla.

näennäisyydelle ja falskiudelle. Sitä jos käsillä olevaa puheenaihetta ei vaan oteta puheeksi vaan kierrellään ja kaarrellaan.



Sen sijaan rakastan kyllä tuommoista höpöttämistä ventovieraidenkin kanssa, kuten sinun herkullinen lihatiskiesimerkkisi. Minusta taas se ei ole näennäistä tai feilua, vaan reilua :)

Ehkä se pointti ei ole siinä, mistä puhutaan, vaan miten aidosti siinä keskustelussa (koskipa se sitten säätä-lihalajikkeita-traumoja-aatteita) voi olla omana itsenään, ilman miellyttämisen painetta joka jotenkin käskisi kieltämään itsensä.



Kohteliaisuus on kumminkin eri kuin itsensä vääristely.

eli tämä siis oli minun avaus

myös vanhat karjalaiset (niinhän?) kutsumanimet Ämmi ja Äijö ovat jotenkin tosi hellyyttävät, mutta en ole kuullut kenenkään siten kutsuvan.

Onko kukaan kuullut?

Lukematta tätä panin juuri avauksen isovanhempien kutsumanimestä!