KirkkoSisko

että on tavallista, että joutuu tinkimään toiveistaan. Harvalla on varaa toteuttaa kaikki asuntotoiveet tai ainakaan ottaa siitä koituvia seuraamuksia vastuulleen, kuten vaikka tosi tiukka talous ison lainan takia.



Priorisointi tuntuu olevan tänään lempisanani, mutta taas tarjoan sitä. Miettikää, millaista elämää juuri te haluatte. Onko teille tärkeintä että kodissa on tilaa, vai esim. päästä mahdollisimman alhaisiin asuinkustannuksiin, alue, liikkuminen vai mikä. Koettakaa olla miettimättä asiaa 'mitä muut ajattelevat'- kantilta vaan nimenomaan pohtikaa millainen elämä tyydyttää teitä.



Vaikeissa valinnoissa usein auttaa se, jos on mahdollisuus ajatella, että ei tarvitse päättää heti vaan vasta kun on riittävän valmis tekemään päätöksen. Toisaalta liian valmiuden odottaminenkaan ei ole hyväksi: asioilla on aina sekä hyvät että huonot puolet ja tuskin kumpikaan teidänkään ratkaisuistanne on pelkästään hyvä tai huono

tosin tää on omani, mutta voin antaa sulle siitä aimo lohkareen. Ota koppi, on aika painava mutta lämmin :)

Ymmärrän, että olet pettynyt, kun jatkuvasti elämä on sinnittelyä. Sitä jotenkin mielellään ajattelisi, että vastoinkäymisissä olisi jokin "maksukatto" jonka yli ei enää uusia tule. Mutta elämässä kun ei pelaa mikään sellainen sääntö. Tulee uusia tilanteita, ja voi tulla uusia vastoinkäymisiä entisten päälle.



Mutta myös tulee uusia ratkaisu. ja selviytymiskeinoja. Olette selvinneet jo monesta mutkasta. Älä ajattele niin, että kun tämä nyt tapahtui niin millään ei ole mitään väliä eikä kannata taistella. Vaan, että nyt tuli tämä tilanne ja keskitä voimavarasi tästä selviytymiseen.



Myös diakoniatyöntekijän kanssas voi jutella raskaista elämäntilanteista luottamuksellisesti.

laitan tähän joitain kysymyksiä, joihin voit halutessasi mielessäsi vastata, josko ne veisivät asian alkulähteille ja voisit miettiä, miten tarvitsisit/loisit muutosta elämääsi.



Milloin tämä alkoi? Mitä sitä ennen tapahtui?



Onko tässä jotain tuttua, jotain vaikka ei olisi samanlaista kuin ennen, jotain samaa sävyä? Mistä silloin oli kyse? Miten siitä selvisit?



Miten hyvin osaat arkielämässä ilmaista itseäsi ja kertoa tunteistasi, tarpeistasi esimerkiksi parisuhteessa tai muissa ihmissuhteissa. Pelkäätkö ilmaista itseäsi ja tunteitasi? jos, mitä pelkäät?



Mitä tarvitsisit, että elämässä muukin innostaisi kuin juokseminen? oletko joutunut luopumaan jostain itsellesi merkittävästä?



Mitä juokseminen on sinulle ennen tätä elämäntilannetta merkinnyt? Voiko jokin siinä olla symbolistisesti pakoa? Tunnetko tarvetta paeta jotain? Pelkäätkö jotain?





Paljon muutakin on, jota voit kysyä itseltäsi.

Epämääräiset, kaikenkattavat tunnetilat usein ovat hälytysmerkkejä. Kun ahdistus saadaan haarukoitua selvemmäksi, se myös helpottaa koska siihen voidaan tarttua. Kysymys on siitä, minkä tarvitsee muuttua ja mihin suuntaan ja miten voit muutosta itse saada aikaan.

mitä sinä juuri tässä yhteydessä tarkoitat tällä laveasti ymmärrettävällä 'toivo'-sanalla. Tarkoitatko nimenomaan akateemista/koulutusta vastaavaa työpaikkaa, vaan yleisesti ottaen unelmia? Tietenkään realiteettien hyväksymisessä ei ole mitään pahaa. Mutta esimerkiksi masentunut luulee omia masennuksen tunteitaan realiteetiksi, ikään kuin nakuttaa kohtalonsa naulat kiinni. Karrikoin nyt tässä keksityn esimerkin. Masentunut kuvittelee olevansa niin ruma, ettei saa puolisoa. Hän siis ajattelee, että hänen realiteettinsa on elää sinkkuna loppuelämä ja että hänen tehtävänsä on hyväksyä se realiteetti. Kun itseasiassa hänen tehtävänsä onkin löytää itsestään kauneus, arvostaa sitä, ymmärtää, ettei ulkonäkö merkitse hyvää elämää ja että vaikka jäisikin sinkuksi, se ei johdu tästä luulemastaan 'realiteetista'. Tämä oli töksäthtävä ja yksinkertaistettu esimerkki, mutta yritin sillä havainnollistaa, mitä tarkoitin. Mitä sinä tästä tuumaat, meneekö ihan hakoteille.