KirkkoSisko

Hei ap.

Otat esille ison asian. Se ei olekaan suhde kumppaniisi, vaan elinikäiseen kumppaaniisi eli omaan itseesi.  Olet jäänyt jonkin asian vangiksi ja sinun tehtäväsi on vapautua siitä.  Luomalla armollisen ja hyvän suhteen omaan historiaasi ja elämääsi pystyt liittymään toiseen ihmiseen ilman, että rakennat omasta historiastasi estettä välillenne.   Koska asiat, joita olet kokenut, ovat ilmeisen painavia, suosittelen hakeutumaan terapiaan. Kela myös tukee terapiaa, lääkärin kanssa voit neuvotella siitä. Terapia ei kuitenkaan ehkä aivan hetkessä löydy. Voit myös käydä sitä odotellessa juttelemassa muiden keskusteluapua tarjoavien tahojen kanssa.  Sinun kannattaa lähteä nyt matkalle itsesi hyväksymiseen, sillä se matkakumppani on kanssasi lopun ikää. 

Hei ap.

Ota yhteys neuvolan psykologiin tai muuhun auttavaan tahoon, jonka kanssa voit luotettavasti käydä tapahtunutta läpi. Päätitpä sitten mitä tahansa, on tärkeää, ettet tee päätöstä masennuksen tai muun tunnekuohun vallassa. Kuulostaa, että olet tällä hetkellä paniikissa, mikä on ymmärrettävää, mutta siitä voi päästä yli myös.  Taloudellisesti en usko, ettet pärjää. Jossain muussa sinä nyt koet uhkan. Suomessa on valtavasti perheitä, jotka pärjäävät pelkällä toimeentulotuellakin. Lapsi ei tarvitse paljon materiaa eikä kysele onko vaaatteet ja lelut kirpparilta vai merkkiliikkeestä, sen sijaan  lapsi tarvitsee pysyvän ja luotettavan suhteen vanhempaansa.  Mieti ulkopuolisen tahon kanssa. 

Hei. 

Ystävyyssuhteet ovat keskimäärin hyvin tärkeitä ja vaalimisen arvoisia. Sinäkin kerrot, että ystävyydessänne on paljon hyvää, etkä halua rikkoa suhdettanne. 

Kuitenkin ei ole hyväksi, että jatkuvasti pahoitat mieltäsi. Se etäännyttää teitä ja ilmiselvästi vaivaa sinua.

Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus harjoitella vuorovaikutustaitoja opettelemalla ilmaisemaan ystävällesi, että tuo ei kuulostanut kauhean kivalta tai että sanomasi loukkasi nyt, koska olit toivonut myötäiloitsemista. Arvaan, että tällainen kissan pöydälle nostaminen ei ole helppoa ja pelottaa. Kuitenkin on fakta, että jos et rohkene tarttua kohti muutosta, kaikki tulee jatkumaan ennallaan. Muutos vaatii aina rohkeutta ja luottamusta siihen, että suhteenne kantaa, vaikka kerrotkin mielipahastasi.

Mitä ajattelet tästä?

Hei ap.

Kurja kuulla, että olet noin ankara itsesi suhteen. Mistä lie moinen kritiikki syntynyt? Miten voisit sen valtaa ryhtyä taittamaan?

On hyvä, että mietit myös, oletko valmis parisuhteeseen vielä.

Parisuhteen tasapainoisuuden ja toimivuuden takia on aika oleellista, että kumpikin ensin jollain lailla hyväksyy itsensä. Muuten parisuhteessa helposti rupee toiselta 'velkomaan' sitä, mitä ei ole elämässä saanut. Toisesta osapuolesta saattaa muodostuoa kohtuuton toiveiden kohde, voi syntyä kontrollointia, riitaa, vertailua yms. 

Tämän takia kannustaisin sinua hakeutumaan johonkin tahoon juttelemaan suhteesta itseesi. Miten voisit alkaa hyväksyä ja rakastaa itseäsi terveesti? Miten voisit riittää itsellesi, nähdä omat resurssisi ja voida paremmin? Uskon, että mitä enempi on itsensä kanssa sinut, sitä paremmin ja tasa-arvoisemmin voi luoda kumppanuuden ja parisuhteen. Siinä on kuitenkin kohdattava toinen myös hänen historiansa ja elämäntarinansa kanssa. Parisuhde ei ole vain sinua varten vaan myös sitä toista varten.

Miltä tämmöiset ajatukset sinusta kuulostavat?

Onpa kurja, ettet ole saanut kokemusta kuulluksi tulemisesta. Se on kuitenkin inhimillinen tarve. Jokaisella pitäisi olla oikeus huojentaa mieltään läheisilleen, kun on hankalaa.  Saada kokemus siitä, että toinen pysähtyy tarinani äärelle myötätuntoisella mielellä.

Jos omista läheisistä ei löydy kuulevia korvia, kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin. Hyvin matalalla kynnyksellä voi varata ajan vaikkapa diakoniatyöntekijälle oman asuinseurakunnan alueella (vaikkei kuuluisi kirkkoon). Myös terveyskeskuksilla ja monilla muilla toimijoilla on sekä puhelin- että vastaanottopalveluita.

Ei ole terveellistä pitää kaikkia ajatuksia vain sisällään. Purkaminen ja avautuminen oikeasti auttaa. Ihminen on rakennettu sellaiseksi sosiaaliseksi olennoksi, että niin ilojen kuin surujenkin kohdalla on tärkeä jakaa tuntojaan.

Toinen asia on sitten vastavuoroisuus omissa lähisuhteissa.  On tärkeää, että kummallakin osapuolella on vuoronsa tulla kuulluksi. Ei välttämättä juuri samana päivänä, mutta pitkällä tähtäimellä. Se ei ole hyväksi, jos vain toinen tilittää tuntojaan ja toinen aina on kuuntelijan roolissa. Vastavuoroisuus ja ystävyys on sitä, että roolit vaihtuvat. 

Toivottavasti saat kuulijan!