KirkkoSisko
Seuratut keskustelut
Kommentit
En tunne kyseistä lomaketta, mutta neuvolan perusidea on tietenkin lapsen hyvinvoinnin seuraaminen. Yhtä lailla kuin kasvu ja kehitys, lapsen hyvinvointiin oleellisesti liittyy perhe. Sanotaan, että vanhempien parisuhde on lapsen koti. Minusta on hienoa, että kyseiset asiat otetaan puheeksi ja tarjotaan tarvittaessa tukea. Vaikka edes siellä neuvolassa ei asiaa käsiteltäisi, se ehkä herättää huomaamaan asioita, joihin tarvitaan muutos jotta perheessä kaikki voivat hyvin. Perhe on ns heikoimman lenkin teoria; jos yksi voi huonosti, se vaikuttaa muihinkin. Siksi esimerkiksi vanhemman masennus saattaa hoitamattomana sairastuttaa myös lapset. Toisaalta valoisa puoli on, että usein pienenkin asian muuttamisella ja asioihin puuttumisella saadaan myönteinen muutoksen kehä alkuun.
Termi Unelmanainen kertoo mielestäni oleellisen tästä ongelmasta: ei ihminen elä täyttääkseen jonkun (miehen) unelmia. Totuus on ihan eri asia kuin 'unelmaelämä'. Kukaa ei edes voi olla unelmaa, koska joka ikisessä meissä on se haavoittunut, pimeä, kipeä alueemme, vaikka miten yrittäisimme sen kieltää tai peittää.
Rakkaat siskot: älkää luetelko vikojanne jonkun standarin pohjalta katsottuna. Kertokaa ennemmin peilikuvallenne miten hienosti olette selviytyneet elämässä, kiittäkää itseänne ja koettakaa rakentaa mahdollinen tuleva parisuhde näihin hyviin juttuihin luottaen.
Kannustelee Kirkkosisko
Hei ap.
Mielestäni kunnioitus ja luottamus ovat sellaisia suhteen peruspilareita jotka vaikuttavat kaikkeen. Itse viittaat kotiäitiyteesi, mutta tuskin on kyse tuon tyyppisestä tilasta, vaan parisuhteen rakenteesta. Kovasti kannustaisin teitä alkaa työstä noita kaatuneita peruspilareita pystyyn. Vinossa tai ilman pilareita ei rakennus pysy kasassa. Rakennusmateriaalia voi löytää mm parisuhdekurssilta, esim tästä tiedän olevan merkittäviä kokemuksia ihmisillä
http://www.katajary.fi/pariskunnille/kurssit/rikasta-minua-kurssi/
Kannattaa sinua kysellä itseltäsi, mistä tässä on kysymys, ei niinkään siltä exältään mistä hänen nykyisessä elämässään on kysymys. Miksi lähtisit kuvioon mukaan? Mieleen tulee, että hän kaipaa sinua täyttämään jonkun nykyisessä suhteessaan olevan pulman, eikä lähde työstämään sitä vaann'ratkaisisi' sen palaamalla kerran tuttuun syliin (mikä ei ratkaise mitään)
Elämäkokemukseni ei tue sitä, että koskaan salasuhteista tai pettämisestä viime kädessä koituu mitään hyvää. Sen hinta on lähes poikkeuksetta liian kova maksettavaksi. Ja vaikka hän olisi sinkkukin, jos erositte riidoissa ettekä käsitelleet silloisia suhteenne ongelmia, ne palaavat takaisin valitettavasti. Jos exäsi todella haluaa sinut takaisin, hänen tulee erota ja keskustella sinun kanssasi mitkä teidän yhteisen tulevaisuutenne sitoutumiset, toiveet ja tarpeet olisivat.
Kyse ei olekaan siitä, että neuvolan th olisi se taho, joka tätä mahdollsiesti tarvittavaa terapiaa tarjoaisi, vaan että tuo lomake on juuri sen takia esillä, että näistäkin asioista tulisi puhetta. Th:lla lienee lista avuntarjoamispaikoista jos esimerkiksi äiti alkaakin kertoa vaikkapa salatusta perheväkivallasta tai ihan mistä tahansa vuorovaikutusongelmista. Jos siihen lomakkeeseen vastaa, että asia on hoidossa, käymme terapiassa selvittääksemme parisuhdettanne, sehän on vain hieno asia. Kyse ei ole th:n 'kemiasta' vaan siitä, että samoin kuin kartoitetaan kuulo, näkö jne, kartoitetaan myös psyykkis/sosiaalinen kasvuympäristö ja lomake on yksi tapa ottaa asia puheeksi. Eihän lapsen mittaaminenkaan ole kiinni siitä, pidätkö th:sta ihmisenä. Hänen tehtävänsä on tukea lapsen tervettä kehitystä myös perheasioissa. Edelleen minusta se on tärkeää ja olennainen osa myös neuvolan toimintaa, koska lapsi, niin kuin me kaikki, olemme muutakin kuin fysiikkaa.