KirkkoSisko

Minä en ymmärrä, miten suuntautumisen kysyminen voisi olla suurin mahdollinen loukkaus? Eikö tuo enemmän kerro kysyjän asenteellisuudesta?

Jos ajattelet seurustelua jonkun kanssa, eikö avoimuus ja luottamus ole koko suhteen lähtökohta? Ne saavutetaan vain puhumalla asioista suoraan, eikä arpomalla päässään niitä. Mielestäni siis ilman muuta voit ja kannattaa kysyä esimerkiksi: 'Tunnen vetoa sinua kohtaan. Tunnetko sinä minua kohtaan?'  Jos mies yhä vastaa jotenkin vältellen (mitä en kyllä usko jos suoraan kysytään), sitten voi kysyä tykkäätkö enemmän naisista vai miehistä?  Sitten molemmat tietävät missä mennään.   Kannatan aina asioiden esille ottamista mahdollisimman 'tulkitsematta'.

Ihana idea. En valitettavasti tiedä, mutta etkö helposti kääräisisi itse siihen omakirjoittamaasi paperi ympärille.

Hei.

Kerrot pettymyksestäsi, joka kirjoituksesi valossa on ymmärrettävää. Suosittelen ottamaan asian puheeksi hoitavan tahon kanssa. Kuulostaa siltä, että koet vähättelyä tai mitätöintiä ja puuttuvasta ajasta loukkaantumistakin. Tämä varmaan on syytä selvittää.
En tarkoita kuulostaa pilkunviilaajalta, mutta sairaanhoitajan vastaanotto ei ole psykoterapiaa. Terapialähetteestä voisi sinulle olla hyötyäkin.  Tässä lisää tietoa
http://www.kela.fi/tyoikaisille_kuntoutuspsykoterapia

Toivotan sinulle ja syntyvälle lapsellesi voimia ja siunausta. On tärkeää, että hoidat mielenterveyttäsi nyt, että jaksat sitten keskittyä lapsen tarpeisiin kun hän syntyy.  Ja tietenkin oman itsesikin kannalta on tärkeä, että saisit riittävää apua psyykkisen hyvinvoinnin saavuttamiseen.

Ajattelen, että toisten tietoinen solvaaminen ja loukkaaminen, ilkeys jne eivät jää seurauksitta. Vanha viisaus sanoo: Loukkaus häpäisee lausujansa.
Vaikka ilkeilijä ei saisi ulkopuolista rangaistusta osakseen, hän kuitenkin lokaa omaa kunniantuntoaan ja itseään sillä. Mutta suoraa verrannollisuutta ei elämässä ole. Paha ei saa palkkansa suoraan, ei myöskään hyvä.  Aikuiseksi kasvamisessa kipeimpiä asioita on tajuta, että elämä ei ole reilua.  
Moni ilkeä ja julma ihminen menestyy, koska tietynlaiset sosiologiset syy-seuraukset toimivat niin, että 'pahis' saa aina seuraajia ja ihailjoita jotka pönkittävät häntä.

Mutta menettääkö ilkeä ja julma samalla menestyessään elämästä jotain todella arvokasta? Saako hän loppujen lopuksi mitään, jos hän saavuttaa sen vain ilkeilyllä?  Uskon, että hyväntahtoinen ja kaunispuheinen ihminen saa elämästä irti aivan toisella tavalla, ja hänen ihmissuhteensa perustuvat ei vallankäytölle tai pelolle vaan todelliselle kiintymykselle.