KirkkoSisko

Ensinnäkin osanottoni ikävän tilanteesi takia. Olet varmaan aika haavoilla jo tuon epävarmuuden kanssa.  Toivotan voimia.

Mutta kysymykseesi: kannatan lapsille kertomista ikätason mukaisella tavalla. Lapset vaistoavat kuitenkin että jotain on ilmassa ja täydentävät omalla mielikuvituksellaan puuttuvan tiedon. Ns. perhesalaisuuksita ei ole koskaan kuin haittaa. Voit kertoa, että vatsassasi on vauva mutta se on pipi eikä ehkä jaksakaan elää, ja äiti on tästä nyt pahoilla mielin, mutta asia hoidetaan ja toivumme tästä kyllä. Kyse on kuitenkin lasten sisaruksesta, anna heidänkin surra asia terveesti ja ikätasoisesti.

Hei.

Minulle tuli mieleen sana 'ulkoaohjautuva' - oletko elänyt kenties elämääsi jotenkin ulkoaohjautuvasti, loppujen lopuksi tutustumatta omaan itseesi ja omiin tunteiisiis ja tarpeisiisi. Se vieraannuttaa itsestä ja siitä tuntemuksesta, että on oman elämänsä subjekti.

Pitkällä tähtäimellä sinun olisi hyvä tutustua itseesi. Alkaa kokeilla eri asioita, tykkäänkö tästä vai tuosta. Kokeile ihan uusia juttuja. Jos et käy uimahallisssa, kokeile käydä, jos et lue romaaneja, kokeile lukea. Nimenomaan kokeile, se ei tarkoita että sinusta täytyy tulla uimari tms. Tutustu maailmaan omalla tarttumapinnallasi. Tule sinuksi.

Usein elämän tarkoitus voi myös löytyä toisten auttamisesta. Tutkimustenkin valossa syvimmin onnellisia ovat ne jotka tekevät asioita toisten hyväksi. Alkaen istumapaikan tarjoamisesta bussissa ja oven avaamisesta sitten vaikka isompiikin auttamisiin kuten toimimiseen vapaaehtoisena jossain järjestössä tms. Ihminen on tarkoitettu tukemaan toisia, aukeamaan ulospäin. Mutta ensin täytyy tuntea itsensä jotenkin, omat rajansa, oma persoonansa.

Lyhyellä tähtäimellä suosittelen että lähdet yksin jonnekin, viikonlopuksi mökille tai vaikkapa hiljaisuuden retriittiin, jota esim. monet seurakunnat järjestävät. Tutustut itseesi yksin ja vailla toisten asettamaa roolitusta.

Onnea matkaan kohti aidompaa ja syvempää elämää.

Hei.
Parisuhde on asioita, joihin ei voi sitoutua yksin. Parisuhde on kahden ihmisen vapaaehtoista sitoutumista elämään yhdessä.
Jos miehesi on selkeästi sanonut ettei sitoudu, on sinun tehtäväsi työstää mielessäsi, riittääkö tilanne sinulle. Vaikuttaa kirjoituksesi perusteella ettei riitä. Pelkkä rakastuminenkaan ei riitä. Jos yhteistä tahtoa ja sitoutumista ei ole, tulee suhteeseen vinoutuma, kuten kuvasit: pelkäät koko ajan miehen häipyvän. Hylätyksi tulemisen pelko on perusinhimillistä eikä parisuhde voi rakentua sen päälle.

Sinä et voi muuttaa miestäsi etkä pakottaa häntä sitoutumaan. Voitte keskustella vielä syvällisesti siitä, mitä toivotte toisiltanne ja elämältä ja tulevaisuudelta. Jos mies edelleen sanoo, ettei lupaa mitään tulevaisuudelta, on sinun kuunneltava omia tarpeitasi tarkkaan. Jos et halua sellaista epävarmuutta suhteeseen, et voi sitä jatkaa, tai maksat hintana jatkuvan pelon josta seuraa kenties epätervettä miellyttämistarvetta.

Myös ulkopuolisen keskusteluavun kanssa voi tilanne selkeytyä. Voit tarvittaessa varata ajan esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskukseen paikkakunnallasi. Sinne voi mennä myös yksin, ellei kumppani tule mukaan.

Onnea! Tykkään!

En usko, että rankaisulla saavutetaan toivottua tulosta. Ennemmin kyse on siitä, että opettaa ja motivoi häntä ottamaan itse vastuuta omista asioistaan.
Kun kysyt lapselta, mistä tämä muutos johtuu, miten hän vastaa? Mistä laiminlyönneissä on kyse.
Kokeile hyvää ja syyllistämätöntä motivaatiokeskustelua. Kysy lapselta itseltään, millä keinolla hän saisi itseään huolellisemmaksi. Palkkio toimii paremmin kuin rangaistus.

En usko että (rangaistuksen) pelolla ihmiseen syntyy muuta kuin pelko. Motivaatiota tai myönteisiä asioita ei taida sillä keinolla syntyä.