KirkkoSisko

Kiitos tästä aloituksesta!!

On tosi tärkeää vaikuttaa asioihin myös konkreettisesti omassa elämässään eikä vain jäädä päättjien selän taaakse. Mä ainakin yritän! Oma haasteeni on perheenjäsenten erilaiset ruokavaliot; kaikkea jämää ei voi hyödyntää. Mutta se ei ole este, vain haaste! On myös paljon yhteisiä sapuskoja.

Hei.

Kerrot, että arki nujertaa  jaksamistasi. Kaipaisit enemmän taukoja ja lepoa.

Koska vuodenkierrolle ja arkipyhille et mitään mahda, niin tekisi mieleni kysyä, mitä muita vaihtoehtoja sinulla on itsesi rentouttamiseen ja lepoon?

Kelaan tässä muutaman mieleeni tulleen ajatuksen, saa ampua alas tai tykätä :)
* Jos mahdollista älä varaa viikonloppuihin ohjelmaa
*Höllää kotitöistä ja muista velvollisuuksista
* Onko työnkuvaasi mahdollissta jotenkin viilata tai tehdä työpaikalla muutoksia, jotta päivät eivät olisi vain 'lusimista' vaan kokisit edes ajoittain selvää imua ja innostusta?
*Innostus on lamaantumisen vastalääke. Mistä voit innostua? Kantaisiko se sinun jaksamistasi
*Kokeile uutta! Pienetkin muutokset keikuttavat tasaista puurtamista. Jos normaalisti ajat töihin autolla, voitko mennäkin osan päivistä vaikka julkisilla? Voitko aloittaa uuden harrstuksen? (Ihan arkisesti kotona, vaikka ompelemista tai mistä nyt pidätkin).
* Millaisia ovat ihmissuhteesi? Raivaa ainakin niille aikaa, vaikka esimerkisk siivous jäisi vähemmälle. Ihmissuhteet elvyttävät ja suistavat hyvällä tavalla radaltaan. Käy kavereiden kanssa kahvilla tai kutsu kylään.* Kulje metsässä. Tutkimustenkin mukaan metsä aktivoi endorfiineja ja hoitaa alakuloa

Miltä kuulostaa? Mitä muita voit keksiä?

hei.

Jatkuva aggressiivisuus tuhoa niin tekijänsä kuin kohteensakin. On normaalia tietyissä tilanteissa kilahtaa ja kivahtaakin. Mutta kerrot miehesi olevan päivittäin vihainen tavalla, joka ei tunnu sinusta turvalliselta.

Sinun kannattaa pohtia, mitä tältä suhteelta haluat ja millaisen elämän haluat suoda itsellesi. Jatkuvasta aggressiosta ei ole pitkä matka väkivaltaan ja se ei parane itsestään. Odotatko miehen muuttuvan tyynemmäksi, vai otatko elämäsi vakavasti ja puutut asiaan välittömästi? Voit hyvin sanoa miehellesi että et jaksa tätä enää. Tilanteeseen täytyy tulla muutos. Mikä on ensimmäinen askel, jonka itse otat muuttaaksesi tämän tilanteen?

Hei ap.

Tilanteesi on haastava. Toinen osapuoli on kanssasi lähtenyt innolla perustamaan sitoutunutta suhdetta ilmeisen ihastuneena ja nyt miettiikin, mitä tuli tehtyä.

Joskus sanottankin, että rakastuneena ei saa tehdä päätöksiä, sillä se on ikään kuin 'humalatila'. Mutta jälkiviisastelu ei sinua ja teitä auta yhtään.

Henkilökohtaisesti en usko etäisyyden ottoon tai intensiteetin laskuun. Tästä varmaan ollaan montaa eri mieltä, enkä tietenkään ajattele, että edustan absoluuttista totuutta. Jos ajatellaan parisuhdetta ikään kuin teorian kannalta, siinä on elementteinä läheisyys, kumppanuus ja intohimo. Kahden erillisen ihmisen vapaaehtoinen halu sitoutua toisiinsa noita elementtejä toteuttamaan.  Jos ollaan sovittu, että otetaa etäisyyttä, eikö siinä lähinnä astu jotenkin markkinavoimat näyttämölle: kumpikin osapuoli kokee tulevansa mitatuksi? Kelpaanko vai en? Astuuko kehiin miellyttämisenhalu joka estää aidon avoimuuden?

Itse ajattelisin, että etäisyyden oton sijasta voisi käydä avointa keskustelua siitä, mitä odottaa toiselta ja mitä odottaa parisuhteelta. Mitä tarkoittavat kummallekin 'erillisyys' (joka on ihan eri asia kuin etäisyys) ja 'läheisyys'. Mielestäni kyse ei ole vain miehestäsi. teidän molempien tulee miettiä, mitä sitoutuminen kummallekin merkitsee. Löytyykö yhteinen taso?

En yhtään kannata mitään 'en ole helppo nakki' -pelejä. Ne saattavat toimia vain pinnallisella tasolla. Syvemmällä parisuhdetasolla pelit estävät luottamuksen.

Toivottavasti sait tästä jotain ajatuksia. Samaa mieltä ei tarvitse olla

Viisautta päätöksiinne!

Tämä ei ole kirkon virallinen kanta :) Mutta paljon sukkia tekevänä olen huomannut, että sukkapuikoilla on paljon eroa.  Ja hankalilla nitkuttaminen aiheuttaa hartiajumeja yms. Nihkeät sukkapuikot ovat varmaan vuosien saatossa keränneet kädestä ja mahdollisesti langoista pientä rasvajäämää. Metalliset voi vaikka pyyhkäistä ns ihmesienellä, joka irrottaa rasvan tai sitten tiskata tiskiaineella. Itse nautin puupuikkojen ergonomiasta, mutta varsin kalliit ne on, en ole raaskinut kuin yhdet hankkia. Mukavia neulontahetkiä!