KirkkoSisko

Kuten ketjussa on sanottu, lait säätää Suomen eduskunta.

Kirkon papeista suurin osa hyväksyisi homoparin vihkimisen omassa työssään. Toki osa näkee asian myös eri tavalla.

Myös osa seurakunnista järjestää Joulupuu-keräystä, mm. Vantaallakin.  Myös aikuista kehitysvammaista voidaan tukea tilanteen mukaan. Rohkaise vanhempia ottamaan alueensa diakoniatoimistoon yhteyttä ja anomaan avustusta. Toisen puolesta sitä ei oikein voi anoa, sillä diakoniatyön asiakaskontaktit ovat vaitiolovelvollisuuden piirissä. Diakonia-asiakkailta selvitetään taloustilanne, mikäli asia koskee taloudellisia seikkoja. Joissain seurakunnissa toimii erillinen kehitysvammaisdiakoni.

On inhimillistä, että uusi ja tuntematon tilanne pelottaa.

Pelolle ei kuitenkaan kannata antaa koko valtaa. Yritä keskustella pelkosi kanssa. Jos pelko sanoo, että lapset reagoi muuttoon hankalasti, voitko vastata pelollesi, että niin varmaan aluksi käykin, mutta he tottuvat ja sopeutuvat. Jos pelko sanoo, että jäät uudella paikkakunnalla yksin, voitko vastata pelolle, että toisaalta siellä on mahdollisuus tutustua uusiin, hienoihin ihmisiin. Tämän tyylisellä sisäisellä dialogilla pehmennät uhkakuvien jyrkkyyttä mielessäsi ja pääset mustavalkoisesta ajattelusta hedelmällisempään sekä- että -ajatteluun. Muutolla on sekä hyviä että huonoja puolia. Muuttamattomuudella on sekä hyviä että huonoja puolia. Kun katselet niitä, tunnet kyllä sisälläsi kumpaan ratkaisuun vaakakuppi kallistuu. Sekin on valinta, ettei valitse. Arvelen, että saat tähän asiaan päässäsi suunnan kun rauhassa ja avoimesti katsot mitä seurauksia milläkin valinnallasi on.

Usein on syytä kysyä, kenen ääni se vaatii olemaan täydellinen ja kontrolloimaan.  Seuraava kysymys on: mitä sitten jos kontrolli pettää, ja pehmeä sisus näkyisikin muille, mitä pahaa siitä seuraisi.  Onko esimerkiksi julkisesti itkeminen ihan järkyttävän mahdoton ajatus? Tai, jos jokin muu asia ei menekään niin kuin sen pitää mennä.

Tästä tullaan aika syviin kysymyksiin siitä, onko ihminen oman elämänsä subjekti, siis se joka itse elää elämäänsä, vai onko sittenkin ajautunut objektin rooliin, jossa tärkein päämäärä on toisten vaatimusten mukaan eläminen. Pitää olla tietyt jutut, ulkonäkö, varallisuus yms, jotta voi kokea onnistuneensa. Muiden mukaan elämisestä voi oppia eroon. Voi ruveta tutustumaan omaan pehmeään puoleensa, harjoitella epäonnistumisen sallimista, anteeksi antamista ja olemaan vaatimatta täydellisyyttä.

Hei. Viestissäsi kuultaa väsymyksesi tilanteeseen. Mieleeni tuli, että analysointi on ikään kuin järjen ja älyn,  logiika, 'pään' toimintaa. Tunteiden tunteminen taas on mielen, sielun, 'sydämen' toimintaa. Millainen suhde sinulla on tunnemaailmaasi? Voiko olla, että kaiken analysointi ja tiedostaminen jne kertoo siitä, että tämä 'pään' osuus on sinulla liian hallitseva, yliarvostettu. Se voisi liittyä kontrolloinnin ja hallinnan korostumiseen. Entä jos sallisit itsesi enemmän luottaa pehmeisiin, vaistonvaraisiin osiisi itsessäsi. Tuntea tunteita, olla epävarma, henkisesti haahuilla. Sallisit itsesi olla repaleinen, epälooginen, inhimillinen.

Miltä tämä kuulostaa?