KirkkoSisko

Hei.

Kaikki pariskunnat joutuvat pitkässä suhteessa käymään läpi erilaisia intohimon vaiheita. Se on normaalia. Miksi koko ajan tarvitsisikaan olla intohimon liekeissä, eihän elämässä muutkaan asiat ole muuttumattomia.
Parisuhteen seksuaalisuutta kannattaa kuitenkin vaalia, sillä se on tärkeä ja merkittävä asia ja ongelmat siinä heijastuvat muuhunkin elämään - sekä päinvastoin.

Monilla on hyviä kokemuksia parisuhdekursseista.
Esimerkkinä
http://www.katajary.fi/suhteen-hyvinvointiin/kurssit/sylikkain

Kurssi ei tietenkään ole mikään naps-kaikkihyvin-juttu, mutta antaa arvokkaita tunnetaitoja elämää varten

Hei. Kyselet, miten stressistä ja ahdistuksesta eroon itsehoitona.

Ehkä ensimmäiseksi pitää hyväksyä, että elämään kuuluu stressi ja ahdistuskin ajoittain. Ei aina tarvitsekaan olla rauhallinen tai positiivinen. Jos on hermostunut, saa olla. Se kuuluu inhimilliseen elämään.
Hyväksyä omat reaktiot sellaisena kuin ne ovat. On ok pelätä. On ok stressata. Sellaista elämä vain on ja se ei tee sinusta mitenkään huonoa. Tunteet kuuluvat elämään.

Itsetuntoa voi kohentaa katsomalla itseään lempein, armollisin silmin. Olen tällainen, minussa on nämä haavat ja nämä ehjät kohdat, nämä taidot ja nämä osaamattomuudet, voin muuttua, voin oppia, mutta kelpaan ja riitän tällaisena kuin olen.

Hei ap.

Kyse on siitä, oletteko te 'samassa' parisuhteessa vai viettääkö miehesi aivan erilaisin periaatttein parisuhdetta kuin sinä.  Parisuhteen oleellisin pointti on sitoutuminen. Siinä ikään kuin määritellään, että me kaksi ollaan nyt me kaksi ja muita tähän kuvioon ei kuulu ja me haluamme alkaa rakentaa tätä suhdetta sitoutuen toisiimme.
Jotenkin vaikuttaisi, että teiltä on jäänyt käsittelemättä tämä, mitä te toisiltanne ja suhteeltanne odotatte. Mies (ehkä, emme voi hänen puolestaan kysymättä tietää) kokee, että te vain tapailette ja hän on vapaa tekemään sitä muualllakin. Sinä taas vaikutat haluavan sitoutuneen parisuhteen.

Suosittelen ilman muuta keskustelua joka menee juurille asti. Mitä te olette toisillenne, mitä toivotte ja tarvitsette toisiltanne, haluatteko sitoutua ja mitä se sitten merkitsee suhteessa muihin naisiin/miehiin.

Viisautta keskusteluun! Varatkaa keskusteluun aika, jolloin olette virkeitä eikä missään kovin tunnekuohussa ja aika, jolloin kummallakaan ei ole kiirettä muualle.

En tiedä, kommentoinko ohi teeman, mutta minusta kirkkoon ovat tervetulleita ihan kaikki. Minusta kenenkään uskoa ei edes voi mitenkään mitata. Aika monet ateisteiksi lokeroidut ihmiset ovat pohjimmiltaan agnostikkoja, epäilijöitä, eivät niinkään vastustajia.

Minusta kuka tahansa voi tulla kirkkoon mistä tahansa syystä. Joko kuuntelemaan mieluisaa musiikkia tai ihailemaan kirkon arkkitehtuuria, tai kuuntelemaan hartauspuhetta tai rukoilemaan mieltään painavien asioiden puolesta. On isommassa kädessä arvioida mitä ihmisen sielussa liikkuu. Kukaan ihminen ei saisi toisen kirkkoon tulemista arvostella.

Hei.

Onpa kurjaa että koet olosi yksinäiseksi. Et takuulla ole ainut äiti, joka näin kokee. Monilla paikkakunnilla on erilaisia vanhempi-lapsi-ryhmiä, jotka osittain on perustettu siksi, ettei ihmisten tarvitsisi olla yksinään. Myös seurakunnassasi varmaan järjestetään esim, perhekerhoja. Näiden kautta voit tutustua muihin lähialueen äiteihin, ja pikku hiljaa tutustumisen myötä esim. lähteä yhdessä lasten kanssa uimaan, leikkipuistoon, elokuviin tms. Tarkoitus ei ole, että joudut pärjäämään kaiket ajat yksin. Muista samanlaisessa elämäntilanteessa olevista saa paljon vertaisvoimaa.