Käyttäjä7437

Heidi Sohlberg ja salamarakastuminen

Nyt kannattaisi laittaa jäitä hattuun ja tutustua rauhassa. Pistää hälytyskellot soimaan noin nopea kosinta miehen puolelta.
Lapsillakin voi olla sopeutuminen noin nopeassa muutoksessa.

Kuinka tärkeää miehen seurusteluhistoria?

Toiseen topaan liittyen kysyn mielenkiinnosta. Kuinka tärkeää on tietää toisen seurusteluhistoriasta ennen seurustelun aloittamista? Eli entisten parisuhteiden määrä ja pituus.

Olen tästä asiasta kiinnostunut koska anekdoottisesti vaikuttaa siltä, että naiset kysyy tätä paljon enemmän kuin miehet. Kysyvät enemmän siis entisistä suhteista. Varmaan kaikki vähän tunnustelevat sitä, että onko kyseessä ns. menevämpi tyyppi vai onko kotihiiri mutta nyt kysytään nimenomaan "parisuhde CV:n" tiedustelemista eli historian systemaattista läpikäymistä.

Kiitos kaikille vastanneille!

Sorruin soittamaan exälle ja nyt kaduttaa niin että vihaan itseäni yli kaiken

Sanokaa mulle jotain rohkaisevaa tai lohduttavaa, ihan mitä tahansa. Tilanne on siis se, että menin idioottina rakastumaan itseriittoiseen kpäähän ja naiivina kuvittelin että hänkin rakastaa minua. Asuttiin yhdessä ja kaikkea, itse olin suhteessa koko ajan niin tosissani kuin vain ihminen voi olla. Ajan kanssa tajusin että tuo ihminen ei rakasta minua, vaan hän rakastaa sitä mitä saa minulta. Varoitusmerkit olivat kyllä kokoajan ilmassa, mutta jotenkin onnistuin valehtelemaan itselleni ja ohittamaan ne. Oltiin me siis onnellisiakin ja silloin kun meni hyvin, meni todella intohimoisesti ja hyvin. Mutta silloin kun meni huonosti, eli kun miehen olisi kuulunut kunnioittaa minua ja teot eivät vastanneetkaan sanoja alkuunkaan, meni oikeasti todella huonosti. Olen alentanut itseäni tässä viimeisen parin vuoden aikana niin paljon että hyvä kun tunnistan itseäni. En enää valehtele tilanteesta itselleni (sekin on oikeasti jo paljon kun vertaan siihen mistä lähdin) ja lopulta sain jostain kerättyä voimat heittää mies pihalle, mutta jatkuvaa helvettiä tästä on tehnyt se että minun tunteet eivät kuitenkaan ole vieläkään kuolleet. Häpeän kirjoittaa ja myöntää tätä edes anonyymisti. Pelkään myös, että mitä jos kaikki muutkin näkevät sen jotenkin katseestani ja salaa säälivät. Mitä jos kaikki muutkin näkevät minut niin suurena pellenä, kuin itse tunnen itseni ja millaiseksi olen tälle miehelle asettunut? Olenhan itse vapaaehtoisesti osallistunut tähän sirkukseen ja nyt itken ja itken, kun en pääse pellen roolista irti. Kiintymyssuhdeteoriat ja läheisriippuvuus ovat tuttuja, olen lukenut noista kaiken mitä eteeni olen löytänyt. Ahmin tietoa ja kehitän tietoisuuttani omista heikkouksistani, kehitän ja vahvistan itseäni, mutta ei. Silti prosessi on näin hidasta että se ikävä ja naiivius iskee silti välillä yhtä voimakkaana kuin silloin sokeana.

Olen siis luvannut itselleni, että vaikka suhteessa olin miten tossu, aion pelastaa viimeiset itsekunnioitukseni rippeet ja tehdä sen vähän mitä tehtävissä on. Tiedostan hyvin, että mies ei kunnioita minua niin kauan kun hän aistii että olen mitenkään ylipuhuttavissa minkäänlaiseen neuvotteluun. Luottamuksen hän on menettänyt jo täydellisesti silmissäni, mutta jokin sisäinen masokistini silti vetää edelleen puoleensa. Mies on edelleen valmis esim seksiin ja lepertelee miten paljon rakastaa, miten nyt ymmärtää itsekin että hän suhteen pilasi. Aikoo mennä terapiaan ym, en tietenkään tuota usko koska puhuminen ei ole sama kuin että olisi oikeasti jo mennyt.

Eilen sitten rikoin tämän no-contact sääntöni ja soitin hänelle, eli annoin miehelle valtaa. En itkenyt takaisin enkä antanut anteeksi, mutta miehellä selvästi nousi jälleen päähän se etten ole vieläkään täysin irti. Hän suorastaan hykerteli siitä miten imartelevaa se on, kun alennun itse ottamaan yhteyttä ja puhumaan hänelle ystävällisesti. Järjellä tiedän että ei tämä ole maailmanloppu, että mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahtunut. Tämä ei tarkoita, että olisin ottanut miehen takaisin tai luisunut täysin vanhoille raiteille. Mutta liikun vaarallisilla vesillä ja tunnen olevani voimaton tämän addiktion edessä. Rakkautta tämä ei siis todellakaan enää ole, vaan mies on huume ja minä narkomaani joka tuhoaa itsensä heti kun on päässyt kuiville. En pysty selittämään kuinka pettynyt olen itseeni ja se tässä eniten harmittaa, ei se miten mies minut narsistisessa pikku päässään näkee. Hänelle olen pelkkä hyödyke, mutta voisin itse vielä pelastaa itseni. Miten tällaisesta kierteestä oikeen pääsee irti ja miten luon luottamuksen taas itseeni? Miten annan anteeksi itselleni sen, että tuhlaan omaa aikaani ja raastan omaa sydäntäni tällä tapaa?

Kuinka rakastuin mieheen, joka oli pultsari

Heti kun luin kirjasta, missä yläluokkainen, diplomaattiperheessä kasvanut nainen rakastui Damin pultsariin, tuli mieleen tämä palsta mielipiteineen. Kyseessä siis tositarina, kirjailijanainen on nyt naimisissa pultsarin kanssa ja heillä on kaksi lasta. Pultsarista tuli insinööri.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008723077.html

Mahtava tarina! Joko täällä on keskusteltu aiheesta? Käyn katsomassa myöhemmin ottiko aihe tulta.

Miksi eläimet näyttää aina niin iloisilta ja ovat aktiivisia?

Esimerkiksi koirat ja linnut. Tuolla ulkona kun katselee vaikka sorsia niin aina ovat niin aktiivisia vaikka on lunta ja pakkasta, niitä ei näytä kelit masentavan.

Baareissa on vaan pinnallisia naisia nykyään

Huomannu jo pitemmän aikaa että yökerhoissa on pinnallisia nuoria naisia. SItte olen huomannut myös sen että ainaski tääläpäin suurin osa naisista on myös koulutettuja. Itse olen tavallinen huonopalkkainen amis. Missä ne kaikki tavalliset on. Haluaako kaikki naiset olla korkeasti koulutettuja ja hieno luksus elämä?