Käyttäjä7437

Luovuttamisen hyväksyminen

On pakko hyväksyä, että en ole vahva tai hyvä ihminen. En jaksa kaiken kurjuuden, köyhyyden, kroonisten sairauksien ja yksinäisyyden keskellä lähteä enää edes yrittämään. Luovutan mieluummin kaikessa. Ei minulla ainakaan ole voimia yrittää jotain osa-aluetta elämässäni parantaa, kun eivät ne muut ongelmat mihinkään katoa. Pitäisi vain muka jaksaa lisää ponnistella ja kestää vielä se kaikki muu olemassa oleva roska.

Ei tule mitään. Ei minulla ole voimaa siihen.

Helpotus on suuri, kun luovutin kaiken. Ei tarvitse ponnistella vain epäonnistuakseen. Ja kun jättää kaikki velvollisuudet noudattamatta niin lopulta muut ihmiset päättävät, että nyt on aika poistua tästä maailmasta.

Onko 40V eronneilla miehillä tosiaan varaa valita naisia Helsingissä?

Yhtä miesta tapaillut, mutta homme ei etene eikä miehellä tunnu olevan edes tarvetta mihinkään syvälliseen. Mies on ihan perus mies täällä, hyvin koulutettu, yksi lapsi, iloinen ja kivat jutut.

Miten tekisitte tässä tilanteessa?

Mies rikkoi raivossaan puhelimeni. Puhelin meni oikein kaarelle, kun moukaroi sitä polveaan vasten. Lapsi katseli vieressä, 2-vuotias.

Raivostui, kun herätin hänet, kun vaadin pyytämään minulta anteeksi aikaisempaa haistattelua. Koska sellaista en hyväksy.

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Raivohulluus ei ole ensikertaista, seinään ja oveen on aiemmin tullut monttuja, mutta muuhun irtaimistoon ei ole ennen kajonnut. Pelottaa että vielä kajoaa johonkuhun meistä.

Hei sinä Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijä, joka päätit kutsua minut tapaamisen yhden arkipäivän viiveellä

Ajatteletko miltä tuollainen yhteydenotto tuntuu?

Perjantaina minulle tuli tämän kaltainen viesti puhelimeen: Sinulle on varattu aika maanantaiksi. Tähän viestiin ei voi vastata.

Eipä tietenkään voi. Eikä voi ilmoittaa mihinkään, etten pääse tulemaan. Minulla sattuu olemaan juuri samaiseen aikaan lääkäri. Ja vaikka ei olisikaan lääkäriä, minulla voisi olla myös töitä tai opintoja - tai mitä tahansa, mitä nyt ihmisen elämään kuuluu.

Tunnen itseni jo muutenkin ihan pa*kaksi sen takia, että olen joutunut tähän pisteeseen. Se on ollut epäonnisten sattumien summa. Teen koko ajan parhaani, että elämäni muuttuisi paremmaksi: opiskelen ja käyn töissä, muun muassa.

Mutta tällaiset viestit, joiden piiloviesti on, että "meidän ei tarvitse kysellä sossupummeilta pääsevätkö he päivän varoitusajalla tapaamiseen", tuntuvat kiusanteolta. Varsinkin, kun paikalle saapumattomuus voi aiheuttaa sen, etten saa enää tarvitsemaani apua ensi kuussa.

Joten terveisiä sosiaalityöntekijälle Helsinkiin: Minäkin olen ihminen, tunteva, lihaa ja verta, ja yritän parhaani. Kohtele minua siis sen mukaisesti. Tuskin kohtelet ystäviäsi tai perhettäsikään näin ala-arvoisesti.

Kiira Korpi ja Pekka Leppilampien hääjuhlassa

Kiira julkaissut kuvan pariskunnasta Instagrammissaan.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/0b7df3f5-82fd-4ae7-9a93-a820f7…

Olipas ankea menu Harlinin Cocon ristiäisissä!

Kalasoppaa, ja lohta, britakakku, keksit ja namia.

Itse kala-allergikkona olisin jäänyt nälkäiseksi.