Käyttäjä7437
Seuratut keskustelut
Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta.
Pettämistä vai ei? Miten suhtautuisit?
Puolisosi viestejä lukiessa huomaat, että hän on keskustellut jonkun baarissa uutenavuotena tapaamansa tyypin kanssa yhtenä päivänä kohtaamisen jälkeen.
Himoksella hätkähdyttänyt swinger-yhteisö repäisi taas - Tampereella kokoontui jopa 700 parinvaihtajaa: "Haluan edestä ja takaa"
Tori.fi kauppa ei käy
Mikähän on, kun enää mikään ei mene kaupaksi? Olen laittanut noin 300 ilmoitusta ja 3 kyselyä tullut viikossa. Paljon naisten merkkivaatteita, erittäin siistejä, max 10 euroa.
Katsoin Meghanin ja Harryn dokkarin. Olihan se imelää, mutta kyllä minun on helppo uskoa ne väitteet
Esim väitteet Meghanin siskopuolesta tuntuvat uskottavalta, ja intuitioni sanoo, että Meghanin siskolla on itsellään nasistinen häiriö. Ja isä taas uhriutunut.
Minulla ei ole instagramia. Jos nyt luon instatilin numerollani / sähköpostillani, kuka löytää minut?
Voiko kaikki henkilöt, jotka tietävät numeroni tai sähköpostini, löytää minut, vaikka laittaisin nimekseni Maija Poppanen ja käyttäjätunnukseksi just jotain maijapoppanen?
Kommentit
Tule jo kiltti ennustaja takaisin. PLEASE PLEASE PLEASE.
Tietäisitpä, mitä ne rassukat ovat joutuneet kokemaan, ennen kuin sinä ne heitit roskiin.
Kuinka raaasti niitä on kohdeltu ja julmasti kasvatettu.
Elävältä revitty höyhenet irti ja kiehuvaan veteen upotettu.
Kaikki vaan, että sinä saat heittää niiden ainutkertaisen elämän roskiin 🐣🐤🐥🐓
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös hän ole noin 160 cm.
Anteeksi. Äsken lainasin väärää viestiä
Olin joskus stailaamassa maikkarilla Sedua johonkin ohjelmaan ja mieleeni jäi, että hän on lähes 170 senttinen.
Ketä muita olet stailannut? Kuinka siellä stailaatte? Teettekö muuta, kuin meikkaatte? Varmaan jännä ammatti.
Kotipizzassa on hyvä sienipizza, jossa on montaa sorttia sieniä ; kanttarelleja, suppilovahveroa jne.
Uppoaa varmaan kasvissyöjälle ja ehkä vegellekin.
Eli, oliko naisten elätti ? Loisi näiden luona, kunnes tämä piirteensä alkoi paljastua.