Käyttäjä5343

Kuinka laajentuva on käsintyksemme ihmisyydestä.

On hämmästyttävän riemastuttavaa ja yhtäaikaa kivuliasta huomata kuinka eritavalla olemme samat inhimilliset ominaisuutemme mitoittaneet omiksi minuutemme tuntemuksiksi. Jokainen voi asettautua omaan kohtaansa, ei yksikään jää paikkaansa vaille. Samojen ominaisuuksien eri määristä lukematon kirjo erilaista. Kuulen miten suojamuurit törmäävät. Se on internetin oma erityisyytensä; kohdata vain toistemme muuri oikean ihmisen jäädessä tuntemattomaksi. Saamme kärjistää kovuutemme äärimmilleen ja ilmaista sen osan, jonka yleensä kasvotusten pyöristämme toisiamme varten voidaksemme toimia arjessa yhteistyössä helpommin.

Meillä on mahtavia ja monitahoisia käsitteitä, jolla voimme hatarasti kuvata minuutemme liikehdintää toisillemme. Tulee haasteita ja ehkä hetkiä, kun tarvitsemme opasteita. Eksyessämme elämässä uuteen tuntemattomaan emme voi takertua yhteen kohtaan vaan on liikahdettava.

Se mikä ei ole meille luontevinta on mahdollisesti koettavissa muiden avattua suuntien mahdollisuuksia. Joutuessamme koville joko kaipaamme tapaa herkistyä ja päästää tuntemamme asia virtaamaan lävitsemme tai päinvastoin ehkä haluamme toisinaan pysäyttää koko tulvan ja olla kaikkea muuta kuin herkkiä. Kaikki riippuen siitä mitä kokemus itsestämme missäkin tilanteessa vaatii. Mutta toisille tällä akselilla liikkuminen on haastavmpaa neurologisesta rakenteesta johtuen. Nämä ihmiset eivät ehkä ole kovin omillaan keskustellessaan toisten suojamuurien kanssa, vaan kaipaavat toisten ihmisten todellista kohtaamista. Kohtaamista ja kohdatuksi tulemista suojamuurien ulkopuolella.

Tästä voi olla kyse erityisherkkyydessä. Ainakin se on yksi näkökulma, josta katsoa.